(Joulu-leikki.)
Matti ja Mikki ovat tulleet metsään joulukuusta hakkaamaan. Lapset
ovat olevinaan puina: yksi on koivu, toinen pihlaja, kolmas tuomi,
neljäs haapa, viides kuusi ja kuudes kataja. Pisin lapsista on
kuusena. Pienin lapsi voi ruveta tähdeksi ja mennä piiloon kuusen
taa. Jos puiden päälle voi saada jotakin valkoista, niin se kuvaa
lunta.
_Matti_. Huh! Onpa aika vaikea kaalaa paksuissa lumikinoksissa.
Olemmeko nyt jo metsässä?
_Mikki_. Totta kai olemmekin; miksipä tässä muuten olisi niin monta
puuta?
_Matti_. Miten vääriä vinkuloita ja monimuhkaisia! Eihän tuollaiset
dromedaarit kelpaa muuksi kuin polttopuuksi.
_Mikki_. Etkö häpeä, Matti, toruessasi siivo puita? Nythän nuo
enimmäkseen ovat paljaat, mutta jospa näkisit, miten ne kevään
tullessa pukeutuvat vehreiksi ottamaan vastaan käkeä!
_Matti_. Makkarapuikkoja nuo ovat eikä puita. Ennenkuin etsimme
kunnollisen joulukuusen, saattaisimme ensin hakata vähän puita
joulutakkaan. Mitäpä, jos aluksi hakkaamme tuon koivun?
_Mikki_. Olkoon menneeksi. Koivu hoi, tuleeko sinusta meille kelpo
joulupuita? Äiti keittää sinulla oikein kaunista puuroa, mutta sinä
et saa räiskyä, puuroon.
_Koivu_ (laulaa). (Sävel: Läksin minä kesäyönä käymään.)
Oi, kevääsen mun paikallain
Suo jäädä seisomahan.
Kun rastas istuu latvahain
Ja käki kukkumahan!
Niin lehdin päivän paisteessa,
Viserrän joka oksalta
Keväiseen maisemahan.
_Mikki_. Seiso sinä vain kevääsen asti, koivu. Parempihan tuo on,
että laulat meille, kuin että räiskyisit. -- Mutta tässähän on vanha,
huononpäiväinen tuomi. Vastaas, tuomi, rupeatko sinä joulupuiksi?
Äiti keittää sinulla lipeäkalaa.
_Tuomi_ (laulaa).
Oi, säästä minut suvehen.
Kun päivä mulle paistaa!
Niin saan mä sulot nuoruuden,
Mont' kukkaa ihanaista;
Ne kenttään, laaksoon lemuaa,
Ja niillä huoneen kaunistaa
Niin monta lapsukaista.
_Matti_. Kuulehan vain, hän aikoo vielä kukoistaa tuo vanha kanto!
No, kuki vain, jos haluttaa: me otamme tuon nuoren pihlajan. Hoi,
pihlaja, kelpaatko sinä joulupuiksi! Isä kertoo sinulle tarinoita
keijukaisista, jotka tanssivat kuutamossa.
_Pihlaja_ (laulaa).
Mun ensi syksyyn jäädä suo!
Niin ystäväni saapi
Mun kypsäin terttujeni luo
Ja mua lohduttaapi.
Se onpi tilhi pienonen;
Mä olen silloin punainen,
Myös metsä punoittaapi.
_Mikki_. Ja luuletko hänen tulevan sinun tähtesi? Ei, vaan sinun
marjojesi tähden hän tulee, pihlaja raukka! Mutta samapa tuo, saat
jäädä seisomaan. Tässä on ikävän näköinen mänty, sammaleinen ja
parrakas. Kuules, mänty, rupeatko joulupuiksi? Mummo kertoo sinulle
jättiläisistä ja noidista.
_Mänty_. Antakaa minun olla rauhassa! Minä aion tulla laivaksi.
_Matti_. Vielä vai? Aiotko sinä laivaksi? Äläpäs, mänty, siksi olet
liian hoikkasäärinen. Hyi! pyyhi paremmin partasi, olethan sinä
ryvetetty pihkalla yltä päältä. Saatammehan me ottaa katajan, hän
osaa räiskyä. Kataja, tahdotko, että sinut hakataan hienoksi ja
kylvetään jouluaamuna porstuaan?
_Kataja_. Koskeppahan vain minuun, niin näet, miten minä raavin!
Minusta tulee jousenkaari.
_Mikki_. Kyllä kai! Mutta kylläpä kaikki puut tänään ovat itsepäiset.
No, onneksi on tuossa muhkea joulukuusi. Hakkaa se, Matti!
_Kuusi_ (juoksee pois). Jokos sait!
_Matti_. Juokseehan se! Olipa se veitikka. Se on ensimäinen puu, kuin
minä olen nähnyt juoksevan metsässä.
_Mikki_. Oh, miten typerä sinä oletkin! Etkö ole nähnyt puiden
juoksevan, kun talvella ajetaan hyvää vauhtia metsätiellä? Ota häntä
täällä vastaan, niin minä juoksen hänet kiinni!
(He ajavat kuusta. Kaikki puut asettuvat ajajain tielle, suojellen
naapuriansa. Viimein ne asettuvat piiriin, ja kuusi seisoo keskellä).
_Matti_ (piirin ulkopuolella). En minä enää jaksa. Onko mokomaa
metsän veitikkaa ennen nähty? Minulla on kuusi kuhmua otsassa, se kun
kolahteli puihin.
_Mikki_ (piirin ulkopuolella). Minulla on seitsemän reikää nutussa ja
kuusi housuissa, kun lankeilin kantoihin ja puunjuuriin.
_Matti_. Maltahan, kuusi; minä hakkaan sinut havuiksi ja kylvätän
tielle ruumissaaton jalkoihin.
_Mikki_. Äläpäs ole tyhmä, Matti! Eihän kuusi tiedä, mihin suureen
kunniaan me hänet veisimme. Kuuleppas, Kuutonen tai Kuusela, vai
mikä nimesi lienee, me aiomme hakata sinut joulukuuseksi. Me puemme
sinut kukkiin ja tähtiin ja kultaomeniin. Saat seisoa keskellä salia
ja loistaa kynttilöistä, niinkuin taivas tähdistä. Anna nyt vain
siivosti hakata itsesi, sillä niin suurta kunniaa sinulle ei koskaan
tule täällä pimeässä metsässä.
_Kuusi_. Mitä minä huolin teidän kunniastanne? Minua paremmin
miellyttää kasvaa ylös taivaasen asti.
_Matti_. Etkö häpeä ollessasi noin kopea ja ylvästelevä?
_Mikki_. Malta, malta, Matti; älä nyt riitele. Etkö tiedä, Kuusamo,
että saat kuulla enkelien laulua jouluaamuna?
_Kuusi_. Niin, kyllähän se on kaunista, mutta sitä minä kuulen täällä
ulkonakin.
_Matti_. Harakoita sinä kuulet, raukka, ja ne nauravat sinulle.
_Mikki_. Ole vaiti, Matti! Sinä vain suututat häntä. Kuulehan nyt,
Kuusikangas, etkö suosi pieniä, iloisia lapsia?
_Kuusi_. Tottahan. Kukapa heitä ei suosisi?
_Mikki_. No, jos nyt siivosti annat hakata itsesi joulukuuseksi,
niin lupaan varmaan, että monta iloista pikku lasta asettuu piiriin
ympärillesi tanssimaan, ja he kaikki rakastavat sinua sydämmestänsä.
_Kuusi_. No, se on toista. Jos voin lapsia huvittaa, niin hakatkaa
minut vaikka pikku muruiksi. Paukuttakaa vain.
_Mikki_. Se oli hyvin sanottu, kelpo Lehtikuusi! Mutta kyllä tuletkin
kauniiksi. Ja nyt kai metsä on niin kohtelias, että siirtyy vähän
syrjemmälle.
_Koivu_. Saammeko mekin konvehteja?
_Tuomi_. Saammeko kultatähtiä?
_Pihlaja_. Ja rusinoita?
_Mänty_. Niin, ja lippuja?
_Kataja_. Saammeko antaa selkään lapsille, kun he riistävät turkin
joulupukilta?
_Matti_. Minä teille selkään annan!
_Mikki_. Malttakaahan, kyllä minä tiedän, mitä te saatte. Joulupukki
jakelee kauneita lahjojansa koko metsälle. Nuori koivu saa uuden
auringon taivaalle ja kultakamman pitkälle tukallensa. Tuomi-vanhus
saa uuden kevään ja uusia kukkia. Pikku pihlaja saa kirsikkaviiniä
rypäleihinsä ja samettiliepeen silkkipyrstöönsä. Mänty saa
laivaviirin latvaansa ja kataja sakset leikellä pitkiä kynsiänsä.
Minä pyydän lumihöytyviä sokeroimaan koko metsän valkoiseksi, ja
sitte neiti Päivänpaiste sulattaa sokurin karamelleiksi. -- No, mitäs
nyt arvelet, rakas metsä? Tyydytkö näihin joululahjoihin?
_Kaikki puut_. Kiitos, Mikki, nyt alkaa ilo metsässä. (He siirtyvät
etemmä, jättäen kuusen yksin seisomaan.)
(Matti ja Mikki hakkaavat kuusta. Kaikki puut laulavat ja tanssivat):
Piiri pyörii kanervilla, lumella,
Nyt me seppelöimme nuorta neitoa.
Joulukuusi, metsän talvimorsian,
Koreasti vaatetetaan kukkahan,
Avulla niin monen kauniin kaason.
Morsiolle tähdet päärmää linnikon,
Enkelit jo alkaa sulon soittelon.
Raottaapi kohta portin joulu jo,
Kiirehtii kuin ennen, varro tuokio!
Joulukuusi morsian on kaunokkain
Puku vehreä on hällä yksin vain;
Joulu-iltana nyt häät jo taas on.