On tyyni ilta,
jo saunat sauhuaa,
ja kanervilta
maa tumman tuoksun saa.
Soi lasten luike,
jo pirtti pimenee,
vain päreen tuike
sen himmeeks valaisee.
Soi hongat hiljaa,
jo kuusiin kohoo kuu,
käy välke viljaa,
kun hohtaa salmensuu.
Ennustaa rusko poutaa,
puut, pilvet purppuroi,
kun sulhot soutaa,
ja niemeen nauru soi.
Pois äänet hukkuu,
sen aitat aavistaa,
joiss' immet nukkuu,
yön yrtit tuoksuaa.
Jo laitaan lahden
kuu kultakaiteet luo,
ja kohta kahden
yö lemmen lohdun suo.
Ei hiisku hiiri,
ynähtää lehmä vain,
nyt virskuu viiri
kuin vaaraa varoittain.
Nyt taittui aita. —
Ken aitan varjoon jää?
Nyt puuntaa paita
ja nuoren neidon pää.
Kuu kujaa kulkee
kuin ei se huomaiskaan,
vain silmän sulkee
mut vait on, valveillaan.