Ken rantamalle Salojärven käy,
kun aamu koittaa, ilta hämärtäy,
se veden päällä näkee välkkehen,
mi häipyy salmiloihin saarien.
Ne joutsenia Salojärven on.
Ne päiväks väistyy lehdon varjohon,
mut yö kun joutuu yli metsämaan,
ne ulapoille uivat laulamaan.
Niin kerrotaan, on ijäks onneton,
ken niiden laulun kerran kuullut on,
se päivät uinuu, yönsä unhottaa
ja kaipaa jotain, jot' ei koskaan saa.
Siks harvoin rantamalle järven sen
vain tulla tohtii joku hiipien.
Mut talvi-illoin kautta kaiken maan
näin järven joutsenista lauletaan:
Ol' ennen mökki järven rannalla.
Siin' yksin asui ukko uuttera,
pyys pyitä syksyt, talvet nuottaa loi
ja kesät purressansa pulikoi.
Hän ain ol' iloinen, vaikk' yksikseen,
ja muille altis, vilkas vierailleen,
hän köyhää auttoi, antoi omastaan
ja ohjas eksyneitä oikeaan.
Siks yli seudun häntä siunattiin.
Ja kun hän joskus sattui naapuriin,
kaikk' kansa kertyi ympär' istumaan--
hän usein silloin alkoi kertomaan.
Hän kertoi kauneudesta keväimen,
mi tullut taas ol' Salojärvellen,
hän kuvas rannan kukat, kuikat veen
ja metsän tapaukset tarkalleen.
Myös maista kaukaisista kertoi hän
ja kaupungeista, kansoist' etelän,
hän kaikki tunsi, vaunut valtojen
ja herrain herkut, riemut rikasten.
Ne laulaa turhuudesta taistojen,
ne kertoo kauneudesta keväimen,
ne rakkautta, rauhaa julistaa--
ne mielen valtaa, tempaa, tenhoaa.
Näin kertoi hän ja kansa ihmeissään
se häntä katsoi, mietti mietteitään.
Mut aina laulujensa lopuksi
hän Salojärven rauhaa kiitteli.
Hän yksin eli. Vuodet kulki niin.
Vain harvoin vanhus sattui naapuriin.
Mut kerran häntä vierren viikkojen
kun nähty ei, niin käytiin mökillen.
Hän makas kuollehena majassaan.
Mut mökin alla hänen rannallaan
sous oudot linnut, suuret, valkoiset--
ne oli Salojärven joutsenet.
Ne varmaan aatoksia vainaan on.
Ne päiväks väistyy lehdon varjohon,
mut yö kun joutuu yli metsämaan,
ne ulapoille uivat laulamaan.
Ja on kuin maassa koittais aika uus
ja viha väistyis, katois kavaluus,
kuin veljet yhtyis, sisko siskon sais
ja yhteisvoimin voittoon astuttais.
Niin kerrotaan, on ijäks onneton,
ken niiden laulun kerran kuullut on,
se yönsä valvoo, päivät unelmoi
ja tahtoo jotain, jot' ei koskaan voi.