Läpi hyrskyjen haapion luovin
ja pingotan purjeeni tiukkaan,
minä kiidätän kiireellä kuovin
yli laskien lainehen liukkaan.
Karit kierrän, kun tiirat tirskuu,
päin merta ja kiinnitän kuotin,
kohun suola mun silmiini pirskuu,
näin onneeni ennenkin luotin.
Käsi tarkkana tarttuvi ruoriin,
meri katseeni varmaksi kiintää,
kokan noustessa vaahtojen vuoriin
minun silmiini taivahat siintää.
Sodin myrskyltä tarmon ja tahdon.
oman alkuni, voimani vaistoon,
minä hallitsen vaihtuvan vahdon,
minä riennän kuin riemuiten taistoon.
Oma syy, jos en kuohuissa kestä,
ja jos pettävi otteeni rauta,
tuho uhkavi syvyydestä,
yö yllä ja hyrskyissä hauta.
Pois, pursi, mun kauas sa kannat
yli vaahtovan, valkeaa pinnan,
koska saavutan taivahan rannat,
elost' annoin ma kallihin hinnan!
Pois, pois! Soi mieleni myrsky,
minun henkeni hehkuu ja laulaa,
ylt'ympäri yltyvi tyrsky,
en käskyä kärsi, en paulaa.
Ura uus! läpi pilvien puuntaa,
tiet viittovat voitosta voittoon,
minä tähdistä etsin suuntaa
päämääräni suureen soittoon.
Suursaari, 18.7;20.