Yön tähti kimalla kirkas,
kuu varista kultiasi
kallehimman kammiohon,
kun kullan uni tulevi.
Hämyn hengetär hyräile,
vierrä virttä viehkeintä
kaunehimman korvan kuulla,
oman impeni iloksi,
että hän havahtumatta,
uinahtaisi yön ilossa.
Sairas mies.
Oli sairas mies ja hän toivoi
kevätaikaa armahimpaa,
jona aurinko korkeella kiertää,
jona kukkia versoo maa.
Ja hän syksyn kesti ja talven
yli pääsi hän ponnistain,
kun keväästä kaunista unta
sai paljon nähdä hän ain.
Ja kun tuli näin kevät vihdoin,
suli jäät, suli nietokset
ja räystäät riemusta itki,
palas lintuset poistunehet,
niin sairas mies tuo tunsi
ilon huutavan, hurjimman,
ja hän unohti sairautensa
ja vaivansa kurjimman.
Ja hän terveeksi itsensä uskoi
sekä lauleli riemuissaan,
ja oli kuin oisi hän ollut
uus sielulta, ruumiiltaan.
Vaan voi sitä sairasta miestä
ja voi hänen haaveitaan,
kun kevät se kaunis ja valkee
hänet mursikin multaan maan!
Uni sekin.
Ma raivasin tien erämaahan
ja kukkia kasvatin
polun varteen paljon, paljon,
ja -- työtäni silmäilin.
Ja katso! se kaikk' oli ihmeen
ihanaa, sopusointuisaa,
ja muut' ei puuttunut tuosta
kuin kukkien kulkijaa.
Vaan silloin saavuit sa sorja
kuin kukkien haltijatar,
kuin korven keinuva keiju,
hämyn henkien valtijatar.
Ja viitaten sulle, ma lausuin:
"polun tuon minä sulle tein;
sen saat sinä armahin, koska
olet kallis sa sielullein.
Ma en sitä astua taida,
en kukkia kulkea saa;
korut nuo näät eivät siedä
mun jalkaini poljentaa.
Ma syrjässä seison vainen,
kun kuljet sa kaunoinen,
ja kaukaa, kaukaa ma riemuin
sun leikkiäs silmäilen".
Noin lausuin. Nyökäten päätä
jätin näin polun polkijaks sun.
Ma jäin. Mut riemusin vielä,
uni loppunut kun oli mun.
Huolen tullen.
Voi, että jäin ma sinusta
juur kun ma sinut löysin
ja kun ma luulin, että ma
sun sidoin vaskiköysin.
Voi, että onni unteni
kuin kuollut kukka raukee
ja maahan pilvilinnani
kuin tuhkakasa lankee.
Mut huoli pois! On elo tää
vain vaihtumista pelkkää;
tääll' ilon kannel heläjää
ja surun virsi helkkää.
Ne kilvan kaikuu keskenään
ja niitä kuulla täytyy,
siks että ruumis raihnas tää
yön ikijäähän jäytyy.
Nyt murhetta ja huomenna
ehk' erä ilon hurmaa.
Ma uskon, luonto, ettet sa
mua suruhuni surmaa.