Kas meripojat, niitä
Ei pelko painakkaan!
Maan ympäri he kiitää
Ja lappaa touvejaan.
Kun meri pauhaa, myrskysää
Touveihin, mastoon yllättää,
Niin laulaa lauluansa
Iloisin mielin nää.
Mies mustan meren laivan
On Niku nokkela;
Niin ketterä hän aivan,
Ett'ei vois uskoa.
Kas, kuin hän hyppää uimaankin,
Ja mustana käy takaisin
Kuin musta meri, mutta
Sydämmin iloisin.
Hän laivan valkokantta
Nyt "hyppii varista"'
Ja mustat merkit antaa
Jaloistaan tihkua.
Niin varpait' tulee variksen.
Mutt ei ol' orja Nikunen,
Merensä mustan, rakkaan
Hän maalaa kaikillen.
Hän joskus töhrää, milloin
Pitäisi koristaa;
Paperipätkin silloin
Selkäänsä Niku saa.
Vaan joskus, uljaast' uituaan.
Kauniisti kantta juostuaan.
Hän pannaan villapaitaan
Ja puhtaaks siivotaan.
Hän teräksisin kengin.
Puusäärin astelee
Ja pojan, tyttösenkin
Keralla leikitsee.
Kun hän on hauska veikkonen,
Hän piirtää kirjaan lapsien
A:n sauvoin kulkevaisen.
B:n köyryselkäisen.
Käy, Niku, tähän laivaan
Nyt lippus nostamaan!
Laps-pienet päätään vaivaa,
Ken Niku olleekaan.
Hän on... No, kappas juonta sen!
Taas pulskahti hän merehen,
Kirjoittain noustuansa:
Huomenta, pienonen!