Kirjeen luettua tuli Elsa hyvin alakuloiseksi; hän nojasi
kyynärpäillänsä kyökin pöytään ja katsoa tuijotti avonaista kirjettä
pöydällä, mutta Katrin silmiin ei hän katsonut. Katri huomasi Elsan
hämmennyksen.
"Kuinka sinä niin ymmälle minun kirjeeni sisällöstä jouduit?" kysyi
Katri.
"Tottahan nyt ymmälle jo vähemmästäkin joutuu, kun suorastaan tuo
kirje putoo kuin taivaasta pelastamaan sinua samaan aikaan, kun sinä
varomattomuutesi tähden puheistasi olit jäädä ilman paikkaa ja
palvelusta. Unta kait sinun sulhasesi on siellä Turussa nähnyt, että
sinä tulevaksi vuodeksi olet vähällä paikatta joutua täältä", vastasi
Elsa.
Katri katsoi Elsaa silmiin, suurilla silmillä niinkuin sellainen, joka
on kesken uniansa herätetty.
Elsa meni kyökistä pois.
Kun Elsa jälleen ilmestyi lastenkamarissa, sattui rouva katsomaan Elsaa
kasvoihin. Elsan silmät olivat kosteat, mutta hänen poskissansa näkyi
vihan puna. Elsa teki tehtäviään vaan kyyneltulva sai enemmän valtaa.
Rouva huomasi, että Elsan itkuun oli jonkinlainen ulkonainen loukkaus
syynä ja siis kysyi:
"Mitä nyt itkee Elsa?"
"Enpähän erikoista mitään, itken vaan pahoissa sydämissäni", arveli
Elsa.
"Semmoinen tunnustus suuresti huvittaa minua", sanoi rouva naurahtaen,
ja meni pois.
Kun Elsa taas sattumalta joutui kyökissä Katrin näkösälle, pidätti
Katri häntä hiukan puheillensa pysähtymään.
"Kuules Elsa, minun sydämeni on vallan sula sinua kohtaan. Anna
anteeksi, minä loukkasin sinua ilman syytä."
"Mielelläni ja erinomaisella ilolla annan minä anteeksi, eikä se
loukkaus sinun puoleltasi minua kohtaan suuri ole. Itse asiassa olen
itse enemmän loukannut sinua. Jos en olisi ollut niin lapsellisen
rehellinen, että sinulle rupesin ilkkumaan kuka sinun paikkasi
perijäksi tulee, niin sinun äkäsi ei olisi mitenkään voinut kääntyä
minua kohtaan. Mutta niin ollen, otaksuit sinä minulla olevan joitakin
vehkeitä itseäsi vastaan. Sitä ei minulla kumminkaan ole. Kyllä sen
itse huomaat, että vika alkuaan on sinun. Koska minäkin tähän asiaan
sekaantumisella ja puolittain onneasi kadehtimalla olen loukannut
tuntoani, niin pyydän kaikessa nöyryydessä anteeksi."
"Mielelläni annan sinulle anteeksi", sanoi iloissaan Katri.
"Kiitos sinulle, ja Jumalalle kiitos ja kunnia! Omatunto puhdistuu, kun
riidat ja vääryydet sovitaan. Mutta vielä on yksi asia, jota sinä älä
laimin millään muotoa lyö. Sinun pitää tunnustaman rouvalle, että
valehtelit."
"Kyllä senkin voin tehdä, vaikken siihen olisi juuri halukas.
Kumminkaan en rouvaa pelkää, ja siis kohta tunnustan."
Samassa astuikin rouva kyökkiin.
Katrin kasvoille lensi puna, kun Elsa jäi odottavaan asemaan täyttääkö
Katri lupauksensa.
"Kuulkaas rouva, minä valehtelin, että minulla on paikka. Siinä
häpeällisessä tarkoituksessa sen tein, että rouva rupeaisi minua
luusimaan ja palkkaa ylentämään. Onko rouva niin hyvä ja antaa sen
anteeksi minulle?"
Rouva tuli vahan hämilleen.
"Mitä se nyt on? Enhän ikinäni ole moista kuullut. Anteeksi pyytäminen
on meidän kaupungissa jotain outoa ja uutta. Kyllä minun puolestani saa
anteeksi olla. Vaatiiko kristin-usko noin tarkkaa aina vähäpätöisiin
anti?"
"Tarkkaa se vaatii", sanoi Elsa ja poistui kyökistä.
Rouva, jäätyään Katrin kanssa kahden kesken, alkoi kysellä:
"Mitä kipa-kapaa täällä oli, kun Elsa niin oli kiukuissaan äsken ja
sitten nyt niin parannusta tehtiin?
"Voisihan sitä aina jotakin eripuraisuutta pientä tulla. Mutta sen minä
sanon, Elsa on hyvä tyttö kyllä", vastasi Katri.
"Hän sanoi itkevänsä pahoissa sydämissään, sen tytön vastauksille ei
voi välistä muuta kuin makeasti nauraa."
"Kyllä se väliin siksi tahtoo vetää, vaan niinpä se olisi kenen kanssa
hyvänsä, että jos suoraan sanoo niin kuin asia on, niin tulee monta
kertaa haukkumaan itseänsä ihmisille, ja mitä sille juuri muutakaan
osaa kuin naurahtaa. Niin ei se olisi, jos kaikki olisivat rehellisiä;
silloin ei toden puhumista vikanakaan pidettäisi", tuumiskeli Katri.
"Eihän tuota vikana sentään pidettäne. Ovathan ihmiset totuutta
vaativinaan ja valetta vihaavinaan."
"Jaa, silloin kun huomaamat, että toisen valehteleminen heitä
vahingoittaa; muutoin kyllä saa puhua puita heiniä."
Rouva mietiskeli.
"Mitenkähän se olisi, rouva, minä sain tässä kirjeen eräältä
kotiseutuni vanhalta tuttavalta, jossa hän kaikkein kohtelijaimmasti
kysyy, voisinko minä tulla heti sinne, tai viimeistään Pyhäinpäivältä.
Minä joutuisin naimisiin hänen kanssansa", sanoi Katri.
"Onko hän kunnon mies?"
"Hyvä mies; en hetkeäkään epäile hänen kanssansa vihille mennä ja
yhteiselämään ryhtyä."
"Enhän minä naimisasioissa voi vähääkään sinua pidättää. Hyvä on, jos
olet Pyhäinpäivään saakka, vaan jos asiasi siitä haittaa kärsii, niin
mene niin pian kuin itsellesi sopii. Täydyn tulla, tavalla tahi
toisella toimeen", päätti rouva.
Siitä sitten rouva läksi pois kyökistä ja ensityökseen Elsan kanssa
tuumimaan, "miten olla ja elää nyt, kun Katri hyötöhyviään ennen
aikojaan aikoo pois matkustaa."
Elsallekin sellainen hiukan huoleksi nakkasi.
Vähän mietittyään sanoi hän:
"Mitähän olisi, jos mummo tulisi niin kauvaksi, kuin ennättää kuulustaa
tointa."
"Mummo, jospa hän tulisi, mutta tuskin hän nyt sitä tekee, kun hän
juuri on siinä talon puuhassaan."
"Sopisi kumminkin häneltä kysyä."
"Ota ja pistäy sitten mummon luona", käski rouva.
Elsa kietaisi huivin päähänsä ja meni ulos. Ulkona oli jo pimeä ja
sadetta vähän vihmosi. Ilma oli tavallisen lämmin. Pian oli Elsa taas
tuossa entisessä pesotuvassa ja sen peräkamarissa. Kun hän ennätti
kamarin ovelle, oli mummo täysissä tamineissa kaupungille lähdössä.
"Hyvää iltaa!" hökäsi Elsa sanoa.
"Jumal' antakoon! Ihanpa tulit kreivin aikaan, juuri olin aikeessa
teille lähteä!"
"Kuinka talon oston kävi?"
"Kyllä talo ostettiin; avaimet ja talonkirjat ovat minulla.
Huomispäivänä aijon muuttaa, vaan en tiedä kenen saanen avukseni; on
paljonlaisesti tuota kamaa."
"Voi jos pääsisin minä teitä auttamaan! Tuossa vielä nuot minunkin
kapineeni ovat teidän vedätettävänä", sanoi Elsa.
"Enhän minä sinua voi pyytääkään. Kyllähän nuot hevosmiehen kanssa
autan. Kyllähän niistä aina junkaan tullaan, ja onpa siinä nyt mitä
tullakin, kun Sipoolainenkin kävi hautauskustannukset suorittamassa, --
ei nyt Elsa rukka ole rahan puutosta.
"Sepä on koko hyvä asia", sanoi Elsa.
"Onpa niinkin! Melkein voisin maksaa sinulle rahasi takaisin;
kumminkaan en maksa niitä ihan nyt, sillä ei tiedä mitä kustannuksia
siitä vielä tulee. Ihmiset puhuvat että talonkaupoissa aina saadaan
jälkimaksoja maksaa."
"Pitäkää vaan rahat; en minä niitä nyt tarvitse. Olihan minulla vähän
muutakin asiaa. Meidän Katri menisi mielellään Turkuun, nyt kun häntä
on sinne naimisiin kutsuttu. Etteköhän te mummo tulisi meille niin
kauvaksi apuihmiseksi, kun ennätetään toista piikaa saada!"
Mummo mietti hetkisen.
"Kun minä nyt tässä muutetuksi saan, niin voinhan sinne tulla. Samahan
minulle on mitä minä teen. Kyllähän mökki siellä pysyy. Panen paikan
oven lukkoon, jos ei satu täällä kotimiestä saamaan."
"Minulla on kiire; olkaa niin hyvä ja tulkaa niin pian, kuin vaan
joudutte!"
"Kyllä tulen! Sano terveisiä rouvalle!" tuumi mummo.
Elsa läksi kotiinsa juoksemaan.
"Kyllä mummo tulee niin pian kuin vaan muutetuksi saa", sanoi Elsa
rouvalle.
"Vai niin", sanoi rouva, ja samalla lisäsi: "juuri sillä aikaa kuin
siellä kävit on maisteri saanut viran ja palkan ylennystä. Meille tulee
paljon parempi olo ensi vuonna."
Samassa kuulivat rouva ja Elsa lastenkamariin, kuinka eräs vieras herra
läksi ulos maisterin luota.
"Hän juuri toi tietoa maisterin viran ylennyksestä", sanoi rouva.
Vieraan mentyä tuli maisteri lastenkamariin.
"Kyllä siitä asiasta oli iso apu leivälle, vaan otaksun, että Kalle
suuttuu, kun ei sitä virkaa saanut. Epäilemättä hän olisi ollut yhtä
ansiollinen sitä virkaa saamaan, kuin minäkin", sanoi maisteri.
"Kyllä, mutta hän on naimaton ja varakas mies. Hän tulee ilmankin
aikaan, ja siksi toisekseen, voi hän saada jonkun ajan takaa vieläkin
paremman viran, josko eikään täältä, niin jostakin muualta."
"Kyllä hän saada voipi, mutta näetkös, ihminen on ihminen eikä mitään
muuta ja hän voipi olla hyvästikin vihoissaan minulle viran saamisen
johdosta vaikka eihän tääkään virka itse olossa vielä mistään kotoisin
ole."
Katri tuli siihen ja sanoi mummon tulleen kyökkiin ja tahtovansa rouvaa
puhutella.
"Käske mummo tänne!"
Katri meni ja vähän päästä tuli mummo lastenkamariin.
"Hyvää iltaa, rouva!"
"Jumal' antakoon, mummo!"
"Tuleeko teidän Katri naimisiin?"
"Niinhän se taitaa tulla."
Maisteri, joka mummon tullessa pyörähti sänkykamariin, tuli ja kysyi:
"Mihinkä se Katri naidaan?"
"Turkuun kuulutaan!" vastasi rouva.
"Sepä sattui, eikö hän ollutkin ilman paikkaa?"
"Oli, vaan kyllä hän nyt sentään paikkoja olisi saanut. Nyt ei hän
niitä kumminkaan tarvitse."
Maisteri poistui.
"No, mummo kait tulee meitä auttamaan!" sanoi rouva.
"Sitä minä tulin paremmin perustamaan, voinhan tulla."
"Tulkaa tänne ruokasaliin, mummo, niin teille tarjotaan teetä!" sanoi
rouva, vieden mummoa edellään ruokasaliin. "Maisterikin on saanut viran
ylennystä!"
"Ohoh!" ihmetteli mummo. Täältä Helsingistäkö?"
"Täältä. Tulee saamaan vähän enemmän palkkaa ja on helpompi työ."
"Sepä on!" tuumiskeli mummo.
Maisterikin tuli teetä juomaan.
"Saan toivottaa onnea uuteen virkaan!" sanoi mummo."
"Paljon kiitoksia onnentoivotuksista! Jumala teillekin onnea uudessa
talossanne asumiseen siunatkoon. Olipa se oiva asia, kun tekin
vanhoiksi päiviksenne saitte oman kodin", sanoi maisteri.
"Niin kodin! Kyllä se hyvä asia onkin, että ihmisellä on omantakeinen
nurkka. Onpa hänessä poikin tai pitkin, kukaan ei siitä marise."
"Kyllähän siinä vapaus on", tuumaili maisteri.
"Hyvää teetä rouvalla onkin!" sanoi mummo.
"Ei isoon aikaan ole minustakaan niin hyvälle maistanut tee. Mahtaneeko
teenkin maku olla mielialan mukaan?" arveli maisteri.
"Kyllä siinä sitäkin on. Jos on mieli hyvä, niin kaikki maistuu
makeammalle", vastasi mummo.
"Oikein!" sanoi maisteri.
Siinä sitten yhtä ja toista juteltua sanoi mummo lisäksi:
"Minä tulin täällä käymään melkein juuri kuin sanomaan, että minä voin
maksaa ne Elsan rahat mikä hetki hyvänsä. Olen saanut saataviani.
Kumminkin olkoon maksaminen siihen asti kun saan muutetuksi, että mä
näen mitä minulla niissä puuhissa oikeastaan kuluu", sanoi mummo.
"Kerkiäähän tuo nuot saada", sanoi rouva.
"Mitä hän niillä niin kiivaasti tekee?" sanoi maisteri.
"Niinhän tuota minäkin arvelin!" tuumi mummo. "Kiitoksia paljo, hyvä
herrasväki, kaikista ja hyvää yötä!" lisäsi mummo niiaten.
"Samaa teille, ja onnea uuteen taloonne!" sanoi maisteri.
Rouva kertoi samaa.
Mummo meni kyökkiin ja seisattui keskelle permantoa.
"Täytyy lähteä kotiin maata, vaikkei juuri jouda paljo makaamaan, kun
aamulla täytyy muuttaa, ja muutossa on aina puuhaa kaikenlaista", sanoi
mummo hieman haukotellen.
"Vaikea muutto teille tulee, kuinka sinne pääseekään kuormien kanssa?
Eihän sinne vaivaiseen vuorikylään pääseekään kuormineen, tietä
näettekö kun ei ole", sanoi Elsa.
"Tietä säällistä tosin ei ole Punavuorille, mutta tulehan ensi pyhänä
katsomaan eikö kamsut ole siellä kuten kuuna päivänä", naurahteli
mummo.
"Minä olen erittäin kärkäs siihen, että tulla katsomaan, kuta pikemmin
vaan pääsen", sanoi Elsa.
Mummo meni.
Vähän jälkeen tuli rouva kyökkiin.
"Joko mummo meni? Maisteri sanoo että me menemme sunnuntaina, jos on
kaunis ilma, Punavuorille kävelemään ja samalla menemme mummonkin uutta
taloa katsomaan", sanoi rouva.
"Se sopiikin vallan hyvin, viedään lapset kanssa, minä kannan
pienempää", sanoi Elsa.
"Jos niin tekisi", vastasi rouva.
"Kyllähän Punavuorilla raitis ilma on, vaan siellä niin onnettoman
kovasti tuulee", sanoi Katri.
"Tuulessa pian vilustuu!" sanoi rouva.
"Ei se mitään tee, kun ei paikallansa kauvan seiso", sanoi Elsa.