Hän hämmästyi kovin hänet nähdessään, ja kuultuaan Jeesin kertomuksen
suuttui hän -- ei kuitenkaan siihen määrin kuin olisi suuttunut, jos
olisi saanut kuulla jotakin Kitty Sharonista. Mutta hänestä Jees Uck ei
maininnut sanaakaan, sillä hän ei ollut koskaan uskonut siihen juttuun.
Sandy piti kuitenkin Bonnerin matkaa tavallisena häpeällisenä pakona,
ja hän koetti saada Jeesiä luopumaan matkastaan San Franciscoon, jossa
Neil Bonnerin arveltiin olevan. Vaivattuaan itseään turhaan tämän
tähden, auttoi hän häntä, osti hänelle rautatiepilettejä ja näki hänen
jatkavan matkaa; jäähyväisiksi hän hymyili rohkaisevasti Jeesille ja
mutisi sitten jotakin partaansa "kirotusta häpeemättömyydestä".
Meluten ja pauhaten, valon ja pimeyden kautta, keinuen ja heiluen ylös
ja alas, milloin talven lumiin, milloin kesäpukuisiin laaksoihin,
pitkin jyrkänteitä, yli kuilujen ja läpi vuorten kuljetti juna Jees
Uck'ia ja hänen poikaansa etelää kohti. Mutta hän ei peljännyt tuota
korskuvaa rautahepoa, eikä hän myöskään joutunut hämilleen Neil
Bonnerin kansan ylenmääräisen sivistyksen edessä. Tuntui pikemminkin
siltä kuin hän nyt entistä selvemmin olisi pitänyt sitä ihmeenä, että
tuon jumalaisen heimon mies oli sulkenut hänet syliinsä. San Franciscon
huumaava melu, sen loppumaton laivaliike, sen pauhaavat tehtaat ja
ukkosen jyrinää muistuttava katuliike, ei saattanut häntä hämilleen --
hän tuli vain paljon paremmin ymmärtämään, kuinka Twenty Milen ja
intiaanikylän surullinen yksinäisyys oli vaivannut Neil Bonneria. Ja
hän katsahti poikaan, joka piti lujasti kiinni hänen kädestään, ja piti
sitä suurena ihmeenä, että oli synnyttänyt hänet sellaiselle miehelle.
Hän maksoi ajurin ja nousi sitten kivirappusia Neil Bonnerin
sisäänkäytävän ovelle. Vinosilmäinen japanilainen puhui hänen kanssaan
hetken, mutta kun he eivät ymmärtäneet toisiaan, päästi hän hänet
sisään ja katosi. Jees Uck jäi seisomaan eteissaliin, jota hän
yksinkertaisuudessaan piti talon hienoimpana huoneena -- sellaisten
tavarain ja kalleuksien säilytyspaikkana, joilla tahdottiin loistaa ja
häikäistä. Seinät ja katto olivat öljyttyä ja laudoitettua punapuuta.
Lattia oli jäätä liukkaampi, ja Jees Uck etsi itselleen varman
seisomapaikan valtavan taljan päällä, joita oli siellä täällä huoneessa
ja jotka aiheuttivat turvallisuudentunteen tuolla kiilloitetulla
pinnalla. Jykevä takka -- hän piti sitä tavattomana ylellisyytenä --
ammoitti vastaiselta seinältä. Kokonainen valovirta tulvi hillittynä
värjättyjen ikkunanlasien kautta huoneeseen, ja kauimpana hohti
valkoinen marmorikuva.
Hän huomasi kaiken tämän ja enemmänkin, kun vinosilmäinen palvelija
opasti häntä toiseen huoneeseen -- jota hän ehti vain hätäisesti
silmätä -- ja sen läpi kolmanteen. Nämä molemmat voittivat ensimäisen
loistossa. Ja hänestä tuntui, että tuossa suuressa talossa täytyi olla
lukematon määrä samallaisia huoneita. Ne olivat niin pitkiä ja leveitä,
ja katto oli niin kaukana! Jouduttuaan kosketukseen valkoisen miehen
sivistyksen kanssa hän tunsi nyt ensi kerran arkaa kunnioitusta. Neil,
hänen Neilinsä, asui tässä talossa, hengitti sen ilmaa ja laskeutui
siellä levolle iltasin. Kaikki, mitä hän näki, oli kaunista, ja se
miellytti häntä, mutta hän tunsi myöskin, että sen takana oli viisautta
ja valtaa. Se oli kauneuden muotoihin puettu voiman tuntuva ilmaisu, ja
tästä voimasta hänellä oli vaistomainen aavistus.
Ja sitten tuli tuolla kuninkaallisen korkeavartaloinen nainen, jonka
päätä ympäröi kultaista aurinkoa muistuttava hiusgloria. Hän näytti
lähestyvän Jees Uck'ia ikäänkuin aaltoileva musiikki tyynen veden yli
-- hänen pukunsa oli itsessään laulu ja hänen vartalonsa keinui laulun
poljennossa. Jees Uck oli itse sydäntenvallottaja. Olivathan Oche Ish
ja Imego ja Hah Yo ja Wy Nooch, puhumattakaan Neil Bonnerista ja John
Thompsonista ja muista valkoisista miehistä, iskeneet silmänsä häneen
ja tunteneet hänen voimansa. Mutta kun hän nyt näki tuon häntä
lähestyvän naisen suuret siniset silmät ja raikkaan hipiän, ja
arvosteli häntä miehen maun kannalta, tunsi hän itsensä sangen pieneksi
ja vähäpätöiseksi verrattuna tuohon loistavaan ja häikäisevään
olentoon.
"Te haluatte tavata miestäni?" kysyi nainen ja Jees Uck ihmetteli hänen
äänensä puhdasta hopeanhelinää, äänen, joka ei ollut koskaan rumasti
torunut murisevia susikoiria eikä tottunut lausumaan kurkkuäänteitä
eikä kovettunut myrskyssä ja pakkasessa tai nuotiotulen savussa.
"En", vastasi Jees Uck hitaasti ja ajatuksella, voidakseen lausua
ymmärrettävää englanninkieltä. "Minä olen tullut tapaamaan Neil
Bonneria."
"Ja hän on minun mieheni", sanoi tuo kaunis nainen nauraen.
Se oli siis sittenkin totta! John Thompson ei ollut valehdellut tuona
surullisena helmikuun päivänä, kun hän nauroi hänelle ja sulki ovensa
hänen nenänsä edessä. Ja samoinkuin hän kerran oli paiskannut Amos
Pentleyn polvilleen ja kohottanut veitsen lyödäkseen, samoin hän tunsi
tällä silmänräpäyksellä melkein vastustamatonta halua heittäytyä tuon
naisen kimppuun ja riistää elämän ja hengen hänen valkoisesta
ruumiistaan. Mutta Jees Uck hillitsi ajatuksensa ja salasi
kasvonilmeensä, eikä Kitty Bonner aavistanut, kuinka lähellä äkillistä
kuolemaa hän oli vasta ollut.
Jees Uck nyökkäsi merkiksi, että hän ymmärsi, ja Kitty Bonner selitti,
että Neiliä odotettiin kotia millä silmänräpäyksellä hyvänsä. Sitten he
istuutuivat mukaville tuoleille, ja Kitty koetti saada keskustelua
vireille omituisen vieraansa kanssa, ja Jees Uck auttoi häntä vointinsa
mukaan.
"Te luultavasti tutustuitte mieheeni Pohjolassa?" kysyi Kitty.
"Niin. Minä pestä hänen vaatteita", vastasi Jees Uck. Hänen puheensa
oli yht'äkkiä tullut hyvin sekavaksi ja murteelliseksi.
"Ja tämä on teidän poikanne? Minulla on pikku tyttö."
Kitty lähetti noutamaan tytärtään, ja sill'aikaa kun lapset tekivät
tuttavuutta omalla tavallaan, keskustelivat äidit äitien tavalliseen
tapaan ja joivat teetä niin hienoista kupeista, että Jees Uck pelkäsi
ne musertavansa sormillaan. Hän ei ollut koskaan nähnyt sellaisia
kuppeja, niin hienoja ja kauniita. Ajatuksissaan hän vertasi niitä
naiseen, joka kaatoi teetä, ja vastakohtana hän muisteli toyootein
läkkikippoja ja kalebasseja sekä Twenty Milen kömpelöitä astioita,
joihin hän vertasi itseään. Hän oli lyöty. Oli toinen nainen, joka oli
häntä sopivampi kantamaan ja kasvattamaan Neil Bonnerin lapsia. Aivan
niinkuin Neilin kansa oli ylempänä hänen kansaansa olivat myöskin sen
kansan naiset ylempänä häntä. He olivat miestenvalloittajia, niinkuin
heidän miehensä olivat maailmanvalloittajia. Hän katseli Kitty Bonnerin
pehmeätä hipiätä ja ajatteli omia auringonpaahtamia kasvojaan. Samaten
hän tarkasteli ensin omaa ruskeata kättänsä ja sitten toisen valkoista
-- edellinen oli työstä karkea ja koirapiiskan ja airojen ahkerasta
käsittelemisestä kovettunut, jälkimäinen oli pehmeä kuin vastasyntyneen
lapsen. Mutta huolimatta kaikista näistä lempeyden ja heikkouden
merkeistä katseli Jees Uck noihin loistaviin sinisilmiin yhtä rohkeasti
ja ylpeästi kuin hän oli katsonut Neil Bonnerin ja kaikkien hänen
kansalaistensa silmiin.
"Oo -- sehän on Jees Uck!" sanoi Neil Bonner tultuaan sisään. Hän sanoi
sen rauhallisesti, vieläpä sydämellisen iloisestikin, ja hän meni hänen
luokseen ja pudisti hänen käsiään, mutta katsoi häntä levottomasti
silmiin -- ja Jees Uck ymmärsi hänet.
"Hei, Neil!" sanoi hän. "Te näytätte voivan hyvin."
"Oivallisesti, oivallisesti, Jees Uck", vastasi hän rohkeasti, samalla
salaa tarkastellen Kittyn kasvoja nähdäkseen, mitä oli tapahtunut
näiden kahden naisen välillä. Kuitenkin hän tunsi vaimonsa kyllin
hyvin ja tiesi, ettei hän pienimmälläkään tavalla ilmaisisi, vaikka
mitä olisi tapahtunut.
"No, minä en saata sanoa, kuinka iloinen olen nähdessäni teidät",
jatkoi hän. "Mitä siellä on tapahtunut? Oletteko löytänyt kaivoksen? Ja
milloin tulitte tänne?"
"Oo-o, minä tulla tänään", vastasi hän ja puhui rumimmalla
kurkkuäänellään. "Minä ei tavata kultakaivos, Neil. Te tunte kapteeni
Markheim Unalaskassa? Minä laitta ruokaa hänen talossa pitkän aikaa. En
tuhlata rahoja. Sain vähitellen paljo. Oikein hyvä, minä ajatella, minä
mennä katso valkoisen miehen maa. Sangen kaunis, valkoisen miehen maa,
sangen kaunis", lisäsi hän. Hänen kielensä hämmästytti Neiliä, sillä
Sandy ja hän olivat innokkaasti koettaneet parantaa sitä ja hän oli
osottautunut hyväksi oppilaaksi. Nyt näytti siltä, kuin hän olisi taas
vaipunut oman rotunsa tasalle. Ja hänen kasvoillaan oli tylsä ilme,
josta hän ei saanut selvää. Kittyn kirkas otsa ihmetytti Neiliä
myöskin. Mitä oli tapahtunut? Kuinka paljon oli käynyt ilmi? Ja miten
paljon oli arvattu?
Hänen pohtiessaan näitä kysymyksiä ja Jees Uck'in pohtiessa omaa suurta
kysymystään -- koskaan ei Neil Bonner ollut ollut hänen mielestään niin
kaunis ja ylhäinen kuin sillä hetkellä -- syntyi hetkiseksi hiljaisuus.
"Ajatelkaa, että te tunsitte minun mieheni Alaskassa!" sanoi Kitty
lempeästi.
Tunsitte hänet! Jees Uck ei voinut olla katsahtamatta poikaansa, jonka
hän oli synnyttänyt Neilille, ja Neilinkin silmät suuntautuivat
koneellisesti ikkunan luona leikkiviin lapsiin. Hänestä tuntui kuin
rautainen side olisi puristanut hänen otsaansa. Hänen polvensa
vapisivat ja sydän hypähti hänen rinnassaan. Hänen poikansa! Sitä hän
ei ollut koskaan uneksinutkaan!
Pikku Kitty Bonner, joka ilmavassa puvussaan muistutti keijukaista ja
jolla oli kauniit, ruusunpunaiset posket ja elävät, siniset silmät,
ojensi juuri kätensä ja pani pienen suunsa suppuun koettaessaan
suudella poikaa. Ja hoikka ja notkea, auringonruskettama pienokainen,
jonka yllä oli, näöstä päättäen niin merimatkoilla kuin kovassa
työssäkin ollut, hiuksista tehdyillä rimpsuilla ja tupsuilla
kaunistettu _muclucs_, otti kylmäverisesti vastaan hänen hyväilynsä ja
piti vartalonsa jäykkänä ja kankeana -- mikä on niin tavallista
villikansain lapsilla. Vieraana vieraassa maassa, ilman hämmästystä ja
pelkoa, hän oli ikäänkuin kesyttämätön eläin, joka hiljaa on
varuillansa. Mustat silmät kiintyivät milloin yhteen, milloin toiseen,
ja hän oli hiljaa niin kauvan kuin hänen ympärillään oltiin hiljaa,
mutta heti vaaran uhatessa hän näytti olevan valmis taistelemaan ja
repimään ja riistämään henkensä puolesta.
Erotus tytön ja pojan välillä oli kyllä suuri, muttei ehdoton. Tuossa
Shpack'in, Spike O'Brien'en ja Bonner'in jälkeläisessä oli paljon
voimaa ja ylevyyttä, joka oli ollut ominaista hänen isälleen ja
äidinisälleen sekä sille, jota kerran maailmassa kutsuttiin "Isoksi
paksuksi" ja joka joutui merikansan keskuuteen ja pakeni Kamschatkaan.
Neil Bonner taisteli liikutustaan vastaan ja oli menehtymäisillään
siihen, vaikkakin hänen kasvoillaan leikki edelleenkin hyväntuulinen
hymy ja ilo mieluisan ystävän kohtaamisesta.
"Teidän poikanne, vai kuinka, Jees Uck?" sanoi hän. Ja samassa hän
kääntyi Kittyyn päin. "Oivallinen poika! Tulee varmasti suorittamaan
maailmassa jotakin erikoista."
Kitty nyökäytti hyväksyvästi päätään. "Mika on nimesi, poika?" hän
kysyi.
Pikku villi iski heti salamoivat silmänsä häneen, ikäänkuin olisi
tahtonut tutkia hänen kysymyksensä perusteita.
"Neil", vastasi hän sitten arvellen, kun tutkimuksensa tulos oli
tyydyttänyt häntä.
"Injaanien puhetta", selitti Jees Uck, sepitellen kauheita uusia
sanoja. "Hän puhu injaanien kieli -- _neeal_ -- olla sama kuin
'korppu'. Hän, poika, pitämäs korpuista, kun hän olla pieni -- hän
itkemäs korppujen perään. Hän huutamas 'Nee-al, nee-al', aina vaan
'nee-al'. Ja siksi minä häntä kutsumas niin. Ja nyt olla hänen nimi
vielä Nee-al."
Neil Bonnerin korvia ei mikään puhe ollut koskaan hyväillyt niin kuin
tämä Jees Uck'in valhe. Siinä syy, miksi Kittyn otsa oli niin kirkas.
"Ja hänen isänsä?" kysyi Kitty. "Hän mahtaa olla kaunis mies."
"On -- kyllä", kuului vastaus. "Hänen isänsä on kaunis mies. Se on
varma!"
"Tunsitko sinä hänet, Neil?" kysyi Kitty.
"Tunsinko minä hänet? Kyllä, sangen hyvin", vastasi Neil, ja hänen
ajatuksensa palasivat takaisin autioon Twenty Mileen ja mieheen, joka
kulki siellä suuressa hiljaisuudessa yksin raskaine ajatuksineen.
Ja tähänhän saattaisi Jees Uck'in tarina päättyä, ellei hän olisi
kruunannut työtään. Kun hän palasi takaisin Pohjolaan asumaan suuressa
talossaan, oli P.C. yhtiö laittanut niin, että saattoi hoitaa
liikettään paikalla ilman John Thompsonin apua. Ja uusi asiamies ja
hänen seuraajansa saivat kaikki määräyksen antaa Jees Uck'ille, mitä
ikinä hän halusi, eikä hänen tarvinnut mistään maksaa. Sen lisäksi sama
yhtiö maksoi mainitulle Jees Uck'ille vuosittain viisituhatta dollaria.
Kun hänen poikansa oli tullut sopivaan ikään, otti isä Champreau hänet
hoitoonsa, eikä viipynyt aikaakaan, kun Jees Uck sai säännöllisesti
kirjeitä Marylandin jesuiittakoulusta. Myöhemmin tulivat kirjeet
Italiasta ja sitten Ranskasta. Viimein tuli Alaskaan eräs isä Neil --
mies kyllin kykenevä tekemään hyvää maalleen; hän rakasti äitiään ja
viimein etsi suuremman toimintapiirin sekä sai huomatun ja
vaikutusvaltaisen paikan seudullaan. Jees Uck oli nuori nainen, kun hän
palasi Pohjolaan, ja miehet heittivät häneen vieläkin halukkaita
silmäyksiä. Mutta hän eli vanhurskaan elämää, eikä kelläkään ollut
hänestä muuta sanottavaa kuin hyvää. Hän viipyi jonkun aikaa Holy
Crossin hyvien sisarten luona, ja siellä hän oppi lukemaan ja
kirjoittamaan ja perehtyi käytännölliseen sairaanhoitoon ja
lääkitystaitoon. Senjälkeen hän palasi takaisin suureen taloonsa,
keräsi ympärilleen nuoria tyttöjä toyootien kylästä ja opasti heitä
oikealle elämäntielle. Se ei ole protestanttinen paremmin kuin
katolinenkaan, tuo pölkkymajan koulu, jonka Neil Bonner oli
rakennuttanut vaimolleen Jees Uck'ille; mutta kaikki lähetyssaarnaajat
pitävät siitä kuitenkin yhtä paljon. Ovi on aina avoinna, ja väsyneet
kullanetsijät ja muut matkustajat käyvät mielellään levähtämässä Jees
Uck'in lämpimän lieden ääressä. -- Ja Kitty Bonner riemuitsee
harrastuksesta, jota hänen miehensä osottaa alaskalaisten
valistamiselle, mihin tarkoituksen hän uhraa suuria summia. Kitty
varmaan hyvin usein nauraa ja tekee pilaa miehestään tämän johdosta,
mutta itse asiassa hän on juuri siksi ylpeä hänestä.