Voi, kumpa me voisimme aina
näin toistamme lämmittää,
kun kohtalon viimat vinkuu,
kun uhkaa talvi ja jää.
Voi, kumpa me voisimme aina
tointoiseemme luottaa näin,
meit' tuska kun vartoo ja vaanii
mure mustin ja myrkykkäin.
Voi, kumpa me voisimme löytää
taas toisemme silloinkin,
kun onnemme muut kukat värjyy
värin kalpein ja keltaisin.
Niin -- kumpa me armahin aina
näin toistamme lemmittäis,
ett' toistemme rakkaus aina
sois suojaa ja lämmittäis.