GÖTZ. Jumala siunatkoon teitä ja antakoon teille onnellisia päiviä! Ja
mitkä Hän niistä lukee pois teiltä, säästäköön teidän lapsianne varten!
ELISABETH. Ja heidän suokoon Hän olla semmoisia, kuin te olette:
rehellisiä! Ja sitten antakaa heidän olla, mitä he tahtovat!
SICKINGEN. Minä kiitän teitä; ja teitä myös, Maria. Minä vein teidät
alttarin eteen, ja te olette saattava minut onnelaan.
MARIA. Me tahdomme yhdessä lähteä toivio-retkelle sitä outoa, luvattua
maata kohti.
GÖTZ. Onnea matkalle!
MARIA. Niin ei ollut aije, me emme jätä teitä.
GÖTZ. Teidän täytyy, sisko.
MARIA. Sinä olet kovin armoton veikko!
GÖTZ. Ja sinä enemmän hellä, kuin edeltä-näkevä.
YRJÖ (tulee. Salaa Götz'ille). En minä voi ketään hievauttaa. Yksi
ainut oli halukas ensin; vaan sitte sekin muutti mielensä ja alkoi
jukkia.
GÖTZ. Hyvä juttu, Yrjö. Onni alkaa minulle kääntyä vasten. Jo minä
tuota aavistin. (Kuuluviksi). Sickingen, minä pyydän teitä, lähtekää jo
tän' iltana. Suostuttakaa Maria. Hän on teidän vaimonne. Antakaa hänen
tuta se suhde. Jos vaimot asettauvat meidän yritystemme tielle, niin
silloin on vihollinen meitä vastaan varmempi aukealla tanterella kuin
ikään omassa linnassaan.
YKSI HUOVI (tulee). Hiljaa. Herra, valtakunnan-lippu on tulemassa
suoraa päätä tänne käsin ja pikamarssia.
GÖTZ. Minä olen ne herättänyt vitsan nauskosilla! Onko niitä kuinka
paljon?
HUOVI. Noin kaksisataa. N'eivät liene täältä kauvempana kuin
korkeintaan tunti-parisen päässä.
GÖTZ. Vielä joen ylipuolella?
HUOVI. Niin, herra.
GÖTZ. Jos minulla oisi vaan viisikymmentä miestä, yli n'eivät pääsisi
tänne! Etkö sinä ole nähnyt Lerseä?
HUOVI. En, herra.
GÖTZ. Teroita kaikille, että heidän tulee olla valmiina! -- Täytyy
tulla ratkaisu, hyvät ystävät! Itke, hyvä Mariani, hetkiä on tuleva,
joina sinä saat iloita. Parempi on, jos sinä itket hääpäivänäsi, kuin
jos ylenpaltinen ilo ennustaisi vastaista kurjuutta. Hyvästi, Maria!
Hyvästi, veli!
MARIA. En minä voi erota sinusta, veli. Hyvä veikko, anna meidän olla!
Niinkö vähäpätöiseksi sinä arvaat minun mieheni, että sinä hennot tässä
mitä epätoivoisimmassa pulmassa hyljätä hänen tarjoomansa avun?
GÖTZ. Niin, minun asiani ovat menneet pitkälle. Kuka ties minä jo
seison häviöni partaalla. Te alatte tänään vasta elää, ja teidän pitää
erottaa itsenne pois minun kohtalostani. Minä olen käskenyt satuloida
teidän hevosenne. Teidän täytyy heti poistua täältä.
MARIA. Veikko! Veikko!
ELISABETH (Sickingenille). Antakaa hälle myöten! Menkää!
SICKINGEN. Rakas Maria, lähtään pois!
MARIA. Sinäkin? Minulta aivan särkyy sydän.
GÖTZ. Niin jää' tänne! Muutamain tuntien perästä seisoo tämä linna
piiritettynä.
MARIA. Voi! Voi!
GÖTZ. Meidän täytyy puolustautua niin hyvin kuin voimme.
MARIA. Jumalanäiti, armahda meitä!
GÖTZ. Ja lopuksi me kuolemme tai antaumme. -- Sinä tulet itkemään jaloa
miestäsi ja minua yhteen kohtaloon sortuneina.
MARIA. Sinä kidutat minua.
GÖTZ. Jää' tänne! Jää' tänne! Me sitten saamme yhdessä joutua vangiksi.
Sickingen, sinä minun kerallani lankeat kuoppaan! Minä toivoin, että
sinä minut auttaisit ulos.
MARIA. Me lähdemme. Veli! Veli!
GÖTZ. Vie' hänet turvaan, ja sitten muista minua!
SICKINGEN. En minä henno hänen vuoteellensa ruveta, ennenkuin tiedän,
että te olette vapaana kaikesta vaarasta.
GÖTZ. Sisko -- rakas sisko! (Suutelee).
SICKINGEN. Pois, pois täältä!
GÖTZ. Vielä yks' silmänräpäys. -- Minä näen teitä toiste. Lohduttakaa
itseänne! Me vielä nähdään toisemme toiste.
(Sickingen ja Maria pois).
Minä pakoitin hänet lähtemään, ja nyt, kun hän meni, tahtoisinpa
sittenkin pitää hänen täällä. Elisabeth, sinä jäät minun luokseni!
ELISABETH. Hamaan kuoloon! (Elisabeth pois).
GÖTZ. Ketä Jumala ei unhota, sille hän antaa semmoisen vaimon!
YRJÖ (tulee). Ne ovat lähellä, minä olen ne tornin huipusta nähnyt.
Aurinko nousi, ja minä näin heidän säilänsä säkenöivän. Kun minä ne
näin, ei tuo tuntunut minusta sen hirveämmältä, kuin kissasta joku
armeija rotta-pikkusia. Tosin me tässä näytellään rottain osaa.
GÖTZ. Tarkastakaa porttisalpoja! Pönkittäkää, sisäpuolelta ja sortakaa
suluksi hirsiä ynnä kiviä! (Yrjö pois.) Me pilanpäin härnätään niiden
kärsivällisyyttä, ja niiden pitää hukata urhoutensa pureksiessaan omia
kynsiänsä. (Torventoitauksia kuuluu ulkoa). Ahaa! joku punatakkinen
kälkö, joka arvatenkin aikoo meidän eteemme asettaa sen kysymyksen,
tokko me tahtoisimme olla koiria. (Menee ikkunaan). Mistä on kysymys?
(Kuullaan jonkun puhuviin loitolla).
GÖTZ (murisee itsekseen). Köysi kaulaan sulle!
(Torviniekka haastaa edelleen).
GÖTZ. Majesteetin-loukkaaja! -- Mokoman vaatimuksen on kyhännyt joku
mustanuttu.
(Torviniekka lopettaa puheensa).
GÖTZ (vastaa). Minun antautua! Armon ja epä-armon uhalla! Kenenkä
kanssa te puhutte! Olenko minä ryöväri? Sano kapteenillesi: Hänen
Keisarillista Majesteettiansa minä nyt, niin kuin ainakin, kunnioitan
velvollisuuteni mukaan. Mutta hän, sun kapteenisi, sano hälle, hän voi
minua -- (Täräyttää ikkunan kiini).
* * * * *
Piiritys.
_Keittiö_.
ELISABETH. GÖTZ (tulee).
GÖTZ. Sinulla on paljon työtä, emäntä riepu.
ELISABETH. Minä soisin, että sitä mulla oisi kauvan. Me voimme töin
tuskin kestää kauvan.
GÖTZ. Ei ollut meillä aikaa varustautua riittävästi.
ELISABETH. Ja tuo paljo väki, jota te olette kaiken aikaa ravinnut! --
Viini myös on loppumaisillaan.
GÖTZ. Jos me vaan kestäisimme siksi kauvan, että niiden oisi pakko
ehdottaa meille antaumista. Me tehdään niille navakkaa vauriota. Ne
ammuksentelevat kaiken päivää ja haavoittavat meidän muuriamme ja
riksauttelevat ikkunaruutujamme. Lerse on oiva mies; hän hiipii
pyssyineen ympäri; kussa joku uskallaksen liika likelle -- pam! --
siinä se makaa.
JOKU HUOVI (tulee). Hiiliä, armollinen rouva!
GÖTZ. Mikä on asiana?
HUOVI. Kuulat on kaikki, ja meidän pitää valaa uusia.
GÖTZ. Mitenkäs on ruutia?
HUOVI. Noin jotenkin. Me hyvin säästetään laukauksiamme.
_Sali_.
LERSE (luotimuottineen). YKSI MUOVI (hiilineen).
LERSE. Aseta ne siihen, ja katso, että sinä talossa saat jostain
lyijyä.[64] Sillä välin minä aijon käyttää tätä keinoa. (Hän irroittaa
lasin ja lyöpi ruudut pois). Ei sitä etua ole, jonka kelpoihin ei
päästä. Niin se käy maailmassa. Ei tiedä kukaan ihminen, mitä mistäkin
esineestä voi tulla. Lasimestari, joka nää ruudut on asettanut
kiini, ei varmaan ajatellut, että tämä lyijy voipi jollekin hänen
lapsen-lapselleen tuottaa pahanpäiväisen päänkivistyksen; ja kun minut
isäni siitti, ei hän ajatellut, mikä ilman lintu tai maan matonen
saattaa haaskata minun lihani.
YRJÖ (tulee ja tuo räystäskourun). Tässä saat lyijyä. Jos sinä
puolellakaan osaat kohti, niin ei yksikään pääse pois ilmoittamaan
Hänen Majesteetillensa: Herra! me olemme huonosti tulleet toimeen.
LERSE (lohkaisee siitä). Kunnon kimpale!
YRJÖ. Joutaa sade-vesi etsiä minkä tahansa toisen tien! En minä siitä
hätäile; oiva ratsuri ja oikea sade menee läpi joka paikasta.
LERSE (valaa). Pidä valinkauhaa! (Menee ikkunaan). Tuolla kiertelee
juuri joku valtakunnan-knaappi pyssyineen; ne luulevat, että me jo
ollaan ammuttu ruutimme loppuun. Mut tästä se saa tunnustaa luotia,
aivan lämmintä, ikään muotista kerinnyttä. (Lataa).
YRJÖ (panee valinkauhan nojalleen). Annas mun katsoa!
LERSE (ampuu). Siinä makaa tuo varpunen.
YRJÖ. Tuo se äsken ampui minua (he valavat), kun minä ullakon ikkunasta
astuin ulos katolle, ottamaan kourua. Häneltä sattui vaan kyyhkyseen,
joka istui siinä likellä; lintu suistui kouruun; minä kiitin ampujaa
paistista ja kaksinainen saalis kädessä astuin sisään takaisin.
LERSE. Nyt meidän pitää ladata hyvin ja kierrellä koko linna-alue,
ansaitsemassa puolisemme.
GÖTZ tulee. Jää' tänne, Lerse! Minun pitää sinun kanssasi puhua! Sinua,
Yrjö, en minä henno estää metsästämästä. (Yrjö pois).
GÖTZ. Ne tarjoovat minulle jotain sopimusta.
LERSE. Minä menen ulos niiltä kuulemaan, mitä se on olevinansa.
GÖTZ. Vaatimus oisi, että minun pitäisi joillakin ehdoilla antautua
ritarilliseen vankeuteen.
LERSE. Ei kelpaa. Vaan kuinka tuo oisi, jos he meille myöntäisivät
vapaan lähdön, koska te ette kuitenkaan voi odottaa linnan
pelastukseksi mitään apuväkeä Sickingeniltä? Me kaivaisimme maahan
kullat ja hopeat aarteeksi, jota he eivät millään taikasauvalla
löytäisi, heittäisimme linnan heille, ja niin päästäisiin pulasta aika
komeasti.
GÖTZ. N'eivät laske meitä.
LERSE. Sopiihan koettaa. Meidän pitää niille huutaa varmasta
matkaturvasta, ja minä lähden sinne ulos. (Pois).
* * * * *
_Sali_.
GÖTZ. ELISABETH, YRJÖ. HUOVIA (pöydässä).
GÖTZ. Noin saattaa vaara meidät yhteen. Nauttikaa halulla hartaalla,
hyvät ystävät! Älkää unhottako lasianne! Puteli on tyhjä. Vielä yksi,
hyvä rouva! (Elisabeth nykäyttää olkapäitään.) Eikö siellä ole enää
yhtään?
ELISABETH (hiljaa). Yks' ainoa; sen minä olen asettanut erilleen sinua
varten.
GÖTZ. Ei millään tavoin, armahani! Anna se tänne esiin! He tarvitsevat
vahvistusta, en minä; minunhan asiani puolesta he taistelevat.
ELISABETH. Hakekaa sieltä ulkokaapista!
GÖTZ. Tää on viimeinen. Ja minusta tuntuukin, ikään kuin ei meillä
säästämisen syytä olisikaan. En ole minä hamaan aikaan ollut näin
tyytyväinen. (Kaataa viiniä). Eläköön Keisari!
KAIKKI. Eläköön!
GÖTZ. Tämä on oleva meidän viimeisen edellinen sanamme, jos me
kuollaan! Minä rakastan häntä; sillä meidän kohtalomme on yhtä maata.
Ja minä olen vielä onnellisempi, kuin hän. Hänen täytyy pyydystää
hiiriä valtakunnan-säädyille, samalla kun rotat nakertavat hänen
omistuksiaan. Minä tiedän, että hän monestikin halajaisi mieluummin
kuolla, kuin enää olla sieluna niin raihnaisessa ruumiissa.[65] (Kaataa
viiniä). Tästä riittää vielä parhaiksi yksi kierto. Ja kun meidän
veremme alkaa olla loppumaisillaan, niin kuin tässä putelissa viini,
joka ensin heikosti, sitten pisaroittain juoksee (tipauttaa viimeisen
pisaran omaan lasiinsa), mikä on oleva meidän viimeinen sanamme?
YRJÖ. Eläköön vapaus!
GÖTZ. Eläköön vapaus!
KAIKKI. Eläköön vapaus!
GÖTZ. Ja jos vapaus elää yli meidän ikämme, niin me voimme kuolla
rauhallisesti. Sillä me näemme hengen-silmillä, että meidän
jälkeläisemme ovat onnellisia, ja että meidän jälkeläistemme keisarit
ovat onnellisia. Jos ruhtinasten palvelijat palvelisivat yhtä jalosti
ja vapaasti, kuin te minua, jos ruhtinaat palvelisivat keisaria, niin
kuin minä häntä tahtoisin palvella --
YRJÖ. Silloinpa sietäisi jo paljon olla aivan toisin.
GÖTZ. Ei niin aivan, kuin voi näyttää sietävän. Enkö minä ole
ruhtinastenkin seassa tuntenut oivallisia ihmisiä, ja oiskohan kuollut
se suku kaikki? Hyviä ihmisiä, jotka olivat itsessään ja alamaistensa
keskuudessa onnellisia, jotka itsensä rinnalla voivat kärsiä olemassa
jalon, vapaan naapurin, jotka eivät peljänneet, tai kadehtineet
naapuriansa; joiden sydän ihan ilosta avartui, kun näkivät pöydässä
useita vertaisiansa; jotka eivät tarvinneet ensin ritareita toisentaa
hoviliehakoiksi, vasta sitten voidakseen elää niiden kanssa.
YRJÖ. Oletteko te tuntenut semmoisia herroja?
GÖTZ. Tavallakin! Minä muistan sitä kaiken ikäni, kun Maakreivi von
Hanau antoi metsästäjäiset, ja ruhtinaat, jotka olivat siinä läsnä,
aterioitsivat ihan taivasalla, ja maalaiskansaa tulvasi joka puolelta
niitä katsomaan. Mitä hän itsellensä kunniaksi oli laittanut, s'ei
ollut mitään naamiaismenoa. Mutta poikien ja tyttöjen tuuheita,
pyöreitä päitä, punaisia poskia, sekä hyvinvoipia miehiä ynnä komeita
vanhuksia, ja kaikki vaan iloisia naamoja, ja kuinka he osaa ottivat
sen herransa herruudesta, joka heidän keskessään riemuitsi Luojan
luomalla mannulla!
YRJÖ. Hän on ollut semmoinen herra, kuin tekin.
GÖTZ. Eikö meidän sopisi toivoa, että semmoisia ruhtinaita voisi
olla hallitsemassa useitakin yht'aikaa? Että kunnioitus Keisaria
kohtaan, naapurien sopu ja ystävyys, ja alamaisten rakkaus, olisi
kallihin suku-aarre, mikä polvesta polveen periytyisi lapsille ja
lasten-lapsille? Jokainen saisi säilyttää omansa ja enentää itsessään,
sen sijaan että he nyt eivät usko itse hyötyvänsä, jos eivät turmele
toisia.
YRJÖ. Lähettäisiinkö me sittenkin ratsastamaan?
GÖTZ. Soisi Jumala, ett'ei löytysi yhtään rauhatonta päätä koko
Saksanmaassa! Olisi meillä ilmankin tekemistä kyllä. Me kitkisimme
vuoret puhtaaks' susista, me toisimme metsästä tuolle rauhallisesti
maata kyntävälle naapurillemme paistin, ja sen vuoksi söisimme soppaa
hänen kansaansa. Jos ei olisi siinä kyllä, niin me yhdessä veljeimme
kanssa, kuin Kerubimit välkkyvine miekkoineen, liutautuisimme
valtakunnan rajojen eteen, noita susia, Turkkilaisia vastaan, ja noita
kettuja, Franskalaisia vastaan, sekä sen tien varjelisimme meidän
kalliin Keisarimme tuiki vaarassa olevia maita ynnä valtakunnan rauhaa.
Sehän se olisi elämää, Yrjö, jos hennotaan panna henkensä ja verensä
yhteisen hyvän puolesta! (Yrjö kavahtaa ylös). Mihinkä sinä?
YRJÖ. Ah, unhotin, että me ollaan piiritettyjä -- ja meidät on Keisari
piirittänyt -- ja päästäksemme hengissä, me pannaan alttiiksi henkemme.
GÖTZ. Ole hyvällä tuulella!
LERSE (tulee). Vapaus! Vapaus! Ne ovat kehnoja ihmisiä, epattoja,
epäileväisiä aasia. Te saatte lähteä ulos aseinenne, hevosinenne ja
varus-asuinenne. Ruokavarat teidän tulee jättää jälkeenne.
GÖTZ. He eivät mitään hammas-kipua niistä pureksine itselleen.
* * * * *
_Linnapiha_.
YRJÖ (tallissa laulaa).
Sai poika kiini lintusen,
Hm! Hm!
Ja häkkiin nauroi pienosen,
Hm! Hm!
Niin! Niin!
Hm! Hm!
Niin risa riemahtavi,
Hm! Hm!
Käsi häkkiin hassahtavi.
Hm! Hm!
Niin! Niin!
Hm! Hm!
Hih, lintu lensi harjalle,
Hm! Hm!
Pöllölle nauroi poijalle.
Hm! Hm!
Niin! Niin!
Hm! Hm!
GÖTZ. No kuinka käy?
YRJÖ (taluttaa hevosta ulos). Ne on satuloitu.
GÖTZ. Sinä olet vikkelä.