Lauhkea oli talven alku.
Vielä joulukuussa satoi vettä, ja lunta ei ollut kuin nimeksi. Mustana
ja synkkänä värjötti Repovaaran laita, ja Repo-ojan pauhu kuului
valitusääneltä.
Joskus kiskoi pakkaseksi, metsän puhdisti usvasta, jääti myllyntokeet
ja rännit, ja talveksi näytti todella rupeavan, mutta päivän kahden
perästä taas vihmoi vettä, ja oli pimeänä usvana koko maailma.
Ei edes kuumottanut pahimpina päivinä Repovaaran kylkikään usvan läpi.
Toinen toiseltaan kysyi, milloin loppuu tämä rospuutto, milloin tulee
raitis, valkoinen ja hauska talvi, milloin jänkkien poikki kantaa luja
kirsi ja milloin revontulet roihuavat ja pimeitä iltoja valaisevat.
Mutta syyn tiesivät toiset selittää. Halleyn tähti läheni lähenemistään
maata, ja siitä lähti lämmin höyry ja lämmitti pilviä, lumen vedeksi
sulatti. Ja tiesivät kertoa, että ulkomaalla oli jo nähty, jostakin
korkean korkeasta tornista, jonka sivu oli vihkaissut...
Mikon pirtillä usein siitä puheltiin. Iltaisin kokoontui sinne miesväki
kuulemiansa juttelemaan.
Mikko usein pani vastaan, mutta kun kuuli, että niin oli lehdissä
sanottu, niin täytyi uskoa.
Joulun aikana viho viimein tuli talvi, nousipa pakkanenkin entiseen
voimaansa.
Kirkkaina iltoina Mikko seisoi mökkinsä nurkalla ja tähtäili taivaalle.
Ei se kummemmalta näyttänyt kuin muinakaan vuosina, vaan mikäpä tiesi,
minä hetkenä muuttuisi...
-- Tänne pohjoiseen päin kuuluu olevan tulossa, ja vaaraisia maita kun
on, niin niitä likeltä kuuluu menevän... kiitävän kuin itse
vihollinen... Lempo soi, jos tätä jokivartta ylös tulee, -- ja täällä
kun ovat vuoriset maat, niin voipi hyvinkin vetää tänne päin...
Taitavat olla viimeiset ajat nyt elettävissä... "Merkkejä pitää näkymän
auringossa ja kuussa"... mutta eipä mainitse tuosta häntätähdestä...
Vaan niin se onkin, että se on salattu ihmisiltä...
-- Mutta luulisi sen sentään jäähtyvän, kun tämmöisiä pakkasia jonkun
viikon pitäisi... Perhana vieköön jäähtyykin, kun tunturien päällitse
vihkasee... on siellä siksi vinkeä tuuli ja paukahteleva pakkanen, että
loppuu siinä isokin hiillos... Jos taas tuota Ruotsin puolta mennee,
niin siellä kun on vielä likempänä Norjan tunturit, niin eiköhän jäähdy
ja pudota moksahda jonkun tunturin laelle ja siihen sammu iäksi
päiväksi... kiertelemästä ja hännällään viuhtomasta... Sammuu, saakeli
soi...
Niin Mikko mietiskeli, mutta ei hän Ullan eikä Einon kuullen
mietteistään puhunut.
Mutta kun ilma taas lauhtui ja alkoi kulkea puheita, että tähti
lähestyi, alkoi Mikkoa mietityttää, ettei taidakaan sammua... Kun
loppuivat pakkaset...
Ja tästä lähtien oli Halleyn pyrstötähti hänen mielessään yöt päivät...