Ravintola Heilbronn'issa.
GÖTZ. Minusta tuntuu, että minä olen, niin kuin se paha henki, jonka
kapusini-munkki[68] noitui säkkiin. Minä revin itseni ulos, enkä minä
hyödy siitä mitään. Nuo valapatot!
ELISABETH (tulee).
GÖTZ. Mitä sanomia, Elisabeth, minun uskollisista ystävistäni?
ELISABETH. Ei mitään varmaa. Muutamat on pistetty kuoliaksi, muutamat
tyrmässä makaavat. Kukaan ei voinut tai ei tahtonut lähemmin osottaa
heitä minulle.
GÖTZ. Tuoko on palkinto uskollisuudesta? siitä lapsellisesta
kuuliaisuudesta? -- Ettäs menestyisit ja kauvan eläisit maan päällä!
ELISABETH. Rakas mies, älä moiti meidän taivaallista Isäämme!
Heillä on oma palkkansa, se oli heillä myötäsyntynyt: vapaa, jalo
sydän. Anna heidän olla vankina, he ovat vapaita! Ota varteen ne
edustaja-neuvokset; nuo suuret kultaiset ketjut sopivat niiden
näköön --
GÖTZ. Niin kuin kaulakääty sialle. -- Minä tahtoisin nähdä Yrjön ja
Fransin kahleissa!
ELISABETH. Se näkemys saisi enkelit itkemään.
GÖTZ. Minäpä en itkisi. Minä tahtoisin kiristää hampaani yhteen ja
pureksia omaa raivoani. Kahleissa minun silmäteräni! Te, rakkaat pojat,
jos te ette olisi rakastaneet minua! -- En minä voisi katsoissanikaan
katsoa teitä kyllikseni. -- Keisarin nimessä olla sanaansa pitämättä!
ELISABETH. Heittäkää pois nuo ajatukset! Miettikää, että teidän tulee
saapua neuvoston eteen. Te ette ole tuulella, kohtaamaan niitä hyvästi,
ja minä pelkään pahinta.
GÖTZ. Mitä ne aikovat tehdä minulle?