KAPTEENI. Tästä ei tule kerrassaan mitään, hyvät herrat. Hän lyö meiltä
joukon toisen perästä, ja ken ei hukkaan ja kiinni joudu, se juoksee
Jumalan nimessä ennemmin Turkinmaata kohti, kuin tänne leirille
takaisin. Näin me päivä päivältä heikkonemistamme heikotaan. Meidän
täytyy hyökätä hänen kimppuunsa, ja kerta kerrassaan oikein toden
teolla; minä tahdon itse lähteä matkaan, ja hän saa nähdä, kenen kanssa
hän on tekemisissä.
RITARI. Siihen me ollaan tyytyväisiä; kuitenkin, hänelle on niin
tarkoin tuttua tämä seutu, hän tietää joka rotkon ja onkalon
vuoristossa, että hän saattaa yhtä vähän olla kiinniotettavissa sieltä,
kuin hiiri jyvä-aitasta.
KAPTEENI. Meidän pitää saavuttaa hänet. Ensin Jaxthausenia kohti!
Tahtoipa hän tai ei, hänen täytyy tulla likemmäksi, linnaansa
puolustamaan.
RITARI. Pitääkö kaiken meidän joukkomme lähteä marssimaan?
KAPTEENI. Epäilemättä! Tiedättekö, että me olemme jo sulaneet sataa
vajaaksi?
RITARI. Sen vuoksi, ravakasti siis, ennen kuin koko jäämöhkäle sulaa;
siinä läheisyydessä on lämmin, ja me seistään siellä, kuin voilohko
auringon mailla. (Pois).
_Vuoristo ja metsä_.