XXXII

Toukokuun lopulla nuori suvi heloitti kukkeana.

Elisabet oli palannut Veikko Aavikon tilalta, missä hän oli kukin

koristanut Yrjö Vahteran ja Veikko Aavikon nuoren veljen haudat. Hän

aikoi pystyttää Yrjö Vahteran haudalle kiven ja aitauksella ympäröidä

tämän paikan, johon hän oli lunastanut itselleen omistusoikeuden.

Aavikon talo ja perhe oli käynyt hänelle rakkaaksi. Hän oli päättänyt

kasvattaa ja sivistää hänen molemmat poikansa.

Tästä talosta ja tuosta haudasta oli tuleva hänen toivioretkiensä

päämäärä.

Veikko Aavikkoon tutustuttuaan Elisabet oli saanut hänen kärsivistä

kasvoistaan soveliaan mallin alttaritaulunsa Kristuskuvaan.

Tämä taulu oli nyt valmis ja asetettu kehykseensä hävityksen jälkeen

korjatussa ja uudestaan maalatussa kirkossa.

Nuorisoseuran jäsenet olivat kukilla ja köynnöksillä koristaneet

Herran huoneen.

Oli lauantai-aamupäivä. Uuden alttaritaulun paljastajaisia vietettiin

hartaushetkellä.

Alttaritaulun kuva: Kristus Getsemanessa, antoi kirkkoherralle aiheen

puhua kärsimyksestä. Kosketeltuaan sitä raamatun kohtaa, joka esittää

Kristuksen kärsimystä Getsemanessa, hän jatkoi:

"Kärsimys on elämän laki, siitä ei kukaan pääse vapaaksi. Mutta

toisten hartioille elämä luo kevyemmän kärsimystaakan, toisten

hartioille raskaamman. Meidän tulee koettaa kantaa kärsimystämme

niin, että siitä syventyisimme ja tulisimme kykeneviksi lohduttamaan

ja tukemaan toisia kärsiviä.

"Joskus inhimillinen kärsimys on niin suuri, että se murtaa, että se

musertaa. Se katkaisee nuoren kukoistavan elämän, se tuhoaa täysissä

voimissa olevan toimitarmoisen miehen, se kukistaa vanhuksen, joka

hyvyydellään ja viisaudellaan olisi voinut lämmittää ja valistaa

muita.

"Sellaisen kärsimyksen edessä on meidän nöyrtyminen.

"Vuosisatoja oli synnyinmaamme kantanut vieraan sortajan raskasta

orjuudentaakkaa. Tämä sortaja oli vähitellen soaissut ja myrkyttänyt

osan kansastamme. Suuret maailmanhistorialliset tapahtumat toivat

meille sellaisen hetken, jona pieni sorrettu maamme tunsi voimakasta

tarvetta ja toivoa vapautua tuosta kärsimystaakasta. Ja monet

veljistämme ottivat kantaakseen entistä suurempia kärsimyksiä. Useat

uhrasivat henkensä, joka eläville olennoille on kaikkein rakkainta.

Ja ylenmääräisen kärsimyksensä ja kuolemansa hinnalla he lahjoittivat

maalleen suurimman lahjan, minkä orjuudessa kitunut kansa voi

vastaanottaa: vapauden.

"Nöyrrymmekö tällaisen uhrauksen edessä, tunnemmeko sen velvoittavana

voimana?

"Emme sitä tee. Ylläpidämme yhä edelleen kansallispahettamme,

eripuraisuutta. Mielemme mataa maassa, takerrumme pieniin näkökohtiin

ja pyyteisiin, eikä katseemme kohoa ylös seesteisiin kevätilmoihin.

Eikö suvinen kauneus meitä hellytä, eikö keväinen sulous saa

isänmaanrakkauttamme leimuamaan? -- -- --"

Sitten kirkkoherra vielä puhui kauneudesta inhimillisen kärsimyksen

lieventäjänä, hän puhui taiteen merkityksestä ihmismielien avartajana

ja kiitti lopulta taiteilijatarta, joka taideteoksellaan oli

kaunistanut Herran huonetta.

Peite lankesi alttaritaulun edestä, ja koolla oleva yleisö sai

katsella Elisabet Borgin viime taideluomusta. Ymmärtäjät ihailivat

sen silmiä hiveleviä värisoinnoksia, ja useita liikuttivat

Kristuskuvan kärsivät kasvot.

Nuorisoseuran sekakuoro lauloi urkujen säestämänä hymnin, ja tämä

lyhyt juhlahetki oli päättynyt.

Elisabet ja Hannes Borg olivat pyytäneet siksi lauantai-illaksi

Koivukoskelle kirkkoherran, Forsgrénin puolisot, useita nuorisoseuran

jäseniä ja Aavikon perheineen, jotka olivat saapuneet alttaritaulun

paljastajaisiin.

Veikko Aavikon, hänen puolisonsa ja poikiensa, Elisabetin ja Väinön

seurassa Hannes Borg palasi kirkosta Koivukoskelle.

Keskipäivän aurinko säteili lämpöä hehkuen, peipot lauloivat

raikassävelisiä vuorolaulujaan. Nuoren nurmen ja kevätkukkien tuoksu

tunki sieraimiin ja puhdas ilma täytti keuhkot.

Vaikka Hannes Borg tunsi, että hänen sydämensä pohjalle oli

laskeutunut herkeämätön surumielisyys hänen kauniina kangastaneen

onnensa saavuttamattomuudesta, vallitsi hänen mielessään sentään nyt

tyven intohimojen rajujen myrskyjen jälkeen.

Ja hän aikoi tavoitella sitä tyydytystä, jonka tarjoaa mielien

valistaminen, haavojen parantaminen, kärsimysten huojentaminen.

Ja niitä seudun nuoria, joille hän oli koettanut selvitellä

elämänkatsomustaan, ja lähinnä omaa poikaansa, hän tahtoi innostaa

yhtymään hänen liittolaisikseen.

Surun tie: Romaani · 第 33 / 33 题