Koetusten alku.
Munkkiniemen kartanon maalla oli mökki-pahainen. Tuo yksi-akkunainen
rakennus, jolla oli aikanaan ollut kunnia seisoa kartanon pellolla ja
tehdä riihen virkaa, sai toimittaa vanhoilla päivillään ihmisasunnon
ammattia.
Jos ei tuo ränstynyt tölli asujallensa voinutkaan tarita suuresti
elämän mukavuuksia, niin vaatimaton oli asukaskin. Hän oli sangen
tyytyväinen, kun huoneen seinävierillä kasvoi kesäisin kaunista nurmea
ja lähellä humisi tuuli hongikosssa ja akkunasta katsellessa näkyi
lahden sinervä pinta. Vaan ei sillä hyvä, että hän vaan luontoa
akkunasta katseli, hän kulki siellä itse joukossa.
Töllin asukasta kutsuttiin Leski-Annaksi ja luutamuijaksi. Hän oli
Munkkiniemen rengin leski. Hänellä oli viisi-vuotinen Elsa niminen
tyttö. Tyttö sinisilmäinen keltatukkainen sai kesäisin seurata äitiänsä
metsissä ja vointinsa mukaan auttaa äitiänsä; pääasiassa kumminkin sai
hän kulkea retustaa äitinsä hupina.
Pian oppi tyttö tuntemaan tienoot ja seudun metsät ja saaret. Äidillä
oli nimittäin oma venhe, jolla mentiin ja käytiin välistä uskomattoman
etäällä. Sillä myöskin kuletettiin tavarat Hietalahden rantaan, josta
niitä sitten äiti kantoi pitkin kaupunkia. Äidin kera mittaillessa
Helsingin katuja oppi pian Elsa tuntemaan kaupungin kadut, talot ja
enimmän osan ihmisistä, jotka Helsinkiläisiksi itseänsä kutsuivat.
Sunnuntai- ja juhlapäivinä matkusti Leski-Anna tyttöineen kirkkoon.
Silloin hän enimmäkseen kulki halki metsien kaupunkiin, talvisin kyllä
jäätäkin, vaan suvella ei hän pyhinä venhematkoja tehnyt, sillä hän sai
arkina soutaa tarpeikseen asti. Leski-Anna oli hurskas, oikein vakava
kristitty. Kristillisyyttänsä koetti hän myöskin jo aikaisin istuttaa
nuoren Elsansa sydämeen. Kotoinen hartaus, ahkera jumalansanan
viljeleminen ja Herran huoneessa käynnit tekivätkin tytössä hyvän
vaikutuksen, jonka äiti suureksi ilokseen huomasi.
Näin kului aika jonkun verran eteenpäin. Tytön suuremmaksi tultua alkoi
perheen toimeentulo käydä paremmaksi, tytöstä kun oli suuri apu äidin
toimille. Kumminkaan ei sitä hauskuutta kauvan kestänyt, sillä äiti
huononi silmin nähden. Leski-Anna sai usein suonenvedon ja
rintatautikin raastoi häntä samaan aikaan. Vähitellen tuli hän vallan
sängyn omaksi. Pieni Elsa oli silloin yhdentoista vuotias. Hän hankki
lääkärin kaupungista joka selitti, että lesken sairaus on tullut
paljosta ruumiillisen työn ponnistuksesta ja on hyvin epäiltävää
laatua.