Näin unta, että oli suuri maa,
mi päivän alla aaltos vainioina,
ja nurmet nuoret taivaan rannan taa
ne kukki kunnahina, laaksoloina.
Näin unta, että virroin vaahtosuin
maan kaiken halki kaikui kevään valta
ja virran vieret tuoksui tuomipuin
ja savut armaat nousi puiden alta.
Näin unta, että valkomajoissaan
siell' asui suuri, suora, ylväs kansa,
niin kuulu kunniastaan, tarmostaan
ja vapaa, terve, täysi tavoiltansa.
Sen kansan aatos tulta salamoi,
sen tunne tuoksui suvi-aamun lailla
ja kiurun lempenä sen kieli soi
ja mieli päilyi niinkuin kaste mailla.
Ja maassa siinä laulu sääsi lain
ja taide hallitsi ja tieto johti
ja tuomioita jakoi tunto vain
ja sääli syytöksien ponnet pohti.
Ja itse totuus oli usko maan
ja oma sydän oli kirkko kunkin
ja Luoja oli luodun hyve vaan
ja työt ne rukoili, ei messut munkin.
Näin unta, että oli suuri maa
ja maata suurta asui suuri kansa.
Se maa se oli niinkuin Suomenmaa,
sen kansan nimi soi kuin Suomen kansa.
Näin unta, että päältä tämän maan
nous maailmalle uuden aamun rusko.
Sen sinne nuoret nosti voimallaan--
ja nuorten voima oli nuorten usko.