Kaksi sairasta vaimoa.
Elsa yksin jäätyään söi illallisensa, laittoi vuoteensa ja pani
levolle. Sängyssään rukoili hän hartaasti Jumalaa ohjaamaan häntä, nyt
kun hänellä ei enään ollut äitiä, niin että hän kunnialla voisi tulla
toimiin vieraiden ihmisten kanssa, ja niin eläisi tässä maailmassa,
että hän kuoltuansa saisi ijankaikkisen elämän. Hän uinahti ja heräsi
erittäin vilkkaana aikaisin aamulla.
Valoisana kesäaamuna oli hauskaa kaupungissakin. Hän avasi kyökin
akkunan ja ah, kuinka hyvä haju tuli sisään lähellä akkunaa olevista
puutarhan puista. Olipa pieni lintukin oksalla aamuvirttänsä laulamassa
luojan kunniaksi. Niin riemastui Elsan sydän tuosta linnun
viserryksestä, että oli hänkin virittää virren ja kimakan äänensä
akkunasta yhdistää linnun lauluun, mutta terve järki sai hänessä sen
verran sijaa, että hän jaksoi yli riemunsa luontonsa hillitä ja olla
vaiti eikä veisullansa herättää mamselia emäntäänsä; sillä hän varmaan
arvasi, ett'ei hänen enempi sen perästä siinä kyökissä sallittaisi
virsiänsä viritellä. Lyhyt oli kumminkin tyttöparan ilon aika ja pian
rupeis kyynelet vierimään hänen poskiansa alas, sillä nyt hän taas
muisti elämän kodissa, ja kuinka se kaikkine murheinensa suruineenkin
oli sentään hauskaa. Vaikka leipä usein särvintä kaipasikin, sai hän
vapaasti täydellä aaltoilevalla rinnalla laulaa luojan kunniaksi kotona
ja metsässä, laulaa taivaalliselle Isälle surunsa ja huolensa.
"Onko se mamselin uusi neiti?" kuului ääni puutarhasta.
Elsa oli vetänyt päänsä pois akkunasta, vaan kuultuansa naisäänen häntä
puhuttelevan, meni hän jälleen akkunan luo. Kun hän akkunasta ulos
katsoi, tuli vanhanpuolinen lyhyenläntä, mutta lihava nainen akkunan
alle.
"Hyvää huomenta!" sanoi nainen.
Elsa tunsi hänen entiseltä, kun hän kaupoilla kulkiessaan oli samalle
ihmiselle luutia ja vispilöitä myynyt.
"Jumala antakoon! emäntä", vastasi hän.
Emäntä näki, että Elsan silmät olivat itkusta punaiset.
"Onko ikävä?" kysyi emäntä suurella osanottavaisuudella.
"Tahtoohan se vähän olla", vastasi Elsa, koettaen hillitä luontoansa.
"Noo, kyllä se ikävä ohitse pian menee, kun ensin pääsee siunattuun
alkuun. Tule tänne puutarhaan, että tulee vähän hauskempi!"
Samassa soi kello kyökin seinässä. Se oli mamseli, joka soitti
piikaansa.
"Kello soipi ja minun täytyy mennä sisälle", sanoi Elsa ja poistui
akkunasta. Hiljaa hiipien meni hän kamariin. Mamseli oli pistänyt
avaimen oveen, että hän pääsi sänkykamariin.
"Oletko sinä jo näin aikaisin ylhäällä? Minä vaan soitin koetteeksi,
pitikö sinun olla hyvä heräämään."
"Voi hyvä mamseli! minä olen saanut Luvan herätä monta kertaa pyryyn ja
pakkaseen. Jos minä muuta olisin niin hyvin tottunut kuin heräämään ja
ylösnousemaan, niin ei sitten hätää."
"Niin, kyllä minä sen arvaankin, että siinä virassa kuin sinä olet
ollut, on täytynyt aikaisin nousta ja luvan saanut lähteä. Meillä et
tarvitse niin aikaisin nousta, sillä minä mielelläni aamusella makaan
vähän pitempään."
Elsa sai luvan poistua. Hän meni emännän luo puutarhaan. Hauskaa se oli
siellä katsella, kun tuo hyvänlaatuinen talon-emäntä kaikkia näytteli.
Mamselin noustua alkoi vasta askareet, kun hän oli Elsaa kieltänyt
mihinkään toimeen ryhtymästä, ennenkuin hän opastamaan joutuisi. Kello
oli täsmälleen kahdeksan, kun mamseli saapui kyökkiin. Silloin tehtiin
tuli helliin ja kahvipannu asetettiin tulelle. Elsa sai katsella
tarkkaan kaikkea, kuinka mikin paikka oli tehtävä. Kun kahvi oli
tarpeiksi kiehunut, sai Elsa ottaa pienen sievän korin kyökin seinältä
naulasta ja saatuansa mamselilta muutamia kuparirahoja ja neuvoja,
juosta läheiseen leipurin puotiin kiireisesti koriansa täyttämään.
Onnellisesti suoriutui Elsa leipurissa käynnissänsä, ruvettiin,
kahvinjuomiseen ja Elsa sai koettaa taitoansa kahvin tarjoamisessa. Se
kuitenkin kävi niin kömpelösti että mamseli päästi kimakan naurun. Kun
kahvi oli juotu, meni mamseli sisään päällensä pukemaan, sillä oli
käytävä torilla. Nyt otettiin isohko kori, jonka Elsa sai kantaa;
toiseen käteensä sai hän ottaa kuparisen maitokannun. Niin asteli
mamseli edellä ja Elsa perässä. Matka ei ollut torille aivan pitkä.
Ennenkuin mihinkään kauppoihin ryhdyttiin, kulettiin ympäri torin ja
jok'ikisen kuorman luona teki mamseli moniaita kysymyksiä. Saamistansa
vastauksista teki hän, tuon kiertokulun suoritettuansa, sen
johtopäätöksen, että kaikki oli sinä päivänä hirveän kallista. "Liian
vähän maalaisia näin kesällä torilla", tuumi hän. Kumminkin oli jotakin
ostettava. Tuo kuparinen kannu ostettiin maitoa täyteen, yhdestä
venheestä vähän tuoreita silakoita ja niin lähdettiin torilta pois.
Kantamukset kannettiin kotiin ja Elsa sai ensimmäiseksi työkseen kotiin
päästyä näyttää taitoansa silakkain perkaamisessa.
Mamseli katseli tuota kalan perkausta ja huomautti kohta:
"Päät pois! Vai sinä rupeat jättämään päät paistettaviin silakoihin."
Erinomaisen hyvin hän mamselin mielestä suoriutuikin tehtävässään.
Kalat tuhrutettiin jauhoissa ja paistettiin pannussa. Toiseksi ruuaksi
keitettiin maitovelliä ja kolmanneksi paistettiin pannukakkuja. Nyt sai
Elsa käyttää ja näyttää taitoansa päivällispöydän laittamisessa isossa
kamarissa. Se oli Elsasta erittäin hauskaa työtä. Vaikka hän tekikin
paljon erhetyksiä, huomasi mamseli että Elsassa oli halua ja
tarkkuutta.
Kun päivällispuuhista oli onnellisesti suoriuttu ja mamseli pannut
sohvalle lepäämään, meni Elsa pihamaalle tuulluttelemaan. Kun hän siinä
yksinään seisoi, pidellen käsillään puutarhan aidasta, kurkisti
toisesta talosta yli vanhan ja matalan väliaidan entinen matami, joka
eilispäivänä niin vihaisena oli pois lähtenyt.
"Kuinkas käypi siellä uuden piian?" kysyi matami.
Elsa huomasi, ett'ei mummon äänessä enään ollut semmoista äkäisyyttä
kuin eilispäivänä. Hän läheni sentähden aitaa, jonka ylitse mummo
katsoi ja pääsi puutarhaa kiertämällä aivan mummon eteen.
"Asutteko te siinä talossa?" kysyi Elsa.
"En minä tässä talossa asu. Minä asun tuolla kappaleen matkan päässä
kadun toisella puolella, vaan minulla on täällä työtä. Olen parhaallaan
pyykillä tässä pankkitirehtöörillä. Täällä on iso pyykki, joka kestää
monta päivää. Sano mamselille, että hän laittaa pyykin ensi viikoksi,
sillä silloin minä joudan, jos hän muutoin minun tahtoo pesemään. Sano
myöskin, ett'en minä ole vihainen kahta päivää yhteen jaksoon."
Sen sanottuaan poistui mummo aidan päältä ja Elsa kippasi kyökkiinsä.
Siellä hän alkoi tehdä puhdasta parhaansa perästä. Tuot'hätää oli
kaikki kunnossa ja kahvipannu porisi hellillä.
Kello soi.
Elsa juoksi sisään. Mamseli oli noussut ylös ja istui sohvalla,
lueskellen jotain kirjaa.
"Keitä kahvia aivan samalla lailla, kuin näit aamulla!"
"Se on jo valmis!"
"Hyvä! Tuo se sisään."
Elsa kantoi kahvin sisään ja mamseli ihmetteli kahvin hyvää makua ja
sitä tapaa, jolla hän sitä tarjosi, juuri kuin monta vuotta palvellut
piika.
"Minun täytyy kiittää sisartani siitä, että hän toimitti sinun tänne
eikä itse sinua pitänyt."
"Se pesumatami puhui tulevansa mamselin vaatteita pesemään ensi
viikolla, jos mamseli muutoin tahtoo. Hän sanoi ei olevansa enään
vihoissaan."
"Hm", sanoi mamseli. "Tulkoon vaan! enhän minä ole hänen käskenyt olla
vihoissaan."
"Niin, ei mikään ole niin suloista, kuin sovinto", sanoi Elsa.
Mamseli katsahti terävästi Elsaa silmiin, nähtävästi kummeksien tytön
lausetta.
"Sinä olet hyvin jumalinen ja äitis oli myöskin; olen tuota kaikkea
sisareltani kuullut."
"Jumalan pelko on viisauden alku", sanoi Elsa.
"Juokse sanomaan matamille sinne tirehtöörin alakyökkiin, että hän
tekee niin hyvin ja tulee meille pyykille ensiviikolla."
Elsa oli valmis lähtemään.
Pian juoksi hän portista ulos ja sitten toisesta sisään ja tuli pihan
perällä tirehtöörin pesutupaan. Täällä oli matamia kaksittain, vieläpä
muudan piikakin höyryävien punkkain takana työtänsä ahkeraan tekemässä.
Samaan aikaan kuin Elsa ilmestyi pesutuvan ovelle, löi piika
suopavaahtoa ylös kattoon, jotta se räiskyi kaikkien silmille ja sanoi:
"Tämä on renkien rakkautta."
"Jopa meni vähään renkien rakkaus, kun suopavahtoon!" tuumi tuo ennen
mainittu matami.
"Hyvää rakkauttahan se on; ei sais sitä ilman vaatteitakaan puhtaaksi",
tuumi toinen pesumummo.
Elsa läheni hiljalleen tuttavan matamin työpaikkaa ja sanoi:
"Mamseli lähetti sanomaan, että teette hyvin, jos tulette ensi viikolla
meidän pyykille!"
"Kiitoksia! Mamseli saa taas oikein saamarin valkoisia vaatteita; sen
takaan kuin kymmenestä sormestani", vastasi mummo.
Toinen matami alkoi katsoa Elsaa ällistellen ja sanoi:
"Etkös sinä ole se luutatyttö Munkkinimestä?"
"Kyllähän minä olen luutiakin tehnyt", sanoi Elsa.
"Älkää nyt hemmetissä luutatytöksi sanoko mamselin palvelusneitsyttä",
sanoi ensimmäinen mummo.
"Silläpä ei ole väliä, miksi minua kutsutte. Kumminkin sanon, että
huonoa oltavaa sekin olis, jos ei kukaan luutaa tekisi."
"Kas tyttöä vaan, mitä päästelee naamastaan", sanoivat kaikki ja
nauroivat.
Elsa meni pois eikä enempää kuunnellut. Kotiin tultuaan hän kysyi luvan
saada käydä sairaalassa katsomassa Heleena-tuttavaansa. Mamseli ei
tahtonut mitenkään saada päähänsä, että kannattais käydä Kirkkonummen
köyhiä katsomassa. Vihdoin hän kuitenkin myöntyi ja Elsa läksi.
Sairaalassa makasi Heleena sängyssään. Hän nukkui, vaan heräsi, kun
Elsa astui vuoteen viereen.
"Kas kun Elsakin on tullut tänne!" sanoi sairas ihmeissään.
"Niin, minä olen nyt täällä kaupungissa palvelemassa, ja pidin
velvollisuutenani käydä tirkistämässä, oletteko saanut sijaa täällä ja
hyvää hoitoa ja semmoista."
"Kyllä minä täällä hoitoa saan ja luulen, että paranenkin, sillä
rohvessoori on sanonut, ett'ei rintani niin huono ole kuin sen yskään
nähden luulisi."
"Olisipa hyvä, jos paraneisitten!"
"Enemmän kuin hyvä Matti-rukankin tähden. Aivanhan sekin joutuisi
mieron tielle, jos minä nyt jo kuolisin."
Elsa painoi päänsä aivan lähelle sairaan kasvoja ja sanoi:
"Jumala kyllä orvoista huolen pitää, mutta teidän itse tähtenne täytyy
rukoilla lisää armon aikaa, että ennätätte tehdä parannuksen." Nousten
kumarruksista lisäsi hän: "Jumalan edessä ei ole mitään mieroa."
Sairas katseli pitkään Elsaa.
"Sinussa on ihmeellinen henki, kun sinä pidät semmoista huolta niinkuin
minustakin, vallan oudosta ihmisestä. Ihme kuin jumalisuus kulkee
perintönä vanhemmista lapsiin!"
"Jospa se kulkisikin perintönä, vaan kun tahtoo olla ihan päinvastoin",
tuumi Elsa. "Koettakaa kääntyä Jesuksen puoleen ja turviin te itse,
älkää muita ihmetelkö. Se kallis perintö on juuri yhtäläisesti
teillekin tarjona, kuin se oli minun äidilleni ja minulle."
Toisella puolen huonetta makasi eräs vanha vaimo sairaana sängyssänsä.
Hän kuuli Elsan ja leski-Heleenan keskustelun.
"Kuinka vanha sinä olet, tyttö?" kysyi tuo vanha vaimo.
"Minä käyn kolmattatoista."
"Ja osaat jo noin puhua autuuden asioista. Sinun täytyisi vähintääki
olla sairaan hoitajatar."
"Se hänen täytyisi olla!" toisti Heleena.
Samassa aukeni ovi ja sairasten hoitajatar, keski-ikäinen lihava nainen
astui sisälle, toisessa kädessä rohtopullo, toisessa lusikka. Hän
läheni Heleenan sänkyä ja kaatoi nestettä lusikkaan, tarjoten sitä
Heleenalle. Sairas nielasi joutuin lusikan sisällön.
"Onko tämä teidän tytär?" kysyi hoitajatar Heleenalta, katsahtaen
Elsaa.
"Ei hän minun tyttäreni ole, eikä minussa olisi ollutkaan sellaisen
tyttären kasvattajaa."
"Kuinka niin?"
"Hän on jumalisen lesken tytär ja on nyt uskovainen niinkuin
äitivainajansakin."
"Mikä sinun nimes on?"
"Nimeni on Elsa Särkkä."
"Ja missä ovat vanhempasi asuneet?"
"Munkkiniemessä."
"Onko isäsi palvellut Munkkiniemessä?"
"Kyllä hän kuuluu palvelleen."
"Ja eikö se ollut suuri juomari?"
"Kyllä hän juoneenkin kuuluu."
"Tunsin kyllä isäsi, aivan hyvin tunsin; sainpa yhden yön täydet
tekijäiset hänestä aivan tässä samassa talossa. Hän oli juonut ja
sitten kadulle pökertynyt. Poliisit raastoivat hänet tänne melkein
hengetönnä. Liika on liikaa juomisessakin, -- ai, mikä sininen savu
hänen suustansa tuli, kun hän vähän lämpesi. Minä ja yksi nuori lääkäri
teimme parastamme pitäen hänessä henkeä. Kamala mies oli, se minun
täytyy tunnustaa." Vähän mietittyänsä hän sanoi: "Ja sitten hän kuuluu
kuolleen, ei aivan kauvaa sen tapauksen jälkeen."
"Niin se kuuluu olleen, kuten kerroitte", sanoi Elsa.
"Semmoinen hän vaan oli, en muuta tiedä sanoa", sanoi hoitajatar,
mennen ulos rohtoinensa.
"Siinä on myöskin ihminen; puhuu kuin puolihassu", sanoi Heleena.
"Eiköhän se puhunut niinkuin Elsan kiusaksi", tuumi vanhempi vaimo.
"Jonkinlainen herjauksen tarkoitus siinä kait oli", sanoi Heleena.
"Ei se mitään tee, hyvä vaan, että saan kuulla mimmoinen isäni oli.
Äitivainaja ei niin tarkkaan tiennyt sitä kertoakaan. Tahi jos
tiesikin, ei tahtonut. Se oli vaan synti, joka isässäni oli. Hoitajatar
on nähnyt vaan seurauksen synnistä ja siitäkin vielä ulkopuolisen
kuoren. Sellaiset näkemiset ovat vakavana ja kauhistuttavana
varoituksena karttamaan synnillisiä menoja", sanoi Elsa.
Samassa kuin Elsa oli puheensa lopettanut, astui sisään Heleenan poika,
pieni Matti. Hän oli vasta saanut myydyksi kaikki ne luudat, jotka he
olivat tullessa hevosella tuoneet.
"Joko sinä Matti parka pääsit eroon luudistasi?" kysyi äiti.
"Viimeinkin sain kaikki myydyksi."
"Lähdetkö sinä kotiin nyt?"
"Kuinka vaan tahdotte!"
"Niin, mene vaan kotiin, äläkä nyt liiaksi vaivaa itseäsi. Osta
rahoilla ruokaa ja sano naapurin emännälle, että äiti on paranemaan
päin!"
Matin silmät kiilsivät ilosta, kun kuuli äitinsä olevan paranemaan
päin.
"Sinäkin olet täällä!" sanoi Matti Elsalle, puristaen häntä hellästi
kädestä.
"Niin, mene kotiin vaan ja tee niinkuin äitis käskee!"
"Hyvästi nyt äiti!" sanoi Matti.
"Hyvästi nyt Heleena! Tulkaa nyt kaikin puolin terveeksi. Hyvästi
mummokin!" sanoi Elsa, aikoen lähteä.
"Hyvästi Elsa!" sanoi mummo. "Mutta olisit viipynyt vähän aikaa
minunkin sänkyni vieressä!"
"Kyllä mielellänikin viipyisin, vaan kun olen toisen palvelija niin
täytyy kotiin kiiruhtaa."
"Minäkin olen uskovaisia maan mummoja. Meidän henkemme tuntuu ilman
riitaa soveltuvan yhteen. Mene vaan lapsi askareihisi ja pidä päälle
alkamaasi!"
Elsa ja Matti läksivät ulos sairashuoneesta.