Sippo kysyi ääneen eräältä rengiltä: "kenenkäs vyö se tämä on?"

"Kenenhän lienee", vastasi puhuteltu. "Isäntä sen tässä tuonnoisella

viikolla oli löytänyt tien vierestä ja korjannut talteen. Sitte sitä on

tyrkytetty kaikille talossa kävijöille, mutta ei ole kukaan omaksensa

tuntenut. Ja johan sitä kirkossakin kuulutettiin, mutta ei ole tullut

perijätä. Oli ollut siinä paikassa vieru ja näyttänyt, kuin olisi

siihen joku kuormansa kaatanut tai muuten rypenyt."

Hetken asiata arveltuaan lausui Sippo: "kyllä tämä on minun vyöni".

"No, jos on omasi, niin korjaa pois", tuumi renki.

Sippo teki työtä käskettyä. Hänen kiertäessään vyötä ympärilleen vei

emäntä tuvan läpi kamariin kahvia. Ei ollut tarjottimella kuin kaksi

paria kuppeja. Siis ei aiottukaan tarjota hänelle kahvia. Se sapetti

hieman Sippoa, sillä toista oli ennen. Silloin miestä kamarissa

kestattiin nisusilla ja muilla. Mutta silloinpa sitä tarvittiinkin

vierasmiestä metsäkauppoihin.

Viimein suoriutui lautamies talosta lähtemään ja vierasmies tietysti

lähti mukaan. Parissa pienessä paikassa vielä pistäydyttiin, mutta

sitte käännettiin hevosen pää kotiin päin. Matkalla pysyi nyt Sippo

tavattoman miettiväisenä ja harvasanaisena. Toisinaan vain puhkesi

miehen rinnasta syvä huokaus, ikäänkuin todistuksena ankarasta

sisällisestä taistelusta. Joskus hän myös hiljaa itsekseen mutisi:

"olisikohan vai eikö olisi", tai jotain sen tapaista.

"No ei niitä taida sinulla, Sippo, olla pyyttöjä kenellekään

annettavana?" kysäsi lautamies muutamassa tien käänteessä ilman

aikojaan jotakin sanoakseen.

"No, eipä juuri"; vastasi Sippo harvakseen. Vähän ajan kuluttua hän

kuitenkin jatkoi: "oikeastaan minulla olisi yksi vyö-asia, mutta olen

tässä juuri pohtinut tehdäkö siitä kanne, tahi ollako tekemättä. Tästä

vyöstä se asia olisi."

"Minkälainen se vyö-asia olisi?" tiedusti nyt lautamies.

Sippo kertoi hänelle asian juurta jaksain ja lopetti kysymällä: "mitä

lautamies arvelee? Eiköhän tuosta tuomittaisi ainakin kuluja?"

"Varmaan, aivan varmaan", vakuutti lautamies. "Kyllä siitä kulut

jommalta kummalta puolen tuomitaan ja kentiesi vielä toista

sakotetaankin. ‒ ‒ ‒ Mutta miten asia muuten päättyy, sitä en minä

yksinäni osaa mennä sanomaan. Siellä on näet muitakin miehiä asiata

päättämässä, kuin minä. Ja se on, niinkuin sananlaskussa sanotaan:

kuinka monta miestä, niin monta mieltä — — — ja sitä paitse, niinkuin

itsekin ymmärrät, sitoo minua vielä virkavalakin puhumasta puoleen tahi

toiseen näin ennakolta."

"Kyllähän minä sen ymmärrän", myönsi Sippo. "Niinhän se on

vieraanmiehenkin laita. Älä sano sukulaisuuden, äläkä lankouden, ei

lahjain, eikä antimien puoleen, vaan puhu asia ihan halki. Mutta

kehoittaisiko lautamies minua panemaan asiaa alkuun?"

"Jaah'", huokasi lautamies. "Minun ei käy, niinkuin jo itse sanoit,

puhuminen puoleen taikka toiseen. Minä en siis kiellä, en keholta, vaan

tee miten itse parhaaksi katsot."

"Kyllä minä taitaisin koettaa tehdä siitä juttua", tuumiskeli Sippo.

"Mutta nyt ei satu olemaan rahaa, että voisin antaa pyyttörahaakaan,

kun ei ole tänä talvena ollut mitään tienestiä."

Lautamies vaikeni kotveroisen, mutta sanoi viimein: "minä en kiellä,

en kehoita. Mutta jos et muuta päiväpalkkaa tahdo tästä päivästä,

niin voisinhan minä, hyvän tuttavuuden tähden, pyyttää Änäkäisen apen

itsensä ja pari hänen renkiään vierasmiehiksi. Mutta mistäs asiasta se

Änäkäisen appi sitte käräjiin kutsuttaisiin? Asia on näet nimenomaan

pyyttöä annettaessa ilmoitettava, niinkuin itse tänään monta kertaa

kuulit."

"Mistäpäs sitä osaisi muusta pyyttää, kuin vyön varkaudesta", tuumaili

Sippo.

"Ei, hyvä ystävä, käytetä sanaa 'varkaus'. Se on liian ankara paikka.

Siitä voi saada vankeuttakin. Pitää keksiä joku lievempi syy? Jos

sanoisi esimerkiksi vyön salaamisesta", esitti lautamies.

"No, ei se oikein ollut salaamistakaan, kun se ihan julkisesti siinä

tuvan naulassa riippui", arveli Sippo. "Mutta jos olisi asian nimeksi

panna: vyön korjaamisesta, niin siinä ei ole valhetta yhtään. — Enkä

minä muutoin häntä vankeuteen tahtoisikaan, vanhaa miestä. Kunhan vain

saisin vähän kuluja ja voiton asiassa."

"Vyön korjaamisestako sitä sitte pyytetään?" kysäsi lautamies. "Kyllä

siitä ainakin kuluja tulee, jos ei muutakin."

"Niinhän minä olen arvellut", vastasi Sippo.

Kelleksen torpan veräjällä sitte lopullisesti sovittiin, että lautamies

ensi kerran Haapaniemeen tullessaan kutsuu Änäkäisen apen käräjiin vyön

korjaamisesta ja kaksi renkiä vierasmiehiksi; ja niin erosivat miehet

toisistaan.

Änäkäisen appi ei saapunutkaan itse käräjiin, vaan oli valtuuttanut

nimismiehen kaikki asiansa ajamaan. Asianomaiset kutsuttiin sisään.

"Hyvän merkki", ajatteli Sippo sen huomattuaan, että Änäkäisen appi ei

itse tullut oikeuteen. "Ei uskaltanut itse tulla."

Nimismiehestä koitui kuitenkin Sipolle käräjissä koko kiusa. Se vastasi

hyvin lyhyesti Sipon kanteeseen, mutta kääntyi itse kantajaksi, vaatien

Sipolle edesvastausta oikeuden väärin käyttämisestä, kulunkeja ja mitä

kaikkia lienee vaatinutkaan. Sipolle tuli niitä syystä oikeudessa

työläs olla, sillä "kukas mokomaa käännettä asiassa olisi osannut

odottaa."

Pitkään punnitsi oikeus asiaa, eikä sittenkään päättänyt. Ei, vaan

asia lykättiin oikeuden viimeiseen istuntopäivään, jolloin Sipon piti

saapua ha'un uhalla oikeuteen ja olla silloin varustettuna lääkärin

todistuksella mielentilastaan. Ihmiset kertoivat herastuomarin

saaneen sen lykkäyksen aikaan väittämällä Sipon olevan sekapäisenä,

eikä vastuunalaisen hommistaan. Ilkeintä kuitenkin asiassa oli se,

kun oikeus määräsi Sipon vaimon, Maija-Liisan, tulemaan viimeisenä

istuntopäivänä myöskin oikeuteen "tarvittaessa olemaan miehensä apuna",

kuten sanat kuuluivat välipäätöksessä.

Kunnallislautakunnan esimies se sitte kiireimmän kautta puuhasi Sipon

kaupunkiin piirilääkärin tutkittavaksi. Lauri Ovaskainen palkattiin

Sipon kyytimieheksi, ja sen arvaa, ett'ei ruuna siitä retkestä

kovinkaan kostunut. Aikaakin tuhlautui viikkokausi kaupunkimatkalla,

kun Laurilla oli siellä niin paljo toimitettavia anniskeluissa ja

monessa muussa paikassa. Ja rahat — ne menivät kaikki viimeiseen

penniin. Olisi taitanut mennä enemmänkin, jos olisi mukana ollut.

Nipin napin ennätettiin kaupunkimatkalta käräjäpaikkaan oikeuden

viimeiseen istuntopäivään. Onni toki oli, että Maija-Liisa oli saapunut

sinne Lehikoisen kanssa jo hyvissä ajoin aimo eväspussin kanssa,

sillä Sippo ja Lauri eivät olleet puoleentoista päivään maistaneet

niin einettä, kun heidän eväänsä oli kesken loppuneet, eivätkä olleet

viitsineet kerjätäkään — aikuiset miehet.

Oikeudessa luki tuomari sitte lääkärin todistuksen, jossa oli lueteltu

jos joitakin seikkoja, ja selitti lopuksi lääkärin siinä todistavan

valan vakuutuksella Sippo Pertunpoika Kelleksen olevan torpparin

Niemelän maalla Haapaniemen kylässä ja varustetun sellaisella järjellä,

kuin suomalainen torppari ylimalkaan on. — Siitäkös nimismies taas sai

vettä myllyynsä ja alas uudestaan Sipolle vaatia edesvastausta oikeuden

väärin käyttämisestä, kulunkeja ja mitä lienee vaatinutkaan vielä

lisäksi kunnian loukkauksia ja muuta semmoista.

Nyt kuitenkin oli nimismiehellä vastassa enempi, kuin Sippo — nimittäin

Maija-Liisa itse, joka ei herroja säpsynyt. Ei se oikeuttakaan

ujostellut, vaan sanoi nimismiehelle suoraan: "ole tolkkuamatta, herra

vallesmanni, kun et asiasta kuitenkaan mitään ymmärrä. Mutta minulla

on vieraat miehet, joilla vaikka paikalla saan toteen mieheni olleen

joulun tienoissa hulluna."

Sen kuultuaan, kysäsi tuomari keitä vieraita miehiä Maija-Liisalla

olisi asian todistamiseksi.

Maija-Liisa nimesi: "räätälimestari Aaprahami Lehikoisen ja

kunniallisen itsellismiehen, nuoren miehen Lauri Ovaskaisen

Haapaniemen kylästä n:o 7, joka viimeksimainittu on vielä vapaa vaikka

kristilliseen avioliittoon." Hän olisi itse mennytkin heti sillään

kutsumaan miehiä sisään, mutta tuomari epäsi. Kun kuitenkin lautakunta

todisti molemmat miehet hyvämaineisiksi ja ripillä käyviksi, niin

kutsui rättäri heidät kohta sisään. Todistajavalan tehtyään kertoi

sitte Lehikoinen Sipon olleen joulun pikku pyhinä ihan miehissä kiinni

pidettävänä hulluna. "Ja hän olisi vieläkin", lisäsi hän, "jos en minä

olisi laskenut otsasta verta noin runsasta kannua, josta Sippo on

minulle vieläkin velassa seitsemänkymmentä penniä."

"Eipäs", intti Sippo vastaan, "johan se kuitattiin siitä voista, jota

olikin kymmenen ja puoli naulaa."

Tuomari käski Sipon pysymään ihan vaiti ja ryhtyi sitte kuulustelemaan

Ovaskaista. Lauri todisti Lehikoisen puhuneen totta ja olleensa itsekin

vähän viidettä viikkoa Kelleksen torpassa Sippoa vahtimassa, jotta se

ei saanut kenellekään mitään pahaa tehdä.

"Astukaa ulos!" käski tuomari lopuksi.

"Kulunkiani pyytäisin", sanoi Lehikoinen.

"Niin minäkin", lausui Ovaskainenkin.

"En ainakaan minä maksa!" penäsi Sippo. "On sinusta jo ollut kulunkia

kylläksi, ja — — —"

Tuomari keskeytti taas Sipon puheen ja heidän kaikkien täytyi lähteä

käräjäsalista ulos.

Vähän ajan perästä kutsuttiin taas kaikki sisään uudestaan ja päätös

julistettiin. Siinä kumottiin ensiksikin Sipon kanne Änäkäisen

appiukkoa vastaan, mutta Sipon oli suoritettava vastaajalle kuluja

kaikkiaan kaksikymmentäviisi markkaa ja vierasmiehille: Änäkäisen

rengeille kolme markkaa kumpaisellekin ja samoin räätäli Lehikoiselle

neljä markkaa viisikymmentä penniä, mutta loismies Lauri Ovaskaiselle

ainoastaan kolme markkaa. Jos ei maksu mielisuosiolla tapahdu, niin

tulee kuluihin lunastus pöytäkirjasta; — ja sitte tuomari — äkkinäinen

kuin oli — antoi vielä valitusosoituksenkin kaupantekiäisiksi.

Happamen näköisenä seisoi Sippo päätöstä kuunnellessaan, mutta hänen

kasvonsa kuitenkin vähitellen kirkastuivat, kun tuomari ilmoitti

eteenpäin: "samoin kumotaan nimismies Siplakiinin päämiehensä puolesta

tekemä edesvastaus- ja sakkovaatimus torppari Sippo Kellestä vastaan,

koska todistetuksi on tullut, ettei mainittu Sippo Kelles ole

syyntakeinen."

Sippo ei kyllä käsittänyt kuka oli nimismiehen "päämies", mutta sen hän

käsitti, että hän tavallaan oli nyt voittanut nimismiehen. Olihan se

toki jotakin, vaikka ei saanutkaan Änäkäisen apelta kuluja. "Voitto se

sittekin tuli", ajatteli Sippo, "aivan niinkuin jo arvelinkin, vaikk'ei

kuluja."

Nyt olisivat haapaniemeläiset jo mielellään lähteneet kotiinsa,

mutta holhouslautakunnan esimies pyysi tai oikeammin käski Sipon

ja Maija-Liisan jäämään muutamaksi tunniksi vielä käräjäpaikkaan.

Toisetkin jäivät sen takia vielä näkemään ja kuulemaan mitä siellä

yhä olisi tekeillä ja tapahtuisi. Ja tosiaan jotakin tapahtui. Vähän

ajan perästä tuli näet eräs lautamies ja holhouslautakunnan esimiehen

käskystä pyytti Maija-Liisan kuulusteltavaksi tänä päivänä, kun

mainittu esimies aikoi asettaa hänet oikeuden kautta mielivikaisen

miehensä ja alaikäisten lastensa holhojaksi, Änäkäisen apen avulla.

Sippo kuului myös saavan tulla kuulemaan asiaa, "jos tahtoi".

Asia oli yhtä outo niin Sipolle kuin Maija-Liisallekin. He eivät sen

vuoksi ehtineet asiasta juuri mitään keskustallakaan, ennenkuin jo

täytyi astua oikeuden eteen. Siellä vasta Maija-Liisalle selvisi, että

hänet aiotaan asettaa Kelleksen sekä isännäksi että emännäksi, niin

että ei tarvitse enää Sipolta kysyä sitä ei tätä, tekee vain joka

paikassa, niinkuin itse tahtoo. Mielelläänhän Maija-Liisa sellaisen

toimen vastaan otti; ja kukapa nainen sitä ei olisi ottanut. —

Sipollekin selveni asia oikeuden edessä ja hän koetti tiristä vastaan.

"Enhän minä mikään juoppo, lapsi taikka hullu ole!" väitteli hän. "En

minä holhojaa tarvitse, kun en ole hullu, enkä ole ollutkaan; enkä

koskaan tulekaan; en ainakaan tällä päällä ollessani!" Sipon vakuutusta

ei kuitenkaan otettu huomioon.

Niin tuli Maija-Liisasta sekä isäntä että emäntä samalla kertaa

Kellekseen, eikä siinä ole valittamisen syytä kellään ollutkaan.

Änäkäisen apen avulla, on Maija-Liisa aina vuonna vuotuissaan tehnyt

torpan tuloista ja menoista tilit holhouslautakunnalle, jonka esimies

sanoo torpan olevan vuosi vuodelta "yhä äitymään päin, kun lapsetkin

jo alkavat työhön pystyä". Sippokin alkaa olla muuttuneihin oloihin

muutoin tyytyväinen, mutta käräjäin lähestyessä häntä aina harmittaa,

kun Maija-Liisa ei kutsuta ketään käräjiin; ei edes Lehikoista, vaikka

sen porsas söi viime syksynäkin Kelleksen perunamaasta ainakin puoli

kappaa hyviä, nuoria perunoita. "Eikä se eukko anna edes rahaa", että

Sippo voisi itse Lehikoisen käräjiin vetää. "Ei anna, vaikkasnah",

sanoo Sippo.

Kulku-ukon kertomuksia kansan elämästä · 第 5 / 18 题