"Kenenhän lienee", vastasi puhuteltu. "Isäntä sen tässä tuonnoisella
viikolla oli löytänyt tien vierestä ja korjannut talteen. Sitte sitä on
tyrkytetty kaikille talossa kävijöille, mutta ei ole kukaan omaksensa
tuntenut. Ja johan sitä kirkossakin kuulutettiin, mutta ei ole tullut
perijätä. Oli ollut siinä paikassa vieru ja näyttänyt, kuin olisi
siihen joku kuormansa kaatanut tai muuten rypenyt."
Hetken asiata arveltuaan lausui Sippo: "kyllä tämä on minun vyöni".
"No, jos on omasi, niin korjaa pois", tuumi renki.
Sippo teki työtä käskettyä. Hänen kiertäessään vyötä ympärilleen vei
emäntä tuvan läpi kamariin kahvia. Ei ollut tarjottimella kuin kaksi
paria kuppeja. Siis ei aiottukaan tarjota hänelle kahvia. Se sapetti
hieman Sippoa, sillä toista oli ennen. Silloin miestä kamarissa
kestattiin nisusilla ja muilla. Mutta silloinpa sitä tarvittiinkin
vierasmiestä metsäkauppoihin.
Viimein suoriutui lautamies talosta lähtemään ja vierasmies tietysti
lähti mukaan. Parissa pienessä paikassa vielä pistäydyttiin, mutta
sitte käännettiin hevosen pää kotiin päin. Matkalla pysyi nyt Sippo
tavattoman miettiväisenä ja harvasanaisena. Toisinaan vain puhkesi
miehen rinnasta syvä huokaus, ikäänkuin todistuksena ankarasta
sisällisestä taistelusta. Joskus hän myös hiljaa itsekseen mutisi:
"olisikohan vai eikö olisi", tai jotain sen tapaista.
"No ei niitä taida sinulla, Sippo, olla pyyttöjä kenellekään
annettavana?" kysäsi lautamies muutamassa tien käänteessä ilman
aikojaan jotakin sanoakseen.
"No, eipä juuri"; vastasi Sippo harvakseen. Vähän ajan kuluttua hän
kuitenkin jatkoi: "oikeastaan minulla olisi yksi vyö-asia, mutta olen
tässä juuri pohtinut tehdäkö siitä kanne, tahi ollako tekemättä. Tästä
vyöstä se asia olisi."
"Minkälainen se vyö-asia olisi?" tiedusti nyt lautamies.
Sippo kertoi hänelle asian juurta jaksain ja lopetti kysymällä: "mitä
lautamies arvelee? Eiköhän tuosta tuomittaisi ainakin kuluja?"
"Varmaan, aivan varmaan", vakuutti lautamies. "Kyllä siitä kulut
jommalta kummalta puolen tuomitaan ja kentiesi vielä toista
sakotetaankin. ‒ ‒ ‒ Mutta miten asia muuten päättyy, sitä en minä
yksinäni osaa mennä sanomaan. Siellä on näet muitakin miehiä asiata
päättämässä, kuin minä. Ja se on, niinkuin sananlaskussa sanotaan:
kuinka monta miestä, niin monta mieltä — — — ja sitä paitse, niinkuin
itsekin ymmärrät, sitoo minua vielä virkavalakin puhumasta puoleen tahi
toiseen näin ennakolta."
"Kyllähän minä sen ymmärrän", myönsi Sippo. "Niinhän se on
vieraanmiehenkin laita. Älä sano sukulaisuuden, äläkä lankouden, ei
lahjain, eikä antimien puoleen, vaan puhu asia ihan halki. Mutta
kehoittaisiko lautamies minua panemaan asiaa alkuun?"
"Jaah'", huokasi lautamies. "Minun ei käy, niinkuin jo itse sanoit,
puhuminen puoleen taikka toiseen. Minä en siis kiellä, en keholta, vaan
tee miten itse parhaaksi katsot."
"Kyllä minä taitaisin koettaa tehdä siitä juttua", tuumiskeli Sippo.
"Mutta nyt ei satu olemaan rahaa, että voisin antaa pyyttörahaakaan,
kun ei ole tänä talvena ollut mitään tienestiä."
Lautamies vaikeni kotveroisen, mutta sanoi viimein: "minä en kiellä,
en kehoita. Mutta jos et muuta päiväpalkkaa tahdo tästä päivästä,
niin voisinhan minä, hyvän tuttavuuden tähden, pyyttää Änäkäisen apen
itsensä ja pari hänen renkiään vierasmiehiksi. Mutta mistäs asiasta se
Änäkäisen appi sitte käräjiin kutsuttaisiin? Asia on näet nimenomaan
pyyttöä annettaessa ilmoitettava, niinkuin itse tänään monta kertaa
kuulit."
"Mistäpäs sitä osaisi muusta pyyttää, kuin vyön varkaudesta", tuumaili
Sippo.
"Ei, hyvä ystävä, käytetä sanaa 'varkaus'. Se on liian ankara paikka.
Siitä voi saada vankeuttakin. Pitää keksiä joku lievempi syy? Jos
sanoisi esimerkiksi vyön salaamisesta", esitti lautamies.
"No, ei se oikein ollut salaamistakaan, kun se ihan julkisesti siinä
tuvan naulassa riippui", arveli Sippo. "Mutta jos olisi asian nimeksi
panna: vyön korjaamisesta, niin siinä ei ole valhetta yhtään. — Enkä
minä muutoin häntä vankeuteen tahtoisikaan, vanhaa miestä. Kunhan vain
saisin vähän kuluja ja voiton asiassa."
"Vyön korjaamisestako sitä sitte pyytetään?" kysäsi lautamies. "Kyllä
siitä ainakin kuluja tulee, jos ei muutakin."
"Niinhän minä olen arvellut", vastasi Sippo.
Kelleksen torpan veräjällä sitte lopullisesti sovittiin, että lautamies
ensi kerran Haapaniemeen tullessaan kutsuu Änäkäisen apen käräjiin vyön
korjaamisesta ja kaksi renkiä vierasmiehiksi; ja niin erosivat miehet
toisistaan.
Änäkäisen appi ei saapunutkaan itse käräjiin, vaan oli valtuuttanut
nimismiehen kaikki asiansa ajamaan. Asianomaiset kutsuttiin sisään.
"Hyvän merkki", ajatteli Sippo sen huomattuaan, että Änäkäisen appi ei
itse tullut oikeuteen. "Ei uskaltanut itse tulla."
Nimismiehestä koitui kuitenkin Sipolle käräjissä koko kiusa. Se vastasi
hyvin lyhyesti Sipon kanteeseen, mutta kääntyi itse kantajaksi, vaatien
Sipolle edesvastausta oikeuden väärin käyttämisestä, kulunkeja ja mitä
kaikkia lienee vaatinutkaan. Sipolle tuli niitä syystä oikeudessa
työläs olla, sillä "kukas mokomaa käännettä asiassa olisi osannut
odottaa."
Pitkään punnitsi oikeus asiaa, eikä sittenkään päättänyt. Ei, vaan
asia lykättiin oikeuden viimeiseen istuntopäivään, jolloin Sipon piti
saapua ha'un uhalla oikeuteen ja olla silloin varustettuna lääkärin
todistuksella mielentilastaan. Ihmiset kertoivat herastuomarin
saaneen sen lykkäyksen aikaan väittämällä Sipon olevan sekapäisenä,
eikä vastuunalaisen hommistaan. Ilkeintä kuitenkin asiassa oli se,
kun oikeus määräsi Sipon vaimon, Maija-Liisan, tulemaan viimeisenä
istuntopäivänä myöskin oikeuteen "tarvittaessa olemaan miehensä apuna",
kuten sanat kuuluivat välipäätöksessä.
Kunnallislautakunnan esimies se sitte kiireimmän kautta puuhasi Sipon
kaupunkiin piirilääkärin tutkittavaksi. Lauri Ovaskainen palkattiin
Sipon kyytimieheksi, ja sen arvaa, ett'ei ruuna siitä retkestä
kovinkaan kostunut. Aikaakin tuhlautui viikkokausi kaupunkimatkalla,
kun Laurilla oli siellä niin paljo toimitettavia anniskeluissa ja
monessa muussa paikassa. Ja rahat — ne menivät kaikki viimeiseen
penniin. Olisi taitanut mennä enemmänkin, jos olisi mukana ollut.
Nipin napin ennätettiin kaupunkimatkalta käräjäpaikkaan oikeuden
viimeiseen istuntopäivään. Onni toki oli, että Maija-Liisa oli saapunut
sinne Lehikoisen kanssa jo hyvissä ajoin aimo eväspussin kanssa,
sillä Sippo ja Lauri eivät olleet puoleentoista päivään maistaneet
niin einettä, kun heidän eväänsä oli kesken loppuneet, eivätkä olleet
viitsineet kerjätäkään — aikuiset miehet.
Oikeudessa luki tuomari sitte lääkärin todistuksen, jossa oli lueteltu
jos joitakin seikkoja, ja selitti lopuksi lääkärin siinä todistavan
valan vakuutuksella Sippo Pertunpoika Kelleksen olevan torpparin
Niemelän maalla Haapaniemen kylässä ja varustetun sellaisella järjellä,
kuin suomalainen torppari ylimalkaan on. — Siitäkös nimismies taas sai
vettä myllyynsä ja alas uudestaan Sipolle vaatia edesvastausta oikeuden
väärin käyttämisestä, kulunkeja ja mitä lienee vaatinutkaan vielä
lisäksi kunnian loukkauksia ja muuta semmoista.
Nyt kuitenkin oli nimismiehellä vastassa enempi, kuin Sippo — nimittäin
Maija-Liisa itse, joka ei herroja säpsynyt. Ei se oikeuttakaan
ujostellut, vaan sanoi nimismiehelle suoraan: "ole tolkkuamatta, herra
vallesmanni, kun et asiasta kuitenkaan mitään ymmärrä. Mutta minulla
on vieraat miehet, joilla vaikka paikalla saan toteen mieheni olleen
joulun tienoissa hulluna."
Sen kuultuaan, kysäsi tuomari keitä vieraita miehiä Maija-Liisalla
olisi asian todistamiseksi.
Maija-Liisa nimesi: "räätälimestari Aaprahami Lehikoisen ja
kunniallisen itsellismiehen, nuoren miehen Lauri Ovaskaisen
Haapaniemen kylästä n:o 7, joka viimeksimainittu on vielä vapaa vaikka
kristilliseen avioliittoon." Hän olisi itse mennytkin heti sillään
kutsumaan miehiä sisään, mutta tuomari epäsi. Kun kuitenkin lautakunta
todisti molemmat miehet hyvämaineisiksi ja ripillä käyviksi, niin
kutsui rättäri heidät kohta sisään. Todistajavalan tehtyään kertoi
sitte Lehikoinen Sipon olleen joulun pikku pyhinä ihan miehissä kiinni
pidettävänä hulluna. "Ja hän olisi vieläkin", lisäsi hän, "jos en minä
olisi laskenut otsasta verta noin runsasta kannua, josta Sippo on
minulle vieläkin velassa seitsemänkymmentä penniä."
"Eipäs", intti Sippo vastaan, "johan se kuitattiin siitä voista, jota
olikin kymmenen ja puoli naulaa."
Tuomari käski Sipon pysymään ihan vaiti ja ryhtyi sitte kuulustelemaan
Ovaskaista. Lauri todisti Lehikoisen puhuneen totta ja olleensa itsekin
vähän viidettä viikkoa Kelleksen torpassa Sippoa vahtimassa, jotta se
ei saanut kenellekään mitään pahaa tehdä.
"Astukaa ulos!" käski tuomari lopuksi.
"Kulunkiani pyytäisin", sanoi Lehikoinen.
"Niin minäkin", lausui Ovaskainenkin.
"En ainakaan minä maksa!" penäsi Sippo. "On sinusta jo ollut kulunkia
kylläksi, ja — — —"
Tuomari keskeytti taas Sipon puheen ja heidän kaikkien täytyi lähteä
käräjäsalista ulos.
Vähän ajan perästä kutsuttiin taas kaikki sisään uudestaan ja päätös
julistettiin. Siinä kumottiin ensiksikin Sipon kanne Änäkäisen
appiukkoa vastaan, mutta Sipon oli suoritettava vastaajalle kuluja
kaikkiaan kaksikymmentäviisi markkaa ja vierasmiehille: Änäkäisen
rengeille kolme markkaa kumpaisellekin ja samoin räätäli Lehikoiselle
neljä markkaa viisikymmentä penniä, mutta loismies Lauri Ovaskaiselle
ainoastaan kolme markkaa. Jos ei maksu mielisuosiolla tapahdu, niin
tulee kuluihin lunastus pöytäkirjasta; — ja sitte tuomari — äkkinäinen
kuin oli — antoi vielä valitusosoituksenkin kaupantekiäisiksi.
Happamen näköisenä seisoi Sippo päätöstä kuunnellessaan, mutta hänen
kasvonsa kuitenkin vähitellen kirkastuivat, kun tuomari ilmoitti
eteenpäin: "samoin kumotaan nimismies Siplakiinin päämiehensä puolesta
tekemä edesvastaus- ja sakkovaatimus torppari Sippo Kellestä vastaan,
koska todistetuksi on tullut, ettei mainittu Sippo Kelles ole
syyntakeinen."
Sippo ei kyllä käsittänyt kuka oli nimismiehen "päämies", mutta sen hän
käsitti, että hän tavallaan oli nyt voittanut nimismiehen. Olihan se
toki jotakin, vaikka ei saanutkaan Änäkäisen apelta kuluja. "Voitto se
sittekin tuli", ajatteli Sippo, "aivan niinkuin jo arvelinkin, vaikk'ei
kuluja."
Nyt olisivat haapaniemeläiset jo mielellään lähteneet kotiinsa,
mutta holhouslautakunnan esimies pyysi tai oikeammin käski Sipon
ja Maija-Liisan jäämään muutamaksi tunniksi vielä käräjäpaikkaan.
Toisetkin jäivät sen takia vielä näkemään ja kuulemaan mitä siellä
yhä olisi tekeillä ja tapahtuisi. Ja tosiaan jotakin tapahtui. Vähän
ajan perästä tuli näet eräs lautamies ja holhouslautakunnan esimiehen
käskystä pyytti Maija-Liisan kuulusteltavaksi tänä päivänä, kun
mainittu esimies aikoi asettaa hänet oikeuden kautta mielivikaisen
miehensä ja alaikäisten lastensa holhojaksi, Änäkäisen apen avulla.
Sippo kuului myös saavan tulla kuulemaan asiaa, "jos tahtoi".
Asia oli yhtä outo niin Sipolle kuin Maija-Liisallekin. He eivät sen
vuoksi ehtineet asiasta juuri mitään keskustallakaan, ennenkuin jo
täytyi astua oikeuden eteen. Siellä vasta Maija-Liisalle selvisi, että
hänet aiotaan asettaa Kelleksen sekä isännäksi että emännäksi, niin
että ei tarvitse enää Sipolta kysyä sitä ei tätä, tekee vain joka
paikassa, niinkuin itse tahtoo. Mielelläänhän Maija-Liisa sellaisen
toimen vastaan otti; ja kukapa nainen sitä ei olisi ottanut. —
Sipollekin selveni asia oikeuden edessä ja hän koetti tiristä vastaan.
"Enhän minä mikään juoppo, lapsi taikka hullu ole!" väitteli hän. "En
minä holhojaa tarvitse, kun en ole hullu, enkä ole ollutkaan; enkä
koskaan tulekaan; en ainakaan tällä päällä ollessani!" Sipon vakuutusta
ei kuitenkaan otettu huomioon.
Niin tuli Maija-Liisasta sekä isäntä että emäntä samalla kertaa
Kellekseen, eikä siinä ole valittamisen syytä kellään ollutkaan.
Änäkäisen apen avulla, on Maija-Liisa aina vuonna vuotuissaan tehnyt
torpan tuloista ja menoista tilit holhouslautakunnalle, jonka esimies
sanoo torpan olevan vuosi vuodelta "yhä äitymään päin, kun lapsetkin
jo alkavat työhön pystyä". Sippokin alkaa olla muuttuneihin oloihin
muutoin tyytyväinen, mutta käräjäin lähestyessä häntä aina harmittaa,
kun Maija-Liisa ei kutsuta ketään käräjiin; ei edes Lehikoista, vaikka
sen porsas söi viime syksynäkin Kelleksen perunamaasta ainakin puoli
kappaa hyviä, nuoria perunoita. "Eikä se eukko anna edes rahaa", että
Sippo voisi itse Lehikoisen käräjiin vetää. "Ei anna, vaikkasnah",
sanoo Sippo.