VILHO. Sellainen rikos!
LYYLI. Jospa tekijällä olisi syytä, oikeutettua hänen kannaltaan? Ja
sitte ... sitte kun minä pyydän.
VILHO. Isäsi?
LYYLI. Niin, isäni: monessa hairahtunut, mutta kuinka kovasti hänen
oikeudentuntoaan myös on koeteltu!
VILHO; (tarttuu hänen käteensä). Kiitos, Lyyli! Sinä olet ...
sanoinhan, että sinä olet kelpo tyttö. Olet voittanut itsesi: sinä olet
jalo --
LYYLI (torjuen). Ei! Pois!
VILHO (vetää häntä luokseen). Luota minuun, Lyyli!