kaikki häneen. "Ole tarkoittaa, että hänellä on iso talo." -- Ole
välistää: "Iso talo, mutta huonosti viljelty; minä en enää voi, minä
olen vanha, ja jalat eivät käykään asioilla. Mutta maksaa se vaivan,
jos tuolla yläällä otetaan käsin kiini." -- "Mitä parain tila koko
pitäjässä", sanoo Koulumestari lomaan. -- "Mitä parain tila pitäjässä;
se on juuri onnettomuus; sillä vero on suuri; se on hyvä, vero on hyvä,
mutta se pitää saataman hankituksi. (Yht'äkkiään kääntyen Öyvindiin
päin:) voitsithan sinäki kajahtaa asiaan? vain kuinka?" -- "Minun
pitäis siis oleman talouden johtaja?" -- "Aivan niin; sinä saisit koko
talon." -- "Saisinko minä koko talon?" -- "Aivan niin; sittehän sinä
sitä hallitseisit." -- "Mutta?" -- "Etkö sinä huoli?" -- "Huolin
kyllä." -- "No, niinpä niin; se on siis päätetty! sanoi kana
vesipaikan yli lennettyänsä." -- "Mutta?" -- Ole katsoo kummastellen
Koulumestariin. "Öyvind kysyy varmaanki, tokko hän saa Marinki?" -- Ole
sievästi: "Marin päälliseksi. Marin päälliseksi!" -- Silloin löikse
Öyvind nauramaan ja hyppi kohona; hänen jälestänsä nauroivat kaikki
kolme; Öyvind hieroi kämmeniänsä, käveli lattiata edestakasin ja sanoi
sanottuaanki: "Marin päälliseksi!" -- Thore nauraa katkatti, äiti
karsinassa luopumatta katsoi poikaansa, kunnes kyyneleet alkoivat valua
pitkin poskia.
Ole hyvin tärkeästi: "Mitäs luulet talosta?" -- "Oivallinen maa!" --
"Oivallinen maa, eikö niin?" -- "Verratoin laidun." -- "Verratoin
laidun! Eikö käy laatuun?" -- "Siitä pitää tuleman mitä parain talo
koko läänissä!" -- "Parain talo koko läänissä! Luuletko niin? luuletko
niin?" -- "Niin totta kun minä seison tässä!" -- "No, enkös minä ole
sitä sanonutki?" -- Ne puhuivat kumpiki yhtä sievään ja lomiutuivat
toisiinsa ikään kun kaksi hammasratasta. -- "Mutta rahoja näet, rahoja?
Minulla ei ole rahoja." -- "Se käy hitaammin rahoitta, mutta se käy!"
-- "Se käy! kyllä se käy! Mutta sitähän sinä tarkoittanet, että jos
meillä olisi rahaa, niin se kävisi sukkelammin?" -- "Monta kertaa
sukkelammin." -- "Monta kertaa? Oliskopa meillä ollut rahoja! Vaan niin
on niin: seki voi pureksia, jolla ei ole kaikkia hampaita; seki pääsee
matkansa päähän, joka ajaa härillä."
Äiti istui ja iski silmää Thorelle, joka pälyi häneen viistoon, istuen
ja vartalotansa kiikuttaen sekä polviansa hivellen kämmenillänsä.
Koulumestari tähysti häneen; Thorella oli suu auki, vipakoitti vähäsen
ja yritteli, mutta Ole ja Öyvind puhuivat taukoomatta toisiinsa suuhun,
nauroivat ja liehuivat, niin että siinä ei saanut sanan vuoroa.
"Olkaate nyt äänettä, Thorella on vähän sanomista", sanoi Koulumestari
lomaan; ne seisottuivat ja katsoivat Thoreen. Tämä alkaa vihdoin sangen
hiljaa: "Se on ollut semmoista tällä paikalla, että meillä on ollut
mylly; nyt viimeiseltä niinki, että meillä on ollut kaksi. Nämä myllyt
ovat aina antaneet rahakipeneen vuoden ja vuorokauden välillä; mutta ei
isäni enkä minä ole niitä rahoja liikuttanut paitsi sen kerran, kun
Öyvind oli koulussa. Koulumestari on niitä hallinnut, ja hän sanoo,
että ne ovat hyvästi pysyneet tallessa; mutta nyt se on parasta, että
Öyvind saa ne Nordistuelle." Äiti seisoi karsinassa ja tekeisiin sangen
pieneksi, loistavalla ilolla katsellen Thorea, joka astui hyvin
totisena ja näytti milt'ei tuhmalta; Ole Nordistuen istui häntä
ylempänä avossa suin, Öyvind selvisi esinnä kummastelemisesta, sanoen:
"Eikös se ole niin kun onni seuraisi minua?" meni sitte isänsä luo, löi
häntä olkapäälle, niin että lapsahti; "sinä isä!" sanoi hän, hieroi
käsiänsä ja käveli uudellensa.
"Kuinka paljon niitä rahoja voipi olla?" kysyi Ole viimein
Koulumestarilta hiljaa. -- "Ei niitä ole aivan vähän." -- "Monjaita
satoja?" -- "Vähä lisää." -- "Vähä lisää? Öyvind, vähä lisää! Jumala
minua varjelkoon, minkälainen talo siitä pitää tuleman!" Hän nousi ylös
ja nauroi isosti.
"Minä lähden nyt kanssanne Marin luo", sanoo Öyvind; "otetaan tuo
kyytihevoinen, joka vielä on pihalla, niin se käy sukkelaan." -- "Jaa,
sukkelaan, sukkelaan! Tahtoisitko sinä, että kaikki kävisi sukkelaan?"
-- "Jaa, sukkelaan ja hullusti." -- "Sukkelaan ja hullusti! Aivan niin
kun minäki nuorena, aivan niin!" -- "Tässä on lakki ja keppi; nyt minä
ajan teidät pois!" -- "Sinä ajat minun, ha, ha, ha! mutta sinä seuraat,
eikö niin, seuraathan? Tulkaate toisetki; istukaamme tänä iltana
yhdessä, niin kauvan kun takassa on liekkiä; tulkaate mukaan!" -- Ne
lupasivat, Öyvind auttoi ukkoa kärriin, ja he lähtivät ajamaan ylös
Nordistuelle. Siellä yläällä ei ollut se iso koira yksinänsä
hämmästyksissä, kun Ole Nordistuen ajoi kartanolle Öyvind Pladsen'in
kanssa. Kun Öyvind auttoi häntä kärristä ulos, ja palveliat ja kasakat
katsoa ällöttivät heihin, tuli Mari ulos rapuille katsomaan, mitä koira
niin herkiemättä haukkui, mutta seisattui kun naulattu, sävähti sitte
punaiseksi ja juoksi sisälle. Vanha Ole huuti kumminki häntä niin
kauheasti, tultuansa tupaan, että hänen täytyi taas tulla esiin. "Tule
nyt tyttö ottamaan vastaan; tässä se nyt on, joka saa talon!"
"Onko se totta?" sanoo tyttö itsekään tietämättänsä ja niin kovasti,
että se raikui. "Jaa, se on totta!" vastaa Öyvind lyöden kämmeniänsä
yhteen; tyttö kiesahtaa tällöin varpaillensa, viskaa kädestänsä
kannettavan pitkän matkaa ja juosta hujottaa ulos; mutta Öyvind
jälestä. --
Kohta tuli Koulumestari, Thore ja sen emäntä; vanhus oli saanut
kyntteliä pöydälle sekä valkosen pöytäliinan; viiniä ja olutta
tarjottiin, ja ukko käveli yhtenään ympäriinsä, nosteli jalkojansa
vielä ylemmä kun tavallisesti, mutta kumminki oikeata jalkaa
korkeammalle kun vasenta.
Ennen kun tämä pieni kertoelma loppuu, saatetaan ilmoittaa, että viiden
viikon perästä vihittiin Öyvind ja Mari seurakunnan kirkossa.
Koulumestari veisasi sinä päivänä itse, koska lukkari oli kipeä. Hänen
äänensä ei nyt juossut oikein, mutta Öyvindistä tuntui, että häntä
kuuleminen teki hyvää. Ja kun hän oli antanut Marille kätensä ja vienyt
hänen alttarille, nyökytti Koulumestari hänelle kuorista, juuri samalla
lailla, kun Öyvind oli nähnyt sen, alakuloisena istuessansa muinoin
tanssissa; hän nyökytti jälleen kyynelsilmin.
Ne tanssissa vuodatetut kyyneleet olivat alkuna näille, ja niiden
välillä makasi hänen uskonsa ja työnsä.
Tähän loppuu kertoelma iloisesta pojasta.