Pariisin olympialaaset kisat alkoovat juhlallisilla avajaasilla
heinäkuun 5 päivänä, lauantaina. Kilpakenttä oli rakennettu nuan
12 kilometrin päähän Colombesin etukaupunkihin, johka päästihin
junilla ja monilla autopussiilla. Avajaasjuhlihi oli saapunu ihmisiä
kaikilta mailman kantiilta, oli pikimustia neekeriä, kaffinpruunia
intiaania, keltaasia kiinalaasia, vehriääsiä senekaalia, maitonaamaasia
pohjoosmaalaasia ja ainaki pualituhatta turpianaamaasta suamalaasta.
Oli siälä Enklannin perintöruhtinaski, se Walesin prinssi ja paljo
muita hunskeleita.
Statiooni oli rakennettu rautapetoonista tavallisen soikian pesupunkan
muatohon, jonka pohjalla oli sitte komja vehriääne nurmikenttä,
heittopaikat ja ympäriinsä kiärti 500 meetrin pituune juaksurata. En
tiärä kuinka se oli tehty, mutta aiva se oli punaane färiltänsä ja
nii siloone ja tasaane ku pöytä. Ympärinsä oli sitte toine toisensa
takana istumariviä aina vai korkiammalla ja kummallaki pitkällä
sivulla oli auringon ja sathen suajaksi rakennettu mahtavat katokset.
Meille suurille herroolle — mailman sanomalehristölle — oli varattu
tiätysti parhaat plassit n.s. Maratoni-katoksen alla. Kuussataa
mustehentuhrijaa meitä siälä istuu silmät kovana päältäkattomas,
kuinka näitä olympialaasia oikee pelathan. Suamalaasiakin oli aika
roikka, toistakymmentä miästä, kaikki ne, jokka jotakin urheelusta
ymmärtävät niinku itte Pihkala, Yrjö-Halme, Uuren-Suamen Kaarna,
Penttalan veli Kouvolasta, Ylikangas Viipurista ja varsinki Rasilaane
Etelä-Savosta. Ja ne muut oli sitte mithän olivat ruattalaasia,
espanjalaasia, jaapanilaasia, amerikkalaasia, enkesmannia ja taisi olla
hottentottiaki. Mikä hakkas konehella, mikä plyijypännällä kraapusti.
Kuuma oli, paitahiaasilla ja hiespäin siinä touhuttihin. Ja aina välhin
piti krääkäästäkki, hypätä pystyhyn ja kovasti huitoja, ku oli oman
maan miäs voiton päällä. Silloo toiset huutamhan jotta:
— Asii mösjöö, mitä te siälä huuratta, jottei näje mitää, pitäkää,
sivuplee, kitanna kiinni! Asii parplöö!
Ku kaikki sitte oli valmista ja Pihkala pyhkiny silmäklasinsa jotta se
paremmin näkis, nii alkas ne avajaaset. Neljä rykmentin soittokuntaa
punaasis pöksyys puhalti torvehen marseljeesia n'otta roikuu ku 45
kansakuntaa tulla tömisti peräkanaa flakuunensa kentälle ja marssii
ympäri rataa. Oli siinä miästä jos minkälaasta. Kiinasta oli tullut
kaks piäntä vääräsääristä hessua. Toinen kantoo nimitaulua, toine
valtakunnan lippua. Mihkä laihi ne ottivat osaa, sit'en mä ainakaa
tiärä, mutta tikulla vellin syännis n'olis tainnu olla mestaria.
Tanskan joukos oli pualitusinaa solakoota naisia miakkaalupukimis
ja floretit käsis. Ne olivakki viännehet ensimmääsen ja kolmanne
palkinnon naisten miakkaalus. Ekyptin joukolla oli färikkähät puvut:
kirkkahan vehriääset takit, punaaset patalakit, valkooset housut ja
suklaanfäriset naamat. Viroll' oli ainaki 25 miästä; se oli pulska
sakki ja piänelle maalle kunniaksi. Amerikan joukko oli kaikista
suurin. Siin' oli tuas 500 miästä ja naista. Niille hurrattihin lujaa.
Amerikan peräs tuli mailman suurin piänvalta eli piänin suurvalta,
Suami. Meirän joukos oli nuan 150 miästä, jokk' oli pujettu aiva
valkoosihi pukuuhi. Valkoone fiini filttihattu pääs ja nii perhanan
fiininnäkööstä joukkua s'oli, jottei meinannu omiksensa tuntia. Kyllä
huomattihin heti suamalaasekki, sillä meirän joukkua tervehrittihin
yhtä huikein huuroin ku muitaki suurvaltoja. Varsinkin franskalaaset
ja unkarilaaset näyttivät iloosta miältä — ja tiätysti meirän oma
huutosakkimma pani kans parastansa. Se oli oikee enteellistä, ku Suamen
joukko joutuu esittämhän ittensä mailmalle heti Amerikan peräs. Ku
joukot marssiivat siitä Maratoni aition sivuu Franskan presitentin ja
kaiken mailman tiplomaattikunnan ohitte ja Suamen sakille nii hurjasti
hurrattihin, nii mä ajattelin jotta eikhän vai amerikkalaasten mahtanu
vähä kantapäitä polttaa, jotta siälä se tuloo meirän peräs tua pikkuune
Suami-takkiaane, joka aiva pakkaa meirän erelle.
Suamen joukon perästä tuli Franskan oma sakki, john oli n. 250
urheelijaa. Niille hurrasivat kaikki kansallisuuret kurkut suarina,
niinku ystävällisille isännille pitääki. Ja oikiastansa ne
franskalaaset ovakki reiruja poikia ja miällyttäviä urheelijoota.
Enklannin joukko oli suureet ku Franskan. Erikoosta huamiota ja
hianoosta hymyä heräätti Enklannin joukos kirjava skotlantilaane
säkkipillisoittokunta, joka piti sellaasta peijakkahan ininää, jott'
oikee vihaksi pisti. Mutta komjat niill' oli pukimet n'otta silmiä
huikaasi. Kapellimestarilla oli pitkä hopiaane sauva ja jos jotaki
hetalehia yllä. Se marssii joukon eres nii hävyttömän ylpiännääköösenä
ja noukka pystys, jottei sille voinu muuta ku nauraa. Toisilla
soittajill' oli pantterin ja leopardin nahkoja yllä, paljahat sääret ja
kirjavia saalia roikuu hartioolla. Ne antoo oikee näytöksen keskellä
kenttää, mutta se ininä niiren säkkipilliis oli nii ykstoikkoosen
viheliäästä, jotta jos olis vai ollu tyhjiä pulloja paiskia, nii jo vai
olsivakki saaneet kallohonsa.
Italialaaset olivat iloosia poikia. Niill' oli kirkkahan siniset
faskisti-puserot päällä, pikkuune lakkikippana pääs. Ku sivuu menivät,
nii oikian kären nostivat ylhä ja tervehtivät ku entiset Rooman
gladiaatorit yleesöä. Siinä sakis oli iloosta vilkkautta ja elämää ja
sillä ne voittivakki kaikkien suasion pualellensa. Unkarill' oli piäni,
mutta uljas joukko ja hyviä urheelijoota, heittäjiä ja pulska painija-'
joukko. Me suamalaaset tiätysti hurrasimma sukulaasrakkauresta aiva
sinisenä. Sen huamaisivat unkarilaaset sanomalehtimiähet ja tulivat
heti tutustumhan. Meistä suamalaasista ja unkarilaasista tuliki
heti liittolaasia ja pesta pruuteria. Mutta Jaapanin joukko oli
sitte eri juhlallinen ja arvokkahan näkööne. Siin'oli parikymmentä
miästä ja kaikki oli pujettu häntätakkihi ja silkkipyttyhy. Piäniä
matalia leviänaamaasia poikia, toiset aika tanakoota, mutta kovasti
fletkusäärisiä kaikki. Jaapanilaasten käynnis on jotakin akkamaasta
vetelyyttä. Muutoon saathin näis Pariisin kisoos jo nährä tulevan
Jaapanin kynnet. Jaapani sai jo oikian olympialaasen pisteenki tällä
kertaa ja ilo oli suuri. Siitä sähkötettihin heti kotomaahan ja
lähretettihin nii pitkiä kuvauksia ja kertomuksia sähkösanomalla, jotta
sanottihin maksanehen kolme-, neljäkymmentä tuhatta meirän markkaa.
Yhren miähen lährettämine Pariisin kisoohi oli tullu Jaapanille
maksamhan 100,000 markkaa, jotta kyllä ne poijat hassaavat. Mutta nyt
tuli jo oikia piste. Niiren joukos oli jo sellaasia poikia, jokka
osasivat kaikki samat temput kun amerikkalaaset ja muut kansat ja
saivat tuloksiakin, joilla pääsivät aivan palkintomiästen kintuulle.
Meistä tuntuu ja nii se sanoo Pihkalaki, jotta ensi kerralla
jaapanilaaset taitavat jo nyppiä ensi palkintoja.
Ruattill' oli paljo piäneet joukko ku meillä. N'oli meinannehet ottaa
oppia meiltä jotta lährettävät vai vähemmän joukon ja ottavat sitä
enempi palkintoja, — niinku me teimmä Antverppenis. Mutta taas me
petimmä niitä. Nyt me panimmaki suuren joukon ja taas veimmä melkee
pualet palkinnoosta. Ei ne tahro pestapruurit pysyä meirän kans samas
tahris.
Tsekko-Slovakialla oli komja painijajoukko ja Turkill' oli kans
mahtavia miähiä. Niil' oli sellaane härkä lipunkantajana jotta sitä
ihaalivat kaikki. Viimmeesenä tuli Etelä-Slaavian 5 miästä. Ne
erustivat lähinnä vanhaa Venäjää, joka ennenkin on näis juhlis kulkenu
häntäpääs. Ku ympärimarssi oli suaritettu, asettuuvat joukot viärekkään
kentälle ja eri mairen liput koottihin suurehe pualiympyrähän joukkojen
etehen. Itte Franskanmaan prisitäntti astuu puhujalavalle niiren
ethen ja juhlallisella parranpäristyksellä ilmootti Kahreksannet
Pariisin olympialaaset kisat avatuuksi. Ja se se kumma oli, jotta ku
se ukko huiskutti siinä kentällä vai vähä huuliansa, nii meirän pään
päältä, siältä katonrajasta, paasas ääntä suurista torvista n'otta
se kuuluu kilometrien päähän. Ne oli erinomaasia äänenvahvistajia,
jokka sitte kuuluttivat tuloksia aamusta iltahan ja aina huutivat
ensiksi ykstoikkoosella pukinäänellä jotta: »Alloo alloo!» — ja sitte
prätistivät numeroota pitkän protoiskan tulemhan. Tua alloo-alloo oli
nii merkillinen jotta se jäi ijäksi päiviksi kaikkien korvahan, jokka
Pariisin kisoos olivat. Alloo alloo — —
Avajaasmenoohi kuuluu viälä olympialaasvalan vannominen ja se tapahtuu
sillä lailla, jotta Franskan suasituun urheelija Geo Andree astoo
lavalle ja saneli kaikkien pualesta lupauksen, että jokaane urheelija
tuloo jalosti ja rehellisesti kilpaalemhan, ei pure eikä' potki.
Sitte laskivat partiopojat lentämhän monta sataa kirjekyyhkystä, joiren
jalkoohi oli kuulemma sirottu paperilappu ja siinä ilmootus jotta
Pariisis on nyt alkanehet Olympian kisat. En tiärä sitte mihkä ne
kyhkyyset lähtivät, mutta puhet oli sellaane, jotta niiren olis pitäny
viärä tämä juhlalline tiato jokaasehe Franskanmaan eri läänihi. Niin mä
kumminki ajattelin, jotteivät tainnehet viittiä kauemmas räpytellä ku
ensimääsen nurkan taa.
Ja kaikista viimmeeseksi ampua moikotettihin monta kovaa kutia
kanuunoolla n'otta paikat jyskyy. Päälle hurrattihin ja huiskutettihin
piänillä kansallisuuslipuulla, joita siälä oli myytävänä. Suamen
lippuja ei esti tahtonnu saara mistää, mutta ku sitte ensimmääsenä
kilpaalupäivänä sen mallia oli mailmalle näytetty voiton tangos, nii jo
rupes olemhan Suamen siniristiäki saatavana.
— Se oli hirviän rasittavaa nämä juhlallisuuret — huakaasi
Mösjöö-Tommila, ku statioonilta tultihin. — Mitähän siälä Punaases
Myllys mahtaa olla tänä iltana. — —