"Jospa nyt katsahtaisin ulos!" sanoi pikku muurahainen.
"Maltahan vähän", varoitti emämuurahainen, "minä ensin katson, miltä
maailma näyttää." Ja hän katsahti ulos muurahaiskeon laessa olevasta
aukosta, mutta ei nähnyt mitään, kun aurinko paistoi hänelle vasten
silmiä.
"Nyt minä katson!" sanoi taas pikku muurahainen ja ryömi ylös reiästä.
Muurahaiskeko oli rakennettu suuren kuusen alle. Aurinko paistoi
vehreihin oksiin, jää suli oksain alta, pieni jääpuikko pudota
pötkähti muurahaiskeolle ja katkasi jalan pikku muurahaiselta, joka
oli ryöminyt ulos keosta.
"Miten nyt kävi?" sanoi emämuurahainen.
"Minulta vain jalka katkesi", vastasi lapsi.
Emämuurahainen säikähti, veti lapsensa takaisin sisään ja alkoi
laastaroida jalkaa pihkalla. Se tuntuikin jo olevan aivan lujasti
kiinni, mutta kun muurahaislapsi yritti astumaan, putosi jalka pois.
"Ei tämä näin käy päinsä; meidän täytyy lähteä lääkäriin!" sanoi
emämuurahainen.
Hän teki kuivaneesta menneenkesäisestä kielolehdestä pienen pussin,
pisti jalan siihen, otti lapsen selkäänsä ja läksi matkalle.
Muurahaiskeko oli mäellä aivan likellä rautatietä, ja emämuurahainen
tiesi, milloin junan piti tulla. Hän jäi siis odottelemaan ja juna
tuli. Sur! rurrr! emämuurahainen hyppäsi kiskolta pyörään, hyrräsi
muutamia kertoja ympäri, mutta pääsi lapsineen kuitenkin onnellisesti
vaunuun ja matkusti ilman lippua Helsinkiin.
Perille päästyään astui emämuurahainen hyvin varovasti alas, katsoen,
ett'ei vain joutunut kenenkään jalan alle, ja kiipesi rohkeasti
eräihin ajurinvaunuihin, yhä kantaen lasta seljässään ja jalkaa
pussissa.
"Nyt ajamme lääkäriin. Mitähän hevonen arvellee näin raskaasta
kuormasta?" tuumaili emämuurahainen.
"Mitähän valkoisia vuoria nuo ovat?" kysyi pikku muurahainen, kun
ajoivat suurten kivikartanoiden ohi.
"Ne ovat sellaisia kekoja, joissa ihmiset asuvat", vastasi
emämuurahainen. "Kekolaisia me kaikki olemme." He saapuivat suureen
klinikkaan, sillä ajurin kärryissä oli istunut eräs nuori lääkäri,
joka oli käynyt Pietarissa kuulemassa Kristiina Nilsonin laulavan
Ahdin laulua.
Muurahainen unhotti kyytirahan maksamatta ja kiipesi rappuja ylös,
lapsi seljässä. Päälääkäri istui pöytänsä edessä kirjan ääressä
lukemassa, miten uusia neniä tehdään. Emämuurahainen kiipesi pöydälle
ja hiipi kirjalle. Lääkäri huomasi hänet ja näpäytti häntä pois
sormellaan, mutta muurahainen tarttui leukapielillään kiinni lehteen
ja alkoi kertoa jääpuikon ja pojan jalan historiaa.
"Vai niin, eikö mitään muuta?" sanoi tohtori ja yritti panemaan
kiinni pikku muurahaisen jalkaa. Mutta hänen pihtinsä olivat liian
suuret, niin että hän vahingossa nykäsikin pois terveen jalan.
"Mitä nyt?" kysäsi emämuurahainen.
"Eipä juuri mitään, minulta vain pääsi irti toinenkin jalka", sanoi
pikku muurahainen kärsiväisesti.
Tohtori syytti silmälasejaan ja läksi etsimään pienempiä pihtejä,
mutta emämuurahainen ei ruvennut enää odottelemaan, vaan pisti
molemmat irtonaiset jalat pussiin, otti lapsen selkäänsä ja ryömi
kiireimmiten tiehensä.
"Kyllä kaiketi meidän pitää lähteä vesilääkäri Ewerthin luo", sanoi
emämuurahainen, ja kohta hänen onnistuikin löytää toinen ajuri, joka
läksi viemään saman lääkärin luo lihavaa herraa, joka aikoi laihtua.
Tohtori Ewerth seisoi suuren kylpyammeen luona juuri pistämäisillään
siihen lihavaa herraa, kun emämuurahainen kiipesi hänen kädelleen,
tullakseen huomatuksi. Lääkäri heti pisti kätensä veteen, ja sinne
jäivät muurahaiset.
Emämuurahainen kuitenkin kohta kiipesi kylpyammen laidalle ja huutaen
neuvoi lastansa pitämään kiinni hameen liepeestä. Mutta päästyään
vaarasta ei emämuurahainen enää nähnytkään missään lastansa, sillä
lihava herra mellasteli vettä ammeessa niin pahasti, että kaikki oli
yhtenä koskena.
"Mitenkä on sinun asiasi?" huusi emä.
"Vähäsen märkä vain, ja nyt minä juuri hukun!" kuului muurahaislapsen
hento ääni kuohuvasta ammeesta.
Emämuurahainen heti viskautui koskeen ja veti sanomattomalla vaivalla
lapsensa kuivalle. Mutta se oli jo kuollut.
"Kyllähän minun pitää matkustaa kansanlääkärin Bäckin luo", virkkoi
emämuurahainen itsekseen. Ja tohtori Bäck silloin sattumalta oli
Helsingissä, muuten olisi muurahaisen täytynyt odottaa höyrylaivan
lähtöä Vaasaan, sillä eihän hän sinne asti olisi jaksanut kävellä
lumikinosten läpi. Niinpä hän läksi kuolleen lapsensa ja molempain
irtonaisten jalkain kanssa sen miehen luo, joka oli tohtori ilman
tohtorinhattua.
Tohtori Bäck otti suurennuslasin, katsoi kuollutta muurahaislasta ja
irtonaisia jalkoja ja sanoi: "Tätä pitää hieroa; mutta minä en sitä
osaa, kun minulla on liian suuret ja paksut sormet."
Muurahaisemä mietiskeli ja olisi mielellään pyytänyt kärpäsiä
avukseen, ne kun ovat niin kuuluisia hierojia, mutta ne olivat kaikki
kuolleena siihen aikaan vuodesta. "Maltappas, minä katson suuren
kyökinuunin solaan", sanoi hän.
Muurahainen ryömi uunin taa ja löysi puolikuolleen sirkan, joka oli
siellä maannut syksystä asti. Sen hän hyvin suurella vaivalla veti
takaperin päivän valoon. Hetkisen kuluttua virkosi sirkka eloon ja
alkoi iloisesti hieroa muurahaislasta. "No, noin sen pitää käydä!"
sanoi tohtori Bäck ja osoitti sukkapuikolla, miten sirkan piti oikein
taitavasti hieroman, että se olisi oikeaa "massaasia", joksi oppineet
sanovat hieromistaitoa.
Kolme minuuttia tai vähän neljättä hieroi sirkka, ja muurahaislapsi
virkosi henkiin, josta emämuurahainen tietysti hyvin iloitsi. Sitte
sovitettiin irtonaiset jalat paikoilleen, ja pikku muurahainen oli
aivan terve.
"Mitä nyt saan maksaa suuresta vaivastanne, herra tohtori?" kysyi
muurahaisemä.
"Sinun pitää antaa omassa tuvassasi ruokaa leppäkertulle, kun hän
ensi kerran tulee muurahaiskeolle", vastasi tohtori Bäck.
"Sen minä kyllä teen", vakuutti emämuurahainen iloissaan, "minä annan
hänelle hunajakakkua ja kuusen pihkaa niin paljon, kuin hän vain
jaksaa syödä."
"Hyvä on", sanoi Bäck. "Ja hyvästi nyt, täällä on vielä kuusi kättä
ja neljä jalkaa odottamassa."
Kun muurahainen palasi keollensa, oli jo kevät, ja kaikki
naapurit olivat ryömineet esiin pesistään sekä alkaneet raivata
muurahaistietä, joka kulki metsämäen poikki, sillä lumikinokset
olivat jättäneet paljon roskaa jälkeensä. Kaikki keon asujamet
tietysti hyvin iloitsivat ja ihmettelivät, kaikki tahtoivat katsoa ja
tunnustella, olivatko muurahaislapsen jalat todellakin oikein hyvästi
kiinni. Silloinpa tulikin eräs leppäkerttu väsyksissä, nälkäisenä ja
viluissaan, kiiveten ensimäisten mäelle nousseiden ruohonkorsien yli.
Muurahaiset tempasivat terävät, kuusenhavuiset keihäänsä ja läksivät
pois ajamaan tuota vierasta kulkulaista. Mutta emämuurahainen
nousi takajaloilleen seisomaan, nosti pitkän vehreän ruohonkorren,
leppäkerttua puolustaen, ja pyysi häntä tupaansa aterialle. Keon
sisällä laitettiin kohta aika muhkeat pidot, ett'ei sellaisia
muistettu pitkään aikaan olleen. Sirkka soitteli ruokamusiikkia ja
muurahaislapsi tanssi terveillä jaloillaan. Aurinko paistoi niin
lämpimästi ja pikku keväänpoika lensi suhisevin siivin vehreän
metsämäen yli.