Yhden vuoden puitteisiin on Suomen pohjoisimman perukan sekä läntiselle
että itäiselle kulmalle mahtunut kaksi suurta merkkitapausta: rautatie
valmistui sekä Tornioon että Kajaaniin -- ei vuottakaan väliä. Nämä
kulkuneuvot toivat mukanaan vilkkaan herätyksen henkäyksen noille
pohjoisille perille, joiden elämästä ja toimeentulosta niin usein on
oltu joutua melkein epätoivoon, ne toivat sinne uusia toiveita, uusia
yritteliäisyyden mahdollisuuksia.
Onpa Suomessa väliin, kun kato toisensa perästä on kohdannut näiden
pohjoisten seutujen heikkoja viljelyksiä ja hätä on ollut joka
ovella, kuultu keskusteltavan aivan vakavasti siitä, kannattaako
ajan mittaan viljelys ja yleensä mikään ihmisten eläminen ollenkaan
näillä raukoilla rajoilla, eikö olisi ihmisten parempi sieltä kokonaan
muuttaa pois raatamaan edes vähän onnellisemmissa oloissa, -- muuttaa
pois, niinkuin sen väestöstä osa vuosien varrella on muuttanutkin,
mikä Amerikkaan, mikä Ruijan kalastusrannoille, mikä Pohjois-Ruotsin
vuoritöihin. Eiväthän, nuo seudut ole millekään elinkeinolle otolliset:
maa ei elätä, kalat ja riista ovat huvenneet, metsät ovat hävitetyt,
toivottomuus on edessä nousevalla polvella. Eihän voi ajatella, on
sanottu, että kokonaisia suuria maakuntia ijankaiken voitaisiin
muiden ihmisten avuilla ja almuilla elättää, eiväthän parhaatkaan
auttamiskeinot tepsi siellä, missä itse luonto iskee vastaan... Mutta
tuo väestö ei ole hyljännyt karuja maitaan eikä köyhiä kotejaan, se
on koettanut elää siellä sitkeästi kaikesta huolimatta. Ehkäpä aika
vielä paranee... Niin se on toivonut ja toivoo taas. Onhan toki vielä
edellytyksiä, että nämäkin luonnon vihaamat perät taas virkoavat uuteen
kukoistukseen. Onhan saatu rautatie, vähitellen varmaankin tämä mennyt
aika on jäävä voitetuksi, kestetyksi koettelemusten ajaksi, menneiden
muistojen ajaksi... Mutta onko tuo mennyt aika puheenaolevilla
seuduilla aina ollut yhtä värittömän synkkää, yhtä ilotonta ilman
vivahduksia, yhtä yksitoikkoista taistelua ahnaan luonnon kitsautta
vastaan?
Ei. Näilläkin maakunnilla on ollut toisiakin vaiheita, ellei juuri
loistoaikoja, niin kumminkin vilkkaamman toiminnan ja elämän aikoja.
Aikoja, jolloin niiden oloissa on ollut suurempia nousuja ja laskuja,
väliin suurempaa onnea, väliin suurempaa onnettomuuttakin.
Ne ovat jääneet kauas taaksepäin nuo ajat, mutta jokunen muisto on
niistä toki aikakirjoihin säilynyt. Siten voimme vielä pikkuisen
pilkistää silloiseen elämään ja tutustua pariin kuvaan näiden
"nälkämaiden" entisistä vaiheista, jotka kuvat ehkä voivat esiintyä
täytekuvina niille muistoille, joita näiden maakuntain viimeiset
vuodet ja vuosisadat jättävät jälkeensä.