Muisti mennyt on pilalle,
tien ravihin vierähtänyt,
tieltä kansan kulkemalta!
Onhan aamusta varahin,
läpi päivän helteisimmän
ihka iltamyöhään saakka
sitä käyneet ihmislaumat:
kehdosta koto-kisoihin,
sieltä lemmen luhtiloihin
uupuneina uinumahan
pettymyksen pieluksilla,
nauttimahan, nielemähän
karvahinta kannikkata
katumuksen kahmaloista:
— josta jatkui jalka polku
kangastuksen kaukomaille,
veräjille vierahille, — —
— — missä vielä ihmiskunta
väsymättä vaikeroipi
etsiskellen nautinnoita
Elon pellon pientareilla.
(Noustessaan mäkeä ylös huomaa hän tammen, seisahtuu sen juurelle,
nostaa kätensä rukoillen tammea kohden.)
Oi sä tammi, puu jumalan,
pyhän pihlajan veroinen,
etkö nähnyt milloinkana
juurellasi poikoani
uhrijuhlissa mukana,
ohran lyhde olkapäillä,
mesimaljakko käsissä?