1.
NEITOJEN JA NUORUKAISTEN
KUOROLLE.
Rietasta kansaa vihaan, -- se jääköön pois!
Vait, kuulkaa! Ihka uusia lauluja
ma laulan nyt, Apollon pappi,
teille, te neidot ja nuorukaiset!
Kuninkaat ylväät laumansa pelkoon saa,
mut heilläkin on herrana Jupiter,
mi murskas gigantit ja maailmaa
kulmia rypistäin järkähyttää.
Kai ehkä toinen laajemman köynnösmaan
voi istuttaa, -- ken, kerskuen syntyään,
Mars-kenttää astuu virkain vaaliin;
kellä on kunto ja maine kuulu,
kun kilpaan käy; ken turvata ehkä voi
klienttein joukkoon --: määräpä kohtalon
on yksi ylhäin, yksi alhain,
uurnasta kaikkien arpa kirpoo.
Yli korskan pääs jos riippuvan ainiaan
näät miekan paljaan, ei sua viehtää voi
sikuulilaiset herkut hienot,
ei sulo soitot ja lintuin laulut
saa uneen viihtää. Vienoa unta ei
jää vaille maamies halvassa majassaan,
ei rantain varjostoissa, eikä
Menoissa leyhkissä Tempe-laakson.
Ken eloon niukkaan tyytyvi, häntä ei
saa hätään hyrskyt hurjat, ei raivosäät,
kun Arkturus käy loimuin länteen,
ei idän taivaalla Kauriin uhka,
ei viinivuoret rakeiden raastamat,
ei puistomaat, jos toivehet pettäiskin
kun milloin märkyys vaivaa, milloin
tähtien hehku, tai talven kylmät.
-- Veet kohta ahtaiks saattavat kaloille
nuo vuoret, mereen louhitut: paasiaan
nyt veteen latoo taitoniekat
orjien kanssa, kun herrat rikkaat
sai maasta kyllän! Mut yhä kyltymys
jää herran seuraan, kammo se soutamaan
käy kolmihankaan, taakse ratsaan
istuvi selkähän murhe musta.
Jos suruun siis ei marmori Frygian,
ei ruskoväikkeet purppuravaattehen
suo hoivaa, -- ei Falernon viini
eikäpä Persian nardusöljy:
miks uljaat pylväät kiusaksi katehen
ma uuteen tyyliin saliini teettäisin?
Miks vaihtaisin Sabinum-laakson
rikkauksiin sekä huoliin hurjiin?
2.