Sitä en tahdo, älkää Herran tähden!
Seuraavana päivänä tuli Munkkiniemen rouva kääsyillä ja renki toisella
hevosella, jonka perässä oli kärryt ja kärryissä Elsan arkku. Elsa,
nähtyänsä kyökin akkunasta, että hänen arkkunsa on rattailla, juoksi
suoraa päätä pihalle ja alkoi auttaa rengin kanssa arkkua sisälle.
Mamseli ei ollut huomannut kadunpuoleisesta akkunasta vierasten tuloa
ja kun ei hänellä pihalle päin ollut muuta akkunaa, kuin kyökin, niin
ei hän tiennyt asiasta mitään. Hän sattumalta joutui tulemaan
porstuaan ja näki äkkiä edessänsä sisaren, Elsan, rengin ja arkun
porstuassa.
"Mitä joukkokuntaa te olette?" kysyi mamseli.
"Kyllä sen kuulee, että vanhoja piikoja täällä asuu, kun ei tunne omaa
sisartaan", sanoi rouva naurahtaen.
"Sehän on tämän maailman tapa", vastasi mamseli.
"Ei suinkaan se nyt mitenkään sovi, että maailman tapa niin tarttuu
papin tyttäreen."
"Niinpä papin, no, jaa, mihinkäs tuo arkku nyt sovitetaan?"
Munkkiniemen rouva katsahti hieman äkäisesti Elsaan, kun kuuli
sisarensa lausuvan isästänsä tuon halveksivan lauseen "niinpä papin".
"Arvostellaanko täällä jo pappejakin?"
Mamseli mutisti suutansa ja silmäniskulla huomautti, ett'ei sopinut
rengin kuulten keskustelua jatkaa, ja osoitti rengin ja Elsan viemään
arkkua ylös vinnille.
"Ole hyvä ja astu sisään!"
Rouva ja mamseli menivät kamariin.
"Miltäs uusi piika näyttää?"
"Kyllä siitä kalu tulee."
"Se on siinä uskonnollisessa puuhassa niin kovasti. En tiedä, mutta
minusta tuntuu, kuin ei se olis niin nuorella tytöllä oikein
paikallaan. Mielestäni on pilalla koko tyttö."
"Siinäpä seistään", sanoi mamseli, seisoen keskellä kamarin laattiaa,
terävästi katsoen silmiin sisartaan. "Jos meidän isä ei olisi soittanut
puukelloa sen sijaan kuin hänen piti hengellisesti saarnata, niin et
sinä sanoisi minulle tuolla tavalla tänä päivänä. Etkö sinä tiedä, että
'lasten on Jumalan valtakunta'?"
Munkkiniemen rouva oli saanut vastauksen ja sen omalta sisareltansa --
vastauksen, jota hän ei olisi unissaankaan osannut aavistaa saavansa.
Hän ei muistanut riisua sadekappaansakaan, vaan istahti ensimmäiselle
tuolille, mikä eteen sattui. Rinta löi, päässä jyski, korvissa humisi,
ja sanat sisaren huulilta omasta rakkaasta etevälahjaisesta
isävainajasta. "Puukellon soittoa hengellisen saarnan edestä. Oliko se
mahdollista? Huusihan isä tosin kuollessaan, että hän on taluttanut
sieluja kadotuksen kuiluun ja helvettiin, vaan vakuuttihan lääkäri,
että se on hermo- ja aivohäiriötä. Kuinka se on mahdollistakaan? Ei,
hyvä Jumala! jos kerran taivasta on olemassa niin siellä varmaan, aivan
varmaan, isälläni on asuin-sijansa."
Mamseli näki, että sisar oli säikähtänyt ja että hänen huulensa hiljaa
liikkuivat; kuitenkaan ei hänen suustansa mitään kuulunut.
"Mitä sinä oikein luulet nyt miettiväs?" kysyi mamseli. "Kuinka sinä
rohkenet mennä tekemään johtopäätöksiä luojan töistä? Ja ollessasi
papin tytär, mennä sanomaan lapsen pilalla olevan yksinkertaisen
uskonsa ja jumalisuutensa tähden. Sinä tiedät, ett'ei minullakaan ole
mitään omatakeista eikä varmaa uskonnollista kantaa, vaan en sittenkään
noin jumalattomia päätelmiä voi tehdä, sillä siitä soimaisi minua
luntonikin."
"Älä nyt noin tuimasti minua tuomitse, jos tuon nyt sanoin, sillä en
siinä ennättänyt tuntoani kuulustella; se tuli vaan pikemmin
tottumuksesta. Sinä hyvä siskoni muistat, että isävainajamme halveksi
kaikkea lahkolaisuutta ja kerettiä ja muistan hänen monesti toruneen
piikojammekin, jos jotain sellaista yrittelivät. Onko tytössä lahkoa,
kerettiä tai kirkon uskoa, on minulle tietämätöntä, vaan minusta on
vakaumukseni mukaan hyvin tukalaa elää sellaisten ihmisten kanssa,
jotka yhtenään puhuvat ja ajattelevat taivaallisia ja unhottavat
maalliset askareensa."
"Sellainen vakaumus on suoraa jumalattomuutta."
Samassa astui Elsa huoneesen ja sanoi:
"Minä asetin arkkuni siihen sen vanhan hyllyn viereen lähelle akkunaa
vinnissä. Ei suinkaan se pahasti tehty ollut, mamseli?"
"Ei, mitäs sillä väliä on, jos se suittaisi nyt tiellä olla, niin
saattaahan sitä perästäkinpäin siirrellä."
"Kylä minun täytyy myöntää, että jumalinenkin saattaa olla toimellinen.
Minusta näyttää tuo tyttö olevan oivallisen piian alku", sanoi rouva
Elsan mentyä.
"Se ajatus sinun on välttämättä pois heittäminen, sillä mitäs estettä
jumalisuus toimille tekee ja entäs rehellisyys, joka on niin tärkeää ja
tarpeellista tavaraa." Mamseli mietti hetkisen ja ei näyttänyt oikein
löytävän keinoa millä saada kääntymään juttua toiselle tolalle. "Sanoin
pois heittäminen, nimittäin turhat ennakkoluulot ja, mitkä pahimmat,
kristittyin halveksimiset -- ja sinun tulee edellä kaikkea saada uusi
vakaumus, semmoinen, joka on jonkunlaisessa sopusoinnussa sen
nimityksen kanssa, että olet papin tytär. Sinun tulee koettaa vähän
asettua noudattamaan sen Herran tahtoa, jonka sanansaattaja ja pappi
isämme oli tai kumminkin luulotteli olevansa. Mutta ettemme rasittaisi
päätämme liian pitkällä yhtäkkisellä tutkimisella paljaan henkien
valtakunnan ja sen perustuslakien suhteen, esittelen, että sen sijaan
ikäänkuin välityöksi ottaisimme erään tähän maailmaan ja maahan
kuuluvan käytännöllisen asian ja koettaisimme tehdä jotakin erään
köyhän lesken eduksi, joka juuri ei jumalisuuden harjoituksilla eikä
erinomaisilla muilla menoillakaan ole esiintynyt, vaan on muuten
suuressa avun tarpeessa ja on eräs tuttavamme vanhemmilta, se tahtoo
sanoa isäni virkavallan mahtavuuden ajoilta."
"Kuka se on?"
"Sinä muistat lähellä pappilaa maantien haarassa mäellä talon;
rustholli se oli, vaan sille isännälle kuului niitä kolmekin. Sinä
muistat, sen takaan, vallan hyvin myöskin erään komean tyttären
mainitusta kartanosta nimeltä Heleena, tekee mieleni sanoa ihana
Heleena. Emmekö monta kertaa hänen kauneuttansa kadehtineet? Mutta
niinkuin kadehtimisemme olis ollut erittäin tehoisa, on raukan muoto
surkastunut. Muuttunut on muoto, muuttunut onnikin. Hän ihmissilmäin
edessä parhaan kukoistuksensa aikana oli onnensa kukkuloilla ja olisi
sitä vieläkin, joll'ei olisi saanut kurjan kunnotonta juomaria, viinan
särpijää mieheksensä. Nyt hän makaa täkäläisessä sairaalassa eikä olisi
sielläkään, tuskin koko elävitten luvussa, jos ei minun pikku piikani
olisi häntä auttanut."
"Eikö hän ollut mielestäsi tarpeiksi ylpeä? Etkö näe että hänen
ylpeydestänsä on seurannut kosto? Pitääkö sinun, eli onko sinua
valtuutettu lieventämään Jumalan hänelle määräämää rangaistusta?"
"No, sinä tulet, kuta enemmän me tässä keskustelemme, aina ankarammaksi
ja ymmärtämättömämmäksi. Jumala oli hänelle silloin jo lieventänyt tuon
nuoruudessaan tekemän tuhmuuden rangaistuksen, kun hän lähetti Elsan
häntä hoitamaan ja hänen tienvarrelle nääntyvää poikaansa ruokkimaan ja
holhomaan. Siinä missä oli Elsan, on minunkin valtakirjani."
"Minkä minä hänelle osaan? Pitääkö minun hoitaman toisen pitäjäläistä?"
"Antanemme sen asian olla; minusta näyttää kun asia ei paraneisi
puheistamme. Keskustelu tässä näkyy saaneen surkean käänteen. Sinun
edessäsi ei ole pyhää vanha tuttavuuskaan! Sinun kaikki kaikkesi on
Munkkiniemen uhkea herraskartano, miehesi ja sen rikkaudet. Mutta
ennenkuin lopetan tykkänään puheen näistä aineista, kysyn: mihinkä
joutuu ja kenelle tästälähin kuuluu Elsan äitiin Leski-Annan mökki
Munkkiniemen niityn laidassa?"
"Siihen on minun perin keveätä vastata, kun hyvin tiedän, että mökki on
meidän omaisuuttamme. Mieheni sen antoi vanhoista aineista rakentaa ja
erityisellä luvalla on se kuulunut Leski-Annalle hänen kuolemaansa
asti. Kuolema on rikkonut kaupat, kontrahdit ja lupaukset. Mökki kuuluu
meille siksi, kunnes mieheni joko antaa sen jollekin toiselle tai
hajoittaa rähjän polttopuiksi. Mitä irtainta mökin sisällä lieneekin,
se kuuluu Annan perilliselle, hänen tyttärellensä Elsalle."
"Oikein! se on perin hyvä, että saan tietää! Kun nyt kotiisi menet,
niin ole hyvä ja sano miehellesi, että jos Munkkiniemen metsässä ei
enään ole muuta polttopuuta niin polttakoon heti ensimmäisenä tätä
seuraavana päivänä Leski-Annan mökin. Toiseksi, jos miehelläsi on
yhtäpitävät mielipiteet sisareni mielipiteiden kanssa, niin sano
hänelle hyvin paljon terveisiä mamseli Eveliinalta, että hän tekee
viisaimmin, jos ei milloinkaan enään siihen mökkiin pane vanhoja
palvelijoitansa puutteisin kuolemaan. Klara! Klara! Muista että
sisaresi sanoi sen."
"Kiitos! Kyllä sanotaan, mutta minä en ole täysin tyytyväinen tänä
päivänä mamseli Eveliinan huonosti valittuun rippisaarnaan. Sinä puhut
juuri kuin olisit ollut katsomassa, kuinka me vanhoja palvelijoitamme
puutteisin tapamme."
"Odota! Vaikene! Minä kutsun Elsan. -- Elsa! tule tänne!"
Elsa tuli, hyvin hämillään kiireestä käskystä.
"Sano nyt Elsa suusi puhtaaksi. Olisitteko eläneet äitisi sairauden
aikana Munkkiniemestä annetulla avulla ilman ett'ei sinun tarvinnut
raastaa, tehdä luutia ja kantaa kaupaksi kaupunkiin? Lähetettiinkö
talon puolesta kertaakaan lääkäriä hakemaan?"
Elsa lensi kasvoiltansa punaiseksi, jotta korvanlehdistäkin luuli veren
tippuvan. Munkkiniemen rouva nousi ylös ja alkoi kävellä edestakaisin
laattialla. Kireäksi näytti käyvän asia molemmille. Elsa aukaisi
suunsa:
"Munkkiniemestä annetulla avulla! Saan kyllä nöyrimmästi kiittää rouvaa
avusta! Vähäinenkin apu tarpeessa on apua sekin. Mutta elää sillä, on
ero niinkuin yöllä on päivästä. Äitini pitkään sairauteen nähden olisi
sillä avulla elänyt hiiret, vaan ei ihmiset. Lääkärin kustansin ja
hankin minä. Mitä muuten siihen tulee, ei heidän ollut velvollisuuskaan
meitä, kumminkaan minua elättää, sillä isäni niin hyvin kuin äitinikin
olivat palvelusajaltansa saaneet suostutun palkkansa."
"Hiiretkö? Kuinka sanoi?" sanoi Munkkiniemen rouva.
"Hiiret, minä sanoin ja puheistani vastaan!"
"Puheestasi kyllä voit vastata, sitä en menekään valheeksi takamaan,
sillä minä luotan rehellisyyteesi aivan täydellisesti. Mutta siinä
asiassa on eräs mutka, johon ei ole minun syytäni muuta kuin puoleksi.
Minä kyllä olen käskenyt viedä maitoakin joka aamu. Eikö sitä tuotu?
"Joka sunnuntai-aamu puoli tuoppia", vastasi Elsa.
"Vai niin, no, siinä on vika, joka ei ole minun tahdostani. Se on minun
syyni, ett'en vienyt itse; minä kyllä olen käskenyt, vaan se on mennyt
toista tietä. Nyt ei auta muu kuin minun täytyy eroittaa kyökkipiika
palveluksestani tänäpäivänä."
"Sitä en tahdo, älkää herran tähden!"
"Kuinka niin? Eikö syypää tarvitse saada ansaitsemaansa rangaistusta?
No, voitko sanoa, että äiti kuoli varsinaisesti puutteisin?"
"Sitä ei hän tehnyt, sillä minä Jumalan avulla voin hankkia mitä
vähäisen säästömme lisäksi tarvittiin."
"Jos ei keittäjämme ole äitisi hengestä vastaava, ja hänellä ehkä on
lieventäviä asianhaaroja olemassa, silloin pysyköön paikassa, mutta
sinulle maksakoon kaiken, minkä hän on sinun suustasi pois myynyt ja
varastanut."
"Käyttäkää armahtamis-oikeuttanne katalaa kohtaan niin pitkälle, kuin
sitä vaan riittää. Hän ehkä katuu ja parantaa itsensä."
"Jätä hänet Elsan rangaistavaksi!" sanoi mamseli.
"Kyllä hän sitten liian helpolla pääsee. Minuun nähden jääköön vaan!"
Siihen loppui keskustelu ja rouva suoriutui kotimatkalle.