(Kesäinen leikki.)
Mäntymäki lähellä järveä näkyy ja vehreä niitty vuoren juurella.
Siinä esiytyvät haltiatar Satakauno, pikku Kaarle, monta kukkaa,
joitakuita puita, sammal, sanajalka, myyrä, käki, peippo, sammakko,
vuori, maa, ilma, vesi ja tuli. On varhainen kevätaamu. Kaikilla
kukilla on seppele, puilla ja elementeillä kruunu päässä.
_Kukat laulavat_. [Kedon kukkien laulu.]
Me kainoja, pienoja, heikkoja vaan.
Toki vaalivi meit' Isä taivahan, maan.
Hänen vehreän kesk'kesähuonehens' me,
Hänen niittynsä, laaksonsa kaunistamme.
Tapa meillä ei kehrätä, neuloakaan,
Uus on toki meill' yhä vaatetus vaan.
Niin loistanut ei jalo Salomokaan
Kuin meistä yks pieni, jot' tallaellaan.
_Käki_
Päivä nousee merestä,
Kukkuu!
Kaste päilyy metsässä,
Kukkuu!
Päivä avaa kukan terää.
Viehättävä niitty, herää!
Kevät on nyt kaunoisin.
Kukkuu!
_Vuokko_ anemone (hieroo unen silmistään).
Nousen mielin iloisin.
_Orvokki_ viola (haukottelee).
Vielä maata mielisin.
_Angervo_ (poika).
Yöllä jo hän suutaan soittaa,
Häirii unen parhaankin.
_Esikkö_ primula.
Yh, sä laiska! Päivä koittaa.
Aamuhetki kultaa tuo.
_Metsätähti_ trientalis.
Ken se tuolta saapuu luo?
_Ketoneilikka_ dianthus.
Se on poika pienokainen,
Kunkin kukan tuntevainen,
Yksi meidän ystävä.
_Nokkonen_ urtica.
Enpä häntä polta mä.
_Takiainen_ arctium (poika).
En mä häntä pistä takkiin.
_Kurjenpolvi_ geranium.
Turhaa tuosta loruillakkin,
Kun me kukin puolestamme
Hälle kaulaan kapsahdamme.
_Lemmikki_ myosotis.
Kaunis puhe! Oi, jos vaan
Mua ei hän muistakkaan!
_Kurjenmiekka_ iris.
Kohta mar he alkaa lyödä
Toisiaan!
_Mustikka_ vaccinium.
Mun saa hän syödä,
Siniseks kun käyn.
_Mansikan kukka_ fragaria.
Ja mun,
Jahka oikein punastun.
_Virmajuuri_ Valeriana.
Näette, rakkaat, turhan vaivan:
Hän vain halaa lemuista;
Niin hän lausuu usein aivan.
_Tähtimö_ stellaria.
Hiljaa! Hän on paikalla!
(Pikku Kaarle tulee, kirja kainalossa.)
_Kaarle_.
Huomenta, mun niittyni,
Kaste, päivä, kukkani!
Tiedättekö, kukat, sitä,
Ett' on tänään pyhä? Mitä?
_Kielo_ convallaria.
Siks se kuuluu mainittavan.
Mutta Herraa rakastavan
Pyhä päiv' on jokainen.
_Kaarle_.
Joko Herraa ylistitte.
Aamuvirren visersitte?
_Esikko_.
Jos me unhotamme sen.
Ei ois kenttää vehreää,
Järven peittäis paksu jää,
Olis kylmä päivä taivaan,
Kaatuisimme itse me
Maahan kuihtuneina aivan.
_Kaarle_.
Teille ei, kuin linnuille.
Ole kieltä, mieltä luotu,
Jolla Luojaa kiitätte;
Vaan on teille lemu suotu:
Mykkä kiitosvirsi tuo
Nousee maasta Luojan luo...
Nukuitteko makeasti?
_Orvokki_.
Hupuss' olin aamuun asti.
_Sinivuokko_.
Minut peitti lehti kuiva.
_Päivänkukka_ chrysanthemum.
Kylvin kasteessa kuin uiva.
_Voikukka_ taraxacum.
Lukin kanssa riitelin.
_Tädyke_ veronica.
Minä pyörryin sumuihin.
_Rengaskukka_ calendula.
Silmät peittoon sitasin.
_Apilas_ trifolium.
Mulle hörräs kimalainen.
_Ruusupensas_ rosa.
Mulle hurras sontiainen.
_Harakanhattu_ campanula.
Aamukirkkoon minä soitin.
_Tervakko_ lychnis.
Kärpästä mä kiinni koitin.
_Mansikan kukka_.
Konna katsoi minua.
_Kurjenpolvi_.
Yöllä vesikorvoa
Kännä kantoi, apua
Antoi muurahainen.
_Koiranputki_ heracleum.
Toukka
Tuli luoksein laiha, soukka,
Parrakas; mä annoin, houkka,
Sille simakeittoain.
_Takiainen_.
Ruokaa sullot kaikkiin vain!
Kirpun jalan katkasin.
_Hikiheinä_ milium.
Iltapostiin kirjoitin.
_Tähtimö_.
Hallalta mä korjasin
Kupuun munat korennon.
_Kaarle_.
Kiitos sulle olkohon!
Vaan nyt lekotellessamme
Olkoon tämä koulunamme
Maisterina olen mä,
Synnyin Floran [Kukatar] päivänä.
Kehno olen opissani,
Puutteinen on latinani;
Opettajakunta keksi
Minut hieman hölmöiseksi.
Ei nyt siitä huolita.
Tässä teidän huoneessa
Olen tiedonlähde jalo,
Josta teille virtaa valo...
Sinä, vesikuusonen,
Hevon hännän muotoinen,
Sano, punaliivinen,
Kuinka monta sinulla
Takissa on nappia?
_Vesikuusi_ hippuris (poika).
Yks.
_Kaarle_.
Ei muuta? -- Tyttö kulta,
Tädyke, mä kysyn sulta,
Kuinka monta nappia
Sull' on kukkalaudalla?
_Tädyke_.
Kaks.
_Kaarle_.
No, Kurjenmiekalla
Kuinka monta?
_Kurjenmiekka_.
Kolme vaan.
_Kastikainen_ aira.
Saman sanoa mä saan.
_Kaarle_.
Vai niin. Entä Virmajuuri,
Onko sulla luku suuri?
_Virmajuuri_.
Neljä.
_Nokkonen_.
Mulla myös.
_Kaarle_.
No, mitä?
Koko neljä! Kas vain sitä!
Esikkoni, entä sulla?
_Esikko_.
Viisi.
_Harakanhattu_.
Mulla myös.
_Orvokki_.
Ja mulla.
_Lemmikki_.
Mullakin, ole varma siitä.
_Koiranputki_.
Mull' on viisi pitkää niitä.
_Kaarle_.
Parvi sangen suurenmoinen!
No, mä teidät panna voinen
Samaan luokkaan lukemaan. --
Kuinka monta, ruoholaukka,
Sulla lienee, poika raukka?
_Ruoholaukka_ allium.
Kuus.
_Kielo_.
Ja mulla.
_Kaarle_.
Korkeaan
Luokkaan kuulutte, te poijat:
Neidet Narsissit, Leukoijat,
Hyasintit, Tulppaanit
Samaan kuuluvat ja Lilja...
Ruoholaukka, ollos hiljaa!
Niityllä sä melusit;
Muista, nyt sä kouluun lähdet!
Kuulutteko, Metsätähdet,
Tänne?
_Metsätähti_.
Seitsemän on nastaa
Meillä.
_Kanerva_.
Mulla kahdeksan.
_Mustikka_.
Mullakin.
_Kaarle_.
No, sepä vasta!
_Hapro_ rheum.
Yhdeksän on mulla niitä.
_Kurjenpolvi_.
Mulla -- kun ei sekään riitä --
Kymmenen on.
_Apilas_.
Anteeks suo!
Mullakin on luku tuo.
_Neilikka_.
Mulla myös.
_Tähtimö_.
Ja myöskin mulla.
_Reseda_.
Minulla on kaksitoista.
_Kaarle_.
Sepä sangen suurenmoista!
_Vuokko_.
Summa suurempi voi tulla
Meille, jos on aikaa sulla
Laskea.
_Kaarle_.
Kakstoistakaan
Eikö riitä? Tosiaan!
Monta keikailevaa lasta,
Joill' on monta somaa nastaa!
Muistoon tämän merkitsemme.
(Merkitsee luokat.)
_Mänty_.
Kysy meiltä! kertonemme.
_Kuusi_.
Kysy talvivihannuutta!
_Pihlaja_.
Kysy marjain mehuisuutta!
_Haapa_.
Kysy, kuinka lehti puhkee.
_Tuomi_.
Kuinka juopi kukka muhkee!
_Kataja_.
Kysy havuin terävyyttä!
_Tammi_.
Kysy kasvin kestävyyttä!
_Sanajalka_.
Kysy, kuinka minä kylvän,
_Sammal_.
Kuinka puen vuoren ylvään!
_Koivu_.
Kysy! Käki toivees kuulee.
_Ilma_.
Kysy multa, kuinka tuulee!
_Vuori_.
Kysy, kuinka taon malmit.
_Maa_.
Kysy, mist' on jyvät valmiit!
_Vesi_.
Kysy, kuinka heiluu laivas!
_Tuli_.
Kysy, kuinka leimuu taivas!
_Aurinko_.
Kysy, kuinka pilvet kultaan!
_Sammakko_.
Silmäs luo myös tänne multaan;
Kalan kutemista kysy,
Kysy, kuinka mato hiipii,
Kuinka käärme veessä pysyy!
_Peippo_.
Kysy, mist' on kotkan siipi,
Kysy leivon laulamista!
_Myyrä_.
Mulla kun on kaivamista
Mättähässä luona jalkas,
Niin mä kerron siitä palkaks
Meistä nelijalkaisista.
_Kaarle_.
Armaat ystäväiseni,
Olen kärkäs peräti,
Oikein ahnas tietämään,
Paljon tulen kysymään;
Siis vain mulle vastatkaatte!
Selittää te kaikki saatte.
Vaan nyt käyt mä hiukan tuolla
Mäntymäessä päivän puolla.
Siell' on kukkatyttö, jolla
Tääll' on liian märkä olla
Hänen kanssaan palajan,
Teille sitte kumarran.
(Hän menee).
_Kaikki_.
Palaa, palaa! Hyvästi!
_Tädyke_.
Ken se tyttö lienevi,
Jonka luokse hän niin kiitää?
_Kanerva_.
Mustasukkainenko siitä
Olet?
_Tädyke_.
Kyllä.
_Kurjenmiekka_.
Takkiainen,
Vene tänne pikaan vainen!
Koko niityn kastaakin
Kukkatytöt kyynelin;
Kuivin jaloin täst' ei päästä.
_Esikko_.
Nokkaviisas, lorus säästä!
_Vuokko_.
Esikko, sä tyttö raiska,
Miks on Satakauno laiska?
Puiden varjot lyhenee,
Uunikuuman tortunlainen
Aurinkoinen valkenee
Taivaan vadissa kuin vainen
Sokeroituna; ei vaan
Satakauno saavukkaan.
_Esikko_.
Heti hän on ehtivä.
Hän on ihmis-ystävä;
Pienten lasten luo hän jääpi.
Unin heitä miellyttääpi.
Kun he herää unelmista
Ihmeisistä, iloisista,
Niin, kas, koko kammari.
Kukkalemuin tuoksuupi...
Satakauno oli se.
(Haltiatar Satakauno eli Bellis tulee.)
_Metsätähti_.
Tuossa on hän!
_Satakauno_.
Kaikille
Hyvää päivää toivottaa
Saan ja paljon vihantaa
Viivyin, älkää kummastelko:
Pienen pojan jäljet johti
Suoraan tätä paikkaa kohti;
Niistä täytyi saada selko.
Kysyin päivän säteheltä,
Tutkin tuulen sälköseltä:
Sainkin tietää; tännepäin
Käyvät jäljet, jotka näin,
Ovat kuninkaan ... mut mä
Sit' en oikein ymmärrä
_Apilas_.
Täällä oli hän.
_Harakanhattu_.
Nyt tuolla
Astuvi hän kummun puolla.
Johtaa pientä kukkaa...
_Satakauno_.
Kas,
Hän on kukkain kuningas
Varrottu! Nyt -- saatte kuulla --
Vuoret vonkuu, alkaa tuulla,
Pauhu meren kaukaisen
Rantaan raikuu riemuiten,
Linnut -- tuhansin on niitä --
Hänen ympärillään liitää.
(Kaarle tulee, taluttaen Vanamoa, molemmilla seppele päässä).
_Vuokko_.
Nyt hän puhuu kukallen.
_Kaarle_ (Vanamolle eli linnealle).
Kysyt, miks sua lempinen.
Siks, kun olet pienoinen,
Nöyrä, puhdas, viaton,
Tuskin tohdit katsees nostaa
Mättäästä, mi kehtos on.
Tiedä, mull' on verraton,
Kaunis, viisas kirja, josta
Tiedän: pienin maailmassa
Suurin onpi taivahassa;
Tien hän enkelten luo löytää...
Vaan kas meidän kukkapöytää!
_Satakauno_.
Pieni poika ihmislasten,
Tulit tänne, mitä vasten?
Kuni lintu häkissään
Tuomittuna ikävään,
Yhden vapaapäivän sait,
Onnellisna meidät hait,
Täällä kaikk' on tuttujasi,
Ystäviäs, sukuasi:
Jylhä metsä isäsi,
Kaunis niitty äitisi,
Puro vilpas veljyesi,
Kukin kukka siskosesi.
Niittypuron tuolla puolla,
Metsäin takapuolla, tuolla
Vuorten, vetten takan' on
Valtakuntas verraton.
_Kaarle_. Ei, maltappa, Satakauno; mitä sanot? Etkö tiedä, että minua
koulussa pidetään tyhmänä?
_Satakauno_.
Siemen pien' on honka vasta,
Linnan laatii pieni lasta.
Niin ei pientä puolainta
Unhoteta, tallata;
Niin ei diadeemia
Koskaan kunnioiteta.
_Kaarle_. Lörpöttelet, Satakauno. Luulet tietäväs enemmän kuin
muut, kun sinulla on niin monta nastaa, vaan ne ovat kaikki yhteen
kasvettuneet.
_Satakauno_.
Sinut suuri Mestari
Huonettansa lähetti
Siivoomaan ja sulle noissa
Luonnon laajan kartanoissa
Tarvittavat tiedot soi.
Oi, kuin varroimme sua, oi!
Suvun jälkeen syntyi toinen
-- Sen sai aikaan aurinkoinen --;
Sua kaikki vartoivat,
Joka keväält' tutkivat,
Kyselivät syksyn tullen:
Eikö tulle hän jo mullen?
Vaan ne kuihtuin kuolivat.
Syntyi taas ja laskivat
Tunnit asti tulosi.
Katso ympärillesi,
Tänään meille riemu näytä.
Odotus tuo pitkä täytä.
Vuoren, metsän kanssa anna
Meidän kruunu päähäs panna.
Tehdä näin sun kuuluisaksi
Luonnon lasten kuninkaaksi!
_Kaarle_. Satakauno, oletko lukenut raamattua?
_Satakauno_.
Luonnon kirja opettaa
Paljon Herran kunniaa.
_Kaarle_. Minä luen siis teille kirjoitettua sanaa.
_Satakauno_.
Lue! Kaiken juomme sen
Kuni aamusatehen.
_Kaarle_ (lukee). "Ja Jumala sanoi: vihoittakoon maa ja kasvakoon
ruohon, jossa siemen on, ja hedelmälliset puut, jotka hedelmän
kantavat lainsa jälkeen, jossa sen siemen on maan päällä. Ja tapahtui
niin. Ja maa vihoitti ja kasvoi ruohon, jossa siemen oli lainsa
jälkeen, ja hedelmälliset puut, joiden siemen oli itsessänsä lainsa
jälkeen. Ja Jumala näki sen hyväksi. Ja tuli ehtoosta ja aamusta
kolmas päivä"... Käsitättekö nyt, ketä odottaneet olette?
_Satakauno_.
Ymmärrän nyt, että me
Tuhat vuotta vuotimme
Häntä, elon antavaista,
Häntä, Isää taivahaista,
Häntä, joka kaikki voi,
Joka kaikki hyvin loi.
Huomaan: Eedenissä ihan
Puuttui suru, synti, viha,
Paha, surun tuoja turma,
Syksy, kesäriemun surma,
Talvi tuima tuiskuineen,
Kuurosateet rakeineen,
Viikate, mi meidät niittää:
Saimme Jumalaa vain kiittää.
_Kaarle_.
Kun Hän, alkulähde hyvän,
Vartoomanne ainiaan,
Vihdoinkin on ilmestyvä
Palkitsemaan, kostamaan,
Niin Hän rauhan rakentaa,
Entiselleen uudistaa;
Silloin kukat, ruohosetkin,
Ihmiset ja eläimetkin,
Koko luotuin jakso suuri,
Hyvä, puhdas, uus on juuri,
Tullen täten sopivaksi
Herran, Luojan palvelijaksi.
_Kaikki kukat_. Amen.
_Kaarle_.
Niitty nuori, ihanainen!
Kauan kukkas kaunokainen
Luojaa kiitti sanoitta
Lintuin kanssa kilvalla.
Kauan unhotettuna,
Tiedotonna, kainona
Näytti kukoistukses aika
Luojan kaikkivallan taikaa.
Luonnon kirkossa sait Luojaa
Palvella, sun onnes Suojaa.
Päivin Luojan raamattu
Etees oli avattu
Yli ilman, vetten, maan,
Yli tähtein yöllä vaan.
Niittyni, nyt parhaimpihin
Kiedo itses seppelihin:
Nyt sull' Luoja palkan soi,
Pyhää nyt sä viettää voit
Hartain mielin, riemuisana,
Seuranasi Herran sana.
Nyt sä oikein voit sen tietää,
_Kenet_ kruunata sun sietää.
_Kaikki kukat_. Amen.
(Ensinnä Kaarle ja sitte kaikki kukat nostavat seppelen päästänsä,
laskevat sen maahan sekä panevat kätensä ristiin. Puut laskevat
kruununsa pois ja kumartavat).
_Kaarle_.
Jos mä kukkisin ruohona aamulla
Ja jo illalla kuivaisin pois,
Elämäin lyhyt, kaunis ja kukkaisa,
Kevätpäivyen kaltainen ois,
Ja mä tietäisin: saan
Puvun lahjana maan,
Sekä: taivas mun näkevi vain --
Tekisin toki työs,
Ylistäisinpä myös
Iki-armoas, oi Jumalain!
Isä, suur' olet, viisahin, voimallisin,
On hallussas taivas ja maa;
Sanojais, ylistystäsi pieninkin
Jyvä, halvin kors' julistaa.
Tomu vain olen, mi
Haen jälkiäsi,
Salatiesi mä viitoitsen.
Nimes voimalla vaan
Sylissäin pidän maan
Pyhitänpä niin sinullen.
Näe heikot ja pienet,
Sä voimallinen!
He nyt astuvat istuimes luo.
Tomu on he, mut kuulet Sä, taivahinen,
Kun Sun mahtias kiittävät nuo.
Väen kukkihin luot
Sekä voimasi suot
Myös halpahan kaarnasehen;
Nimes kirkasta vain,
Ole suojamme ain',
Ota lapsesi taivahasen!
(Kaarle seisoo kukkien ympäröimänä. Vanamo nojautuu hänen rintaansa
vastaan. Aurinko paistaa kirkkaana, ja kukat tuoksuvat).