Rannall' lahden istui talon Tilta
kanssa Villesulhon kuherrellen,
ihastellen illan ihanuutta,
kuullen käkökullan kukkumista,
joka tuolta rantakunnahalta
helkytteli virttä viehkeintä,
vihkivirttä kauniin pyhä-illan.
Virkkoi morsiolleen Ville silloin:
--»Ootko tarinan sa kumman kuullut,
että käkösestä syksymmällä
tulee haukka, julma, pääskyn surma?»--
--»Olen kuullut, mutta tuot' en usko»,
väitti Tilta, »onhan mahdotonta,
että käestä, mi kevään kaiken
kukkuu hellästi ja herttaisesti,
tulla voisi ahnas, julma haukka».--
Vasta syksyllä kun sorja Ville
häänsä vietti sekä toisen naisen
torppaan tuonne lahden taakse saattoi,
silloin vasta Tilta tarun uskoi
ynnä paljon, paljon muuta myöskin,
jot' ei ennen ollut uskonunna.