Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Kirja,
1926.
I
Oli kevät.
Herra Kenonen oli matkalla ulkomaille. Siis asiasta on tehtävä kirja.
Ja tässä se kirja nyt tulee.
Neiti Leena Kenonen oli kirjoittanut Lontoosta, että isä tulisi häntä
noutamaan, niin näkisi samalla tämän kaupungin.
— Ikäänkuin siinä olisi mitään näkemistä! sanoi hra Kenonen
aamiaispöydässä, kirjettä lukiessaan. — Ne vain luulevat. Ja olenhan
minä nähnyt siitä postikortteja ja muita kuvia. Kaupunki kuin kaupunki.
Mutta seuraavana päivänä ilmoitti hän, että koska ei tyttö osaa sieltä
yksin tulla, niin kai hänen on lähdettävä. Sehän on hänen vanha
kohtalonsa.
"Lähetä lapsi asialle, lähde itse perässä".
Ja näkeepähän samalla, missä määrin se tyttö nyt sitten tulee toimeen
oikeitten englantilaisten, semmoisten pitkäkoipisten piipunpolttajien
kanssa.
— Mutta kuinka sinä voit sinne matkustaa? kysyi rouva Kenonen
huolestuneena. — Osaatko sinä ollenkaan kieltä?
— Haudujuuduu?! huudahti hra Kenonen kummastuneena. — Minäkö? Oletko
sinä kuullut minun puhuvan enkeliskaa?
Rouva Kenonen ei todellakaan ole kuullut, kuinka hänen miehensä puhuu
maailmanvalloittajakansan kieltä. Eikä sitä ole kuullut kukaan muukaan.
— Jees, Hyyde Barkk! murisi hra Kenonen. — Aina sitä sen verran
osataan, että toimeen tullaan.
Ja hra Kenonen ryhtyi tekemään matkavalmistuksia. Vieläpä aivan
levollisella mielellä. Sillä hänellä on eräs tieto, jonka hän pitää
omana salaisuutenaan. Samoin kuin entinen historiallinen henkilö
sanoi: "Poikani, et aavistakaan, miten vähällä älyllä valtakuntaa voi
hallita", niin samoin on Kenonenkin tullut huomaamaan, miten vähällä
kielitaidolla voi ulkomaanmatkoja tehdä. Kunhan vain ei tuppaudu liian
pitkiin puheisiin niiden alkuasukkaiden kanssa.
Esimerkkinä mainittakoon, että kun hra Kenonen ensi kertaa oli käymässä
Tanskassa, tuli hän siellä koko ajan toimeen omalla kielellään. Ensin
hän vähän sadatteli, että mikä h—tin maa tämä on, missä ei suomea
osata, kun tanskalaiset aina kyselivät "vaba, vaba?" mutta sitten hän
jollakin rautatieasemalla kyllästyneenä ärjäisi hikeään pyyhkien:
— Vaba, vaba? Ei vapaa, vaan _piletti_, hornassa, _Kööpenhaminaan!_
Silloin tanskalainen piletinmyyjä ymmärsi todellakin, ja olivat hänen
hyväntahtoiset kasvonsa ikäänkuin kirkastuneet, kun hän ojensi piletin
hra Kenoselle ja sanoi jotain, että:
— Fem ou förre.
— Ota tuosta äläkä hörritä, ei siitä kuitenkaan saa kukaan selvää,
sanoi hra Kenonen, ojentaen 50 kruunun setelin, ja saaden takaisin sen
mikä siitä oli tulevakin.
Niin että hra Kenonen on huomannut voivansa kielitaidon puolesta
matkustaa vaikka Taka-Intiaan.