Jos mä lounaismyrskynä pauhaisin,
Asuntoin olis ilmassa vain,
Hevon korskuvan seljässä kiitelisin,
Syyspilvi mun tanteren ain,
Ja mä kulkisin vaan
Yli vetten ja maan,
Sekä oikaisten,
Yli ihmisien
Hälyn, kourani tarmoisen;
Sydän-yöhön mä aamun koitosta niin
Läpi Pohjolan liitelisin;
Someroon erämaihin kaukaisiin
Minä rosvoja hautaisin;
Meren aavikotkin
Minä piiskaisin,
Kunnes saan aluksen
Joka ainoisen
Meren nielemän ilmoillen.
Minä myös sulattaisin jäät napojen,
Elon pois kun ne karkoittaa,
Vilvottaisin kuuman mä vyöhykkehen,
Joka vehreän kuihduttaa.
Ja mä iskisinkin
Alas sortajihin
Tulen turmiokkaan,
Joka polttelis vaan
Sitehet, vapauttaen maan.
Parantaisin haavat mä hurmehiset,
Hädän kaiken mä poistaisin
Sekä pyyhkisin kärsivän kyynelehet,
Ruoan köyhälle antaisin;
Vale, vilppi se vain
Kuolis miekallain;
Hyveen halveksitun
Sekä unhotetun
Näkis nousevan suojassa mun.
Väsyneenä kun töistäni kääntyisin
Isän armahan kartanohon,
Hevon siivikkähän minä päästäisin
Vähäin siskojen hoitelohon,
Sekä hiljallehen
Sua suudellen,
Oma äitini, saan
Heti uinuamaan
Urostöistäni ympäri maan.
Mut sä mun tulikuumalle poskelleni
Hymyten kätes laskisit taas,
Sanoen: rajupäinen mun tuuloseni,
Sua vaativi viel' isänmaasi
Isä taivahan, maan,
Pyhä ainoa vaan,
Ei sun eksyä suo,
Avun, johdon Hän tuo,
Pyhän voiman sun miekkahas luo.