Toukokuun lopulla nuori suvi heloitti kukkeana.
Elisabet oli palannut Veikko Aavikon tilalta, missä hän oli kukin
koristanut Yrjö Vahteran ja Veikko Aavikon nuoren veljen haudat. Hän
aikoi pystyttää Yrjö Vahteran haudalle kiven ja aitauksella ympäröidä
tämän paikan, johon hän oli lunastanut itselleen omistusoikeuden.
Aavikon talo ja perhe oli käynyt hänelle rakkaaksi. Hän oli päättänyt
kasvattaa ja sivistää hänen molemmat poikansa.
Tästä talosta ja tuosta haudasta oli tuleva hänen toivioretkiensä
päämäärä.
Veikko Aavikkoon tutustuttuaan Elisabet oli saanut hänen kärsivistä
kasvoistaan soveliaan mallin alttaritaulunsa Kristuskuvaan.
Tämä taulu oli nyt valmis ja asetettu kehykseensä hävityksen jälkeen
korjatussa ja uudestaan maalatussa kirkossa.
Nuorisoseuran jäsenet olivat kukilla ja köynnöksillä koristaneet
Herran huoneen.
Oli lauantai-aamupäivä. Uuden alttaritaulun paljastajaisia vietettiin
hartaushetkellä.
Alttaritaulun kuva: Kristus Getsemanessa, antoi kirkkoherralle aiheen
puhua kärsimyksestä. Kosketeltuaan sitä raamatun kohtaa, joka esittää
Kristuksen kärsimystä Getsemanessa, hän jatkoi:
"Kärsimys on elämän laki, siitä ei kukaan pääse vapaaksi. Mutta
toisten hartioille elämä luo kevyemmän kärsimystaakan, toisten
hartioille raskaamman. Meidän tulee koettaa kantaa kärsimystämme
niin, että siitä syventyisimme ja tulisimme kykeneviksi lohduttamaan
ja tukemaan toisia kärsiviä.
"Joskus inhimillinen kärsimys on niin suuri, että se murtaa, että se
musertaa. Se katkaisee nuoren kukoistavan elämän, se tuhoaa täysissä
voimissa olevan toimitarmoisen miehen, se kukistaa vanhuksen, joka
hyvyydellään ja viisaudellaan olisi voinut lämmittää ja valistaa
muita.
"Sellaisen kärsimyksen edessä on meidän nöyrtyminen.
"Vuosisatoja oli synnyinmaamme kantanut vieraan sortajan raskasta
orjuudentaakkaa. Tämä sortaja oli vähitellen soaissut ja myrkyttänyt
osan kansastamme. Suuret maailmanhistorialliset tapahtumat toivat
meille sellaisen hetken, jona pieni sorrettu maamme tunsi voimakasta
tarvetta ja toivoa vapautua tuosta kärsimystaakasta. Ja monet
veljistämme ottivat kantaakseen entistä suurempia kärsimyksiä. Useat
uhrasivat henkensä, joka eläville olennoille on kaikkein rakkainta.
Ja ylenmääräisen kärsimyksensä ja kuolemansa hinnalla he lahjoittivat
maalleen suurimman lahjan, minkä orjuudessa kitunut kansa voi
vastaanottaa: vapauden.
"Nöyrrymmekö tällaisen uhrauksen edessä, tunnemmeko sen velvoittavana
voimana?
"Emme sitä tee. Ylläpidämme yhä edelleen kansallispahettamme,
eripuraisuutta. Mielemme mataa maassa, takerrumme pieniin näkökohtiin
ja pyyteisiin, eikä katseemme kohoa ylös seesteisiin kevätilmoihin.
Eikö suvinen kauneus meitä hellytä, eikö keväinen sulous saa
isänmaanrakkauttamme leimuamaan? -- -- --"
Sitten kirkkoherra vielä puhui kauneudesta inhimillisen kärsimyksen
lieventäjänä, hän puhui taiteen merkityksestä ihmismielien avartajana
ja kiitti lopulta taiteilijatarta, joka taideteoksellaan oli
kaunistanut Herran huonetta.
Peite lankesi alttaritaulun edestä, ja koolla oleva yleisö sai
katsella Elisabet Borgin viime taideluomusta. Ymmärtäjät ihailivat
sen silmiä hiveleviä värisoinnoksia, ja useita liikuttivat
Kristuskuvan kärsivät kasvot.
Nuorisoseuran sekakuoro lauloi urkujen säestämänä hymnin, ja tämä
lyhyt juhlahetki oli päättynyt.
Elisabet ja Hannes Borg olivat pyytäneet siksi lauantai-illaksi
Koivukoskelle kirkkoherran, Forsgrénin puolisot, useita nuorisoseuran
jäseniä ja Aavikon perheineen, jotka olivat saapuneet alttaritaulun
paljastajaisiin.
Veikko Aavikon, hänen puolisonsa ja poikiensa, Elisabetin ja Väinön
seurassa Hannes Borg palasi kirkosta Koivukoskelle.
Keskipäivän aurinko säteili lämpöä hehkuen, peipot lauloivat
raikassävelisiä vuorolaulujaan. Nuoren nurmen ja kevätkukkien tuoksu
tunki sieraimiin ja puhdas ilma täytti keuhkot.
Vaikka Hannes Borg tunsi, että hänen sydämensä pohjalle oli
laskeutunut herkeämätön surumielisyys hänen kauniina kangastaneen
onnensa saavuttamattomuudesta, vallitsi hänen mielessään sentään nyt
tyven intohimojen rajujen myrskyjen jälkeen.
Ja hän aikoi tavoitella sitä tyydytystä, jonka tarjoaa mielien
valistaminen, haavojen parantaminen, kärsimysten huojentaminen.
Ja niitä seudun nuoria, joille hän oli koettanut selvitellä
elämänkatsomustaan, ja lähinnä omaa poikaansa, hän tahtoi innostaa
yhtymään hänen liittolaisikseen.