ENSIMÄINEN KAUPPAMIES. Hän näyttää niin ynseältä.
KEISARI. Minä olen huonolla tuulella, Weislingen, ja kun silmäilen
entistä elämääni, olen tulla pian alakuloiseksi: niin monta
puolinaista, niin monta epä-onnistunutta yritystä! Ja tämä kaikki
koituu siitä, ett'ei yksikään ruhtinas koko valtakunnassa ole niin
pikkuinen, joka ei omista oikuistaan pitäisi enemmän lukua, kuin minun
ajatuksistani.
(Kauppamiehet lankeavat keisarin eteen).
KAUPPAMIES. Suurivaltaisin, kaikkein armollisin Herra!
KEISARI. Keitä te olette? Millä asialla?
KAUPPAMIES. Köyhiä kauppamiehiä Nürnberg'istä, Teidän Majesteettinne
nöyrimpiä palvelijoita, ja rukoillaan apua. Götz von Berlichingen ja
Hans von Selbitz ovat kolmekymmentä meikäläistä, jotka olivat
Bambergiläis-matkaturvan suojassa, palausmatkalla Frankfurt'in
messu-markkinoilta, yllättäneet ja ryövänneet tyhjäksi; me anomme
Teidän Keisarilliselta Majesteetiltanne apua, hoivaa, muuten me ollaan
hävinneitä ihmisiä, joiden on pakko mierontiellä kerjätä leipämme.
KEISARI. Pyhä Jumala! Pyhä Jumala! Mitä tämä on? Toisella on vaan yksi
käsi, toisella vaan yksi jalka; jos heillä mieheen edes olisi kaksi
kättä ja kaksi jalkaa, mitä te sitten aikoisitte tehdä?
KAUPPAMIES. Me alamaisimmasti anomme, että Teidän Majesteettinne
suvaitsisi luoda säälivän silmänsä meidän ahdistetun asemamme puoleen.
KEISARI. Kuinka se käy niin! Jos joltakin kauppamieheltä menee joku
pippuripussi hukkaan, olisi käskettävä koko valtakunta sotajalalle sen
vuoksi; vaan jos riitaisuuksia on noussut, jotka ovat Keisarilliselle
Majesteetille ja koko valtakunnalle erittäin tärkeitä, jotka koskevat
kokonaisia kuningaskuntia, ruhtinaskuntia, herttuakuntia ynnä muita,
niin ei teitä silloin voi kukaan ihminen saattaa koolle.
WEISLINGEN. Te tulitte ajattomalla ajalla. Menkää ja viivästykää täällä
muutamia päiviä.
KAUPPAMIEHET. Me sulkeudumme armolliseen muistoon. (Pois).
KEISARI. Taas uusia riitoja! Niitä kasvaa kuin hydran[57] päitä.
WEISLINGEN. Eikä niitä voi muulla kurin juurittaa pois kuin tulella ja
miekalla sekä jollain ravakalla toimenpiteellä.
KEISARI. Niinkö luulet?
WEISLINGEN. Minusta nähden ei mikään ole niin kerkeä tehtävä, jos vaan
Teidän Majesteettinne ja pikku ruhtinaat voisitte sopia muiden
vähäpätöisten kinain puolesta. Ei ole hetikään koko Saksanmaa
valittamassa rauhattomuuksia. Ainoastaan Franken ja Schwaben hehkuu
vielä sen sisäisen, turmiollisen kansalais-sodan tuhkasta. Ja onpa
sielläkin monta jaloa ja vapaata miestä ikävöimässä rauhaa. Jos kerran
saisimme Sickingenin, Selbitzin ja Berlichingenin raivatuksi syrjään,
niin tuo muu pian raukeaisi sitten itsestään. Sillä juuri heidän
henkensä elähyttää sitä kapinallista joukkoa.
KEISARI. Minä tahtoisin mielelläni säästää niitä miehiä; he ovat
urhoollisia sekä jaloja. Jos minä sotaa kävisin, varmaan he astuisivat
minun kanssani tanterelle.
WEISLINGEN. Olisi suotava, että he olisivat alusta pitäin opetelleet
noudattamaan velvollisuuttansa. Ja olisi sitä paitsi sangen vaarallista
ruveta kunniapaikoilla palkitsemaan heitä kapinallisista yrityksistä.
Sillä juuri tätä keisarillista lempeyttä ja armoa he ovat tähän saakka
niin tavattoman väärin käyttäneet, ja heidän leisiönsä, joka
luottamuksensa ja toivonsa panee siihen, ei ole hillittävissä, ennen
kuin me olemme heidät kokonaan hävittäneet maailman silmäin edestä ja
heiltä kaiken toivon, jonka varassa he voisivat aavistaa nousevansa
uudestaan, olemme täydellisesti tyhjään raukaisseet.
KEISARI. Te siis neuvotte käyttämään ankaruutta?
WEISLINGEN. Minä en keksi muuta keinoa, millä karkoittaa tuo raivohenki
pois, joka tarttuu kokonaisiin maakuntiin. Emmekö kuule jo sieltä ja
täältä aatelisten katkeria valituksia, että heidän alamaisensa, heidän
maa-orjansa, nousevat heitä vastustamaan ja käyvät heitä vastaan
oikeutta, uhkaavat supistaa heidän ikivanhan ylivaltansa, niin että on
peljättävissä mitä vaarallisimpia seurauksia?
KEISARI. Nyt olisi hyvin otollinen tilaisuus Berlichingeniä sekä
Selbitziä vastaan; mutta minä en tahtoisi heille tapahtuvaksi mitään
karvasta. Vangiksi minä heidät mielisin saada, ja sitten pitäisi heidän
valalla vannoen luopua kahakoista, sitoutua rauhallisesti pysymään
omissa linnoissaan, ulkoutumatta määrätystä piiristä mihinkään. Ensi
istunnossa tahdon esittää tämän asian.
WEISLINGEN. Riemukas hyvä-huuto on siellä vapauttava Teidän
Majesteettinne lausumasta puheen loppua. (Pois).
* * * * *
Jaxthausen.