Verkot välkkyy vapeillaan,
meren suuri silmä kiiltää
siintäin yli mannermaan,
vilpas viri vettä viiltää.
Päivänpaahde paaden kohtaa,
lentohiekkaan loiston luo,
valkopurje kaukaa hohtaa,
tuuli suolatuoksun tuo.
On kuin taivaan peili päilyis
säkenöiden särmineen,
on kuin Herran henki häilyis
luomisaikaan yllä veen.
Ikivanhat vuoret kaartaa,
miettii alkuaikojaan,
somerikko nientä saartaa,
missä meri peitti maan.
Astuu aamu pitkin merta,
luonnon luomislaulu soi
kuin soi aikaa sitte kerta,
kun sen soimaan Luoja loi.
Niin ma katson kuin ma oisin
alku-aikain ihminen,
kuin ma rantaan luolan loisin
merta, maata mittaillen.
On kuin oisi alku-aamu
autio kun oli maa,
nousee yöstä harjun haamu,
tutkii tuntemattomaa...
Suursaari, 1920.