Rupiaa pyärryttämhän, horjuttaa — ja mailma sumenoo ja korvis humajaa.
Ei kestä jalaat enää, sivhun vetää ja siihe tuupertuu poika, joka pani
kaikkensa Suamen voiton erestä. —
Ei ollu enää jos kilometri jälellä tnaalihi — — —.
Mutta loppu on Viirekin. Jaksoo, hoippuu viälä jonkin meeterin sekin,
sitte kaatuu, eikä enää nouse — —
Kerrottihin jäliistäpäin, jotta Viire houraali ja luuli kualevansa. Oli
sanonu jotta:
— Nyt on loppu, ei tarvitte enää juasta, minä kualen — —
Sipiläki tunnusti jotta seki luuli kualevansa, ku jalaat kangistuuvat
ja outo kylmyyren väristys kulki rumihis.
Mutta se mitä kerrottihin Sipilästä heti kilpaalujen jälkihin, oli
kumminkin kaikkihin kauniinta ja kuvaavinta suamalaasten sisulle
ja lujalle velvollisuurentunnolle, jolla joka poika pani kaikkensa
saaraksensa voiton kansallensa. Kerrottihin, jotta Sipilä tiäsi
olevansa kolmas suamalaane järjestykses ja kun se uupuu eikä enää ylhä
päässy, nii sisulla piteli ittiänsä niin paljo järjillä, jotta orotti,
koska seuraava suamalaane tulis. Ajatelkaa sellaasta sankarillista
tekua, jotta ponnistella pyärtymystä vastahan nii kauan, että kerkiääs
seuraavalle miähelle sanua sanottavansa.
Sitte tulikin jo suamalaane. Se oli Liimataanen; lopen väsyny sekin.
Tälle kerrothin Sipilän viimmeesillä voimilla sanonhen:
— Min' olin kolmas miäs, nyt pitää sun päästä perille asti!
Ja sitte vasta meni Sipilä tiarottomaksi.
Liimataane tiäsi nyt olovansa kolmas miäs ja että kaikki riippuu
hänestä. Ja hän teki mitä ihminen voi. Ei ollu enää pitkää matkaa
kentälle, mutta se oli raskahin taival, sillä Liimataane oli kans
auringonpoltosta melkeen pyärryksis.
Mutta askel sujuu ja matka lyhenöö. Erellä hoippuu miähiä ja toisia
kaatuuloo tiäpuolehen. Siinä makas Viirekin voihkien sivulla ihmisiä
ympärillä, mutta Heikki painaa sisulla ja ajaa viälä monen ohi. Tuas on
statioonin portti, siitä sisälle! Ihmiset huutaavat ja huitoovat. — —
Me lehtimiähet siälä lehterillä olimma ollu sialunpiinas ja tuskas,
koska tuloo kolmas suamalaane?
Nurmi tuli esti, paljo ennen muita, näytti väsyneheltä, mutta yksin
tuli eikä kantapäillä ollu ketää. Komjasti juaksi loppuviivalle —
Me huurimma ja hurrasimma, mutta sitte kuluu aikaa, eikä seuraavia
kuulukkaa.
Pitkän tovin jälkehen juaksoo portista toinen miäs.
— Se on suamalaane! — Ritola! Huraa!
Mutta kovin oli Ville väsyny, askel kankia ja harva. Juaksi kumminki
helposti maalihi ja nyt oli kaks suamalaasta ensimmääsinä, mutta kolmas
— kolmas?
Jo ilmestyy aukkoho kolmas miäs! Me näjemme väärin, luulemma sitä
suamalaaseksi ja kohotamme huikian hurraan. —
Mutta se huuto kuali äkkiä — se oliki viaras miäs! — Hoippuen se tuloo
maalihi. Mutta sitte!
— Huraa, eläköön! — kajahtaa taas huuto.
— Suamalaane!!!
— Kuka se on?
— Liimataane! — huutaa Pihkala, joka kattoo kiikarilla.