1500 m. juaksu.
Torstai oli Nurmen suuri päivä. Silloo suaritettihin 1,500 ja 5,000
meeterin juaksujen loppukilpaalut.
Alkukarsinnoos olivat suamalaaset näyttänhet, mistä maasta pitkänmatkan
juaksijat on kotoosi. Meill' oli suurin sallittu osanottajamäärä 1,500
meeterin matkalla, 4 miästä, ja joka sorkka niistä pääsi helpolla
loppuotteluhu. Ne olivat Nurmi, Luoman-Jaska Härmästä, Peussa ja
Liewendahl. Olivat koittanhet jokahine säästää ittiänsä alkukilpaaluus,
eiväkkä yrittänhekkää voittaa eräänsä. Luamaki koikkalehtii häntäpääs
alkumatkasta, mutta silmä oli kovana, mihnä toiset menöö. Loppupualella
vasta jenkkas ittensä ensimääsen miähen perhän ja ku tämä otti kovan
loppukirin (luuli vissihin, jotta Luama, joll' oli peljätty suamalaane
paita, tiätysti juaksoo lopus sivuutte) — niin Luamakos vai hiljenti
vauhtia ja vilkaasi taaksensa, mihnä asti kolmas miäs tuloo. Ja se
tulikin jo aika likillä ja kovaa vauhtia.
Mua jo rupes hirmuttamhan, jotta mitäs jos ei tua Luama näjekkää, jotta
sen kolmannen miähen peräs on heti viälä neljäski. Niillä oli kova
vauhti ja aina vai sauttivat Luamaa lopus.
En kärsiny enempää, hyppäsin pystyhyn, taoon nyrkkiä penkkihi ja huurin
jotta:
— Paina, paina helkutis Luama! Ne voi pyhkästä sivuuttes lopus ja mitäs
silloo Härmäs sanotaas, johna sua on niin hiarottu?!
Mutta se vai hölkötteli, kattoo taansa ja toiset oli heti kintuulla.
— Jos perhanan poika viälä siinä taakses töllistellessäs kaarut, nii
appa jee sua kotias tulemasta. — Eks sä pääse siinä! — karjuun mä ja
heristin molempia nyrkkiä vooron perähän n'otta aina oli yks pystys.
No siitä se vissihi havaatti jotta vaara on likillä ja lippas vähä
äkkiä viimeeset pari syltä. —
— Tanan poika! — pääsi multa ku retkahrin takaasi penkille ja sylkääsin
häjyn syljen. — Tuallaasta peliä ei pitäisi tehrä, jotta sivullistaki
rupiaa pyärryttämhän!
Se Mikkola, urheelijaan treenari, oli antanu niille sellaaset kovat
ohjeet, jotta suamalaasten pitää pysyä alkumatkas aina hännäs ja
vasta viimmeesillä kiarroksilla kiristää ohitte. Ja sitä käskyä
nourattivat meirän poijat niin hävittömän kylmästi, jotta me jokka
olimma maksanehet suuret rahat tännetulosta, olimma aivan raivostuksis.
Meirän piti huutaa ja yllyttää niitä häntäpään poikia n'otta kurkkua
karvasteli ja käret väsyy, ku ei jaksanu enää huutaa.
Mutta kaikkihin kylmin poika oli alkukilpaalus kumminki se
ahvenanmaalaane Liewendahl. Se mennä köpötteli aiva möllinä ja jäi kans
kaikista muista. Mä jo manasin Pihkalalle jotta:
— Tua affenalaane on kavaltaja, sen näköö selvästi, että se meinaa
oikee tingillä häväästä suamalaasen olympiapairan. — — Ensimmääne miäs
on ainaki 200 metriä erellä ja tua tuhannen löntys mennä pökkööttää ku
kana paleltunehilla varpahilla!
Pihkala sanoo jotta:
— Sill' on kova sisu! — ainaki Mikkola on niin sanonu.
— No tuas ei auta enää sisukaa! — ähyyn mä.
— Ist der auch ein Finne? (onko tua kans suamalaane) — kysyy se
espanjalaane mun takaani ja viisaa sitä Liiventaalia, joka pomppii
kaikkihin viimmeesenä.
— Noo, mister, that is no Finnich, that is one stour skiit — (Äää, ei
tua oo suamalaane, s'oon suuri — —.)
— Wat ju sej??! — penäs se spanjalaane. —
Mun piti ruveta siinä seliittämhän sille kesken kaiken jotta:
— Se Liiventaal on Affenanmaalta kotoosin ja se on aiva eri valtakunta
— »Öölanti».
— Aa-aa sii-sii, luk thea — rupes se panjalaane huuthon ja ku mä
kattoon, niin tua syätävän Liiventaali oli heränny ja mennä paasas ku
hevoone. Se ajoo yhrellä kiarroksella kaukaa takaa aina vai toisten
sivuutte. Viimmeesellä suaralla se oli neljäs ja tuskin 10 meeteriä
maalista painoo kolmannen miähen rinnalle.
— Sivuu sivuu — huurin mä.
Mutta ei! Siihen toppas ja viäres vai juaksi. Toinen pisteli hampahat
irvis ku ompelukones ja Liiventaali aivan tasarinnan sen kans. Vasta
justhin rajaviivalla lykkäs varpahansa erelle. Ja tuli kolmanneksi ja
pääsi loppukilpaaluhu.
Niinku Mikkola oli määränny.
Mun piti silloo heti kääntyä sen espanjalaasen Iehtimiähen pualehe ja
oikaasta, jottei se vai Espanjahan sähköötä vääri. Seliitin jotta:
— Thät töört is Liivental, hii is Finnish, oolrait (jotta kyllä tua
Liiventaali on sittekki suamalaane)!
— Ooooh! — honotti spanjuuri.
— Jäääs!! — kiljuun mä vastahan.
Ku sitte loppukilpaalu aikoo ja 12 parasta miästä tuli kentälle, meni
jännityksen kohina läpi koko statioonin väen. Siin' oli kahrestatoista
parhaasta miähestä 4 suamalaasta, se on kolmas osa koko joukosta. Se
herätti jo sinänsä suurta huamiota ja ihastusta kattojis.
— »Finne, finne»? — kuuluu joka taholta ja meillä, suamalaasilla
lehtimiähillä oli täysi tyä osootella ja näytellä tarkasti kuka nuasta
neljästä suomalaasesta mikin on.
Ruattin Viire ei ottanu osaa tähänkään kilpaaluhu, vaikka oli
ilmootettu. Se tiäsi sen turhaksi. Me emmä kyllä toivonehekkaa
muuta palkintua ku ensimmäästä ku Ritola ei menny tälle matkalle.
Viarasmaalaasista oli enklantilaane Stallard peljätyyn, vaikkei meihin
päässy epäälystäkää siitä, jottei Nurmi voita.
Ensi kiarrokselie lähti joukko heti täyttä vauhtia. Johtohon meni
Stallard ja Lowe, molemmat enklantilaasia. Nurmi jättäytyy aluus
vähä jälkehe ja sivulle jottei sen kallisarvoosia kinttuja kukaa
piikkikengillä tramppaasi. Ja kyllä mä luulen, jotta syytä oliki
varjella koipensa. Ku sitte pualikiarrokses jo oli selvä järjestys,
loikkas Nurmi ethen ja lähti viämhän leikkispäältä joukkua oikee aika
polkkaa. Parhaat ponkiivat peräs ja eikähän sillä Nurmella ollukki
siinä sellaane meininki, jotta saa irti ja perähänsä joukosta parahat
miähet, jotta tiätää pitää varansa.
Ensimmääsellä kiarroksella (500 m.) oli jo tullu n. 20 m. kaula
etujoukon ja loppusakin välille. Nurmi johti ja ku viivalle tuli,
nii kattoo kellua kourasnansa, paljoko meni ensi kiarroksella. —
Ihmiset taputtivat käsiä ja hurrasivat. — Toisena oli amerikkalaane
Watsoni, sitte sveitsilääne Scharer. Muut suamalaaset olivat aivan
häntäjoukkona. Niiren erellä meni enklantilaasia ja franskälaasia.
Niin kuluu kiarros kiarroksen perhän. Nurmi kiristää viimmeesellä
kiarroksella ja jättää amerikkalaasta, tehren n. 10 m. kaulan, joka
aina vai lisääntyy viimmeesellä suaralla. Mutta muut meirän miähet,
ne seurasivat Mikkolan taktiikkaa ja pysyttelivät aivan hännäs, ja
sinne jäiväkki, sillä toisekki kirivät lopus minkä jaksoovat. En tiärä
heittikhän Luama aiva lossiksi, mutta viimmeesenä se tulla lompsii eikä
näyttäny erityystä kiirusta pitävänkää.
Vaikka ku toren sanoo, nii kyllä mä tykkäsin, jotta niillä ulkolaasilla
oli sellaane totine ja tuima meno, jottei siinä meirän poijista muut
ku Nurmi pärjännykkää. Mutta Nurmi taas oli niin ylivoimaane jottei
sitä pystyny kukaa eres ahristamhankaa ja sitä varte se ei erityystä
aikaa yrittänykkää. Kattoo vain, jotta tuli ensimmääteksi ja toi
maalle kultametallin, jos olis hätä ollu, olis Nurmi vissisti voinu
toistakymmentä sekunttia parantaakki. Nyt se säästi vain ittiänsä 5,000
metrin juaksua varte, johna sen oli puhet kans ottaa ensi palkinto.
Kun Nurmi voitti 1500 m., nostimma me suamalaaset aika metakan ja
hurrasimma, jotta statiooni kaikuu. Kohta kans nousi komja Suamen lippu
voitonsalkoho ja soittokunta pelas Maamme-laulua, johna se jo oli
aikalailla parantunu, ku oli saanu niin usee harjootella. Se meni jo
oikee ratihinsa.
— Ja taas tunnin päästä saatta pillipiiparit vetää samaa nuattia —
huikkasin mä, vaikka Pihkala koitti sanua jotta:
— Ei sitä tiärä sanua.
— No tiätää sen!
— Ja vaikka ny tiätääski, nii ei saisi etukäthen sanua! — motkotti
Pihkala, joka kaikesta aina oli muka epävarma.
— Lyärhän vetua, jotta Nurmi voittaa, — ehrootin Pihkalalle.
— Em mä ny vetua — —
— No mitäs sitte! — —
1,500 ja 5,000 metrin loppukilpaalujen välill' oli vain yks
tiima aikaa, n'otta siin' oli Nurmella kova urakka saara ittensä
sillä välillä hiarotuksi ja kuntoho. Ku s'oli 1,500 voittanu ja
valokuvaajajoukko juaksi kaappiinensa sen peräs pitkin kenttää veivaten
konehiansa erestä ja takaa, huitoo Nurmi vai housuullansa ympäriinsä
jotta:
— Menkää hiithen siitä masiinoonenna, ei mull' oo ny aikaa — —.
Mutta ku se istuu maaha ja veti pöksyjä koipihi, nii siinä oli jo
valokuvaajia toistakymmentä, jokka eri pualilta knäppiivät kuvia jotta
knapsuu. — Heti ku Nurmi sai housut jalkoohi, lähti se juaksemhan pois
kentältä hiarottavaksi.
Vaikkei se 1,500 metrin juaksu ollukkaa nii kova, jotta Nurmen olis
pitäny kaikkensa pusertaa, nii oli se kumminki sellaane prässi, jotta
eri miästä siinä tarvithan, joka pystyy tiiman päästä lähtemhän taas
5,000 meeterin matkalle, ku on uuret ja levännehet miähet vastas.
Nurmen aika oli 3,53,6.
5,000 m. juaksu.
Loppuotteluhu täski lais oli pääsny vai 12 parasta miästä. Niistä oli
taas 4 suamalaasta: Nurmi, Ritola, Seppälä ja Rastas. — Komia joukko!
Nyt tuli kentälle jo se Ruattin Viireki. S'oon vähäläntä luiseva
poika, joll'on rintakehä aika vankka ja hyvin muarostunehet sääret.
Nurmi ja Ritola ovat molemmat sitä pirempiä. Se oli säästäny ittiänsä
justihin tätä kilpaalua varte ja varmaa oli, jotta nyt se oli päättäny
panna kaikkensa voittaaksensa eres tämän kilpaalun ja samalla yhren
kultametallin Ruattille, jok' on antanu sille hyvän opettajan paikan. —
Oli siinä joukos yks jäppikin, jaapanilaane Okazaki, joka alkukilpaalus
osoottautuu olovan aika lailla hyvä juaksija. Mutta meill' oli Nurmi ja
jos se klikkaas, nii kyllä Ritola lopusta hualen pitää. Ruattalaaset
ja Viire olivat laskenehet, jottei Nurmesta oo enää täs juaksus
täyttä vastusta, mutta sepäs nähtihin. Ku Nurmi tuli taas kentälle
tunnin perästä, 1,500 meeterin voiton jälkehen, oli se ku uusi poika.
Verrytteli kinttujansa, truiskii piäniä juaksuja raralla ja näytti
olevan hyvällä humöörillä. Kovin on se Nurmi oma ittensä. Ei välitä
kestää mitää, on vain omihin oloohinsa ja valmistautuu otteluhun niinku
ei ketää olsi päältä kattomaskaa.
Ku laukaus pamahti, lähti juaksijajoukko yhtenä parvena matkahan,
ja Viire pyrähytti heti toisten erelle johtoho. Mutta sen kintuulle
asettuu kohta Ritola. Puali kiarrosta mentihi yhtenä rytynä, mutta
sitte saatihin jo jonkilaanen järjestys syntymhän vaikka toisia pomppii
viälä vähä sivuulla ja koitti saara ittellensä rakua rivis. Viire johti
ensi kiarroksen hyvää kyyttiä ja oli totisen näkööne. Ei kattellu
sivuulle, painoo vaa suaraa ja kovaa ethenpäin. Ritola lippas peräs ja
katteli taaksensa, mihnä Nurmi on. Se oli jääny vähä jälkehen Seppälän
kans, jota se veti joukosnansa. Rastas oli asettunu hännille, ja tuli
kolmantena miähenä perästä lukien.
Toisella kiarroksella Viire teki kaulaa jonkun metrin, mutta Ritola
seuras kantapäillä rauhallisen ja iloose näköösenä. Sitten tuli kolme
viarasmaalaasta välis ja Nurmi vasta kuurentena. Mutta s'oli saanu
jo vissihän puhutuksi asiat selviksi Seppälän kans, koska se näytti
nyäkkäävän päällä ja sanovan hyvästit. Sitten pyrähytti nätisti kahren
miähen ohi ja hyssytteli neljäntenä.
Kolmannella kiarroksella kulki parivaljakko Viire ja Ritola tasaasta
tahtia erellä. Sitte yks franskalaane ja Nurmi. Kolme viarasta oli taas
välis ja sitte Seppälä. Ja Rastas mölli —.
Pitkälläsivulla Nurmi kumminki jo astoo franskalaasen paitti ja juaksoo
helposti Viiren ja Ritolan kiinni. Ritola kääntyy kattomhan, nyäkkää ja
näyttää sanovan — Terve terve.
Viire kuuli piaksun fläiskehen ja tiäsi, jotta siältä se nyt tuli
Nurmen-Paavo sakkihi, muttei käännäkkää päätä. Painaa vai tasaasta
tahtia.
Neljäs kiarros menöö hianua hölkkää. Viire, Ritola, Nurmi vinos
rintamas n. 50 metriä toisten erellä. Sitte tuloo franskalaane ja
Seppälä, joka on ruvennu kiristämhän ja jättäny häntäsakin. — Joka
kiarroksella katteloo Nurmi kelluansa, onko vauhti parhullaane.
Viires kiarros menöö samalla lailla: Viire johros, Ritola ja Nurmi nyt
peräjulkkaa takana. Franskalaane on neljäntenä miähenä vähä saavuttanu.
Ero on n. 40 m. Seppälä on viires ja viarahia kantapäillä.
Kun kuures kiarros alkaa on etujoukko n. 70 m. erellä ja Viire aina vai
johros. Mutta sitte kattoo Paavo kellua ja tykkäs vissihin jotta täs
rupiaa nukuttamhan — ja äkkiää loikkas Viiren erelle.
Viiren naama ei muutu, pitää vai entistä vauhtia. Nyt on Viire
»pussis»: Nurmi erellä, eikä päästä ohi, ja Ritola kantapäillä. Mahtoo
siinä tuntua olo vähä ahtahalta. — Seppälä teköö — peijakkahan poika! —
typeryyren, rupiaa kiristämhän ittiänsä etujoukkohon päin ja kuluttaa
voimia. —
Nurmen ja Ritolan juaksu Viiren kans oli taktiikkapeliä.
Näki heti aluusta, jotta Ritola oli saanu tehtäväksensä vartioora
Viireä ja jos suinkin pumpata se kuivihin. Ja muistaa nitistää lopus.
Nyt kuljettivat Nurmi ja Ritola sitä keskellänsä hermostuttaaksensa.
Jos Viire yrittääs päästä siitä välistä pois, niin silloo Ritola painaa
sen peräs ja ohitte ja koittaas viärä sitä liika kovaa vauhtia hetken
matkaa. Nurmi tulis sitte peräs ja ku kattoos Ritolan kylläksi Viireä
hyppööttänhen, niin lähtis itte johtoho — ja Ritola sais tulla peräs ja
huilata kantapäillä.
Mutta Viire haistoo vissihin palanehen käryn; se ei lähtenykkää
karkuhu, antaa mennä vain kaikes rauhas, siinä välis omaa tahtiansa.
— Ääh perttana! — ähyymmä me suamalaaset, ku ei tua Viire mennykkää
vipuhun.
Nurmi ja Ritola näyttäävät keskustelovan mitä sille nyt olis tehtävä.
— Truiskaa koittaa sä Ritola siältä takaa yhtäkkiää ohitte, jos se
lähtis sun perähäs — kehootti Nurmi Ja Ritola lähti aika kyytiä
painamhan molempien sivuu.
Nurmi mennä julkuttaa hiljoollensa ja orottaa, jotta Viire lähtis nyt
perähän.
Viireki katteloo, jotta mitä tämä oikee on, mutta hoksaakin, jotta
s'oon jutku — eikä lähre Ritolan perhän ittiänsä tappamhan.
Nurmi näyttää funteeraavan. Viimmee kattoo kelluansa ja tuumaa jotta:
— Jää siihen sitte! — ja lähti Ritolan sakkihi.
Mutta Viire näytti pelkäävän jotta suamalaasill' oli vissihin taas
jokin petkutus miäles, eikä parantanu vauhtiansa.
— Tuanne se ny jäi! — sanoo Nurmi ku sai Ritolan kiinni.
— Olkohon siälä sitte — tuumas Ritola. — Pannahan viälä vähä vauhtia
päälle, jotta saarahan kaulaa enämpi. Saa nährä, mitä se siitä tykkää.
Poijat pistivät piäneksi hyssyksi ja kattoovat hetken päästä taaksensa,
jotta lisääkö se Viire kinttuvilkettänsä. Mutta ku ei näyttäny
vastaavan, nii rupesivat Nurmi ja Ritola painelemhan vain tavallista
harjootusmarssia.
Viire rupes nyt aina vai jäämhän.
Seppälä oli neljäntenä ja yks amerikkalaane oli ponkinu jälkijoukosta
muiren sivuu Seppälän kantapäille.
Seittämättä kiarrosta johtaa aina vai Nurmi, Ritola takanansa. Viire
jäi hiljoollensa, ja katteli taaksensa, kuinka kaukana on perästulija.
Se oli Seppälä, mutta väliä oli satakunta metriä.
Ku kahreksas kiarros alkoo oli Viire jääny n. 25 m. etujoukosta.
Seppälä oli siitä 100 m., amerikkalaane, jok' oli sen viäres oli sitkiä
poika ja ajeli friipiletillä Seppälän sivulla.
Yhreksännellä kiarroksella on Viire jäänny viälä aika lailla. Erua
on nyt n. 50 m. — Mutta Seppälä on aina vai saman 100 meeterin
pääs Viirestä. Seppälä teki sisulla tyätä. Se yritti päästä irti
amerikkalaasesta, kiristää ja saakin erua syntymhän n'otta kaula
Viirehen päin hiljoolleensa lyheni. — Nurmikin kiristi ja jätti Ritolaa
n. 10 m.
Mutta kun viimmeene kiarros alkoo, pinnisti Ritola takaasi Nurmen
kintuulle jotta:
— Äläs poika jätä! — ja niin menövät lujaa vauhtia koko viimmeesen
ympäryksen.
Maalihin tulivat komjalla loppuspurtilla, Nurmi n. pualitoista metriä
ennen Ritolaa. —
Viire jäi viälä viimmeeselläki kiarroksella. Ero oli maalis ainaki 100
m.
Seppälä tappeli kovan koitoksen amerikkalaasen Romig'in kans, mutta
loppukiris näytti amerikkalaane, että on niillä muillaki sisua ku
suamalaasilla ja painoo varmasti ohi, vaikka Seppälä pani kaikkensa.
Näki, jotta jalaat kangistuu eiväkkä totellehet poijan tahtua ja
yritystä. Rastas oli kuitti miäs viimeesen erellisellä kiarroksella ja
lopetti.
Nurmen aika oli 14 min. 31,2 sek. uusi olympiaennätys. Toinen oli
Ritola 1 1/2 m. jäljes, kolmas Viire Ruatti 100 m. jäljes, 4 Romig
Amerikka 120 m. jäljes, Seppälä viires n. 150 m.
Nyt se oli tehty, jot'eivät ruattalaaset ollehet uskonhet, jotta Nurmi
veis Viireltä molemmat kultamitallit samana päivänä. Ja kaiken hyvän
päällisiksi otti Ritola ruattalaasilta pois viälä hopiametallinkin,
josta ne olivat ollehet aivan vissiä, jotta sen Viire ny ainakin tuo.
Ja vähältä piti jos Ruatti sai kupariakaa, sitä kolmatta palkintua,
sillä amerikkalaane pani hirmukirin lopus ja vain Viiren etumatka
pelasti sen häviöltä.
Se oli Nurmen loiston päivä ja kovasti me suamalaaset hurrasimma
ku liput tankoohi verettihin, ja kyllä vai kannattikin sellaasesta
kaksoosvoitosta. Ruattiki näki nyt lippunsa kunniapaikalla, siälä
johna Suamen lippua oli joka päivä heiluteltu, mutta se oli vai piäni
nästyyki suuren Suamen lipun varjos ja vasimella pualella.
Nii komeeta voittoja ku ne oliki, nii ei ne yhtää jännittänehet, sillä
Nurmi ja Ritola olivat ylivoimaasia ja leikkiivät Viiren kans ku kissa
hiireellä. Oli yks koiranleuka sitte sanonukki Viirelle jotta:
— Jos olsit kotonas pysyny, nii olsit sinäki saanu yhren kultametallin
— —.