VALLINKORVA. Pois ajjoit ruukist miut ku koiran. Ensi' ryövätää
paljaaks'. (Lyylille.) Siunki lapseis niihi viel pittää saaha ... muun
kaike vieneet, miu perehein.
YHTEISHUUTO KAUKAA. Eläköön!
IIKKA. Siell kiljuut ruukkilaiset kokolla.
VALLINKORVA. Kiljukoot, Iikka sie! -- Mie sen viel _poltan_, sen
ryövärii' luolan! Usko pois, _poltan_: yhtenn syks-yönn se "hohta ku
helvetti", sano' turkuiaine.
IIKKA. A palorahan saavat. -- Mut mie siitt vast tiijänki hyvän
konsti': _sulun vaa särköö koskest, on koko ruukki tiessää_.
VALLINKORVA (säikähtää). -- _näi tulva' aikann?_ (Miettii.) Sill neuvoll
pääsis' suorimmittai. (Ihastuksella.) Se ol' miehe tuuma! Nyt sie taas
oot issäis poika, Iikka.
IIKKA. Vähä alkuu tekköö, kyll koski isse puhkasoo lopu'... Mie siint
oon kassont yhe nii kipiän paika.
VALLINKORVA. Oot sie --?
IIKKA. Sillo' kevväill ku käin soutamass, _inssinyör miulla
sukellutti_.
VALLINKORVA. Aa! Se myö tehhää ... ei, tänn yönnä ei voi, mut tulevann.
(Lyylille.) Ja sitä sie Lyyli älä virka, vaikk sinnuu siell syöttäsiit
siirapill!
IIKKA (kavahtaa). Nii ... älä sie virka!
LYYLI. Niin suuri kurjuus: sadat, monet sadat työmiehet perheineen --!
VALLINKORVA. Ei auta. Kerra _miu nahkain myövät_.
LYYLI. Enimmät syyttömiä.
VALLINKORVA. Antaa toistenki kärsii.
LYYLI. Kuinkas käy itsellenne?
VALLINKORVA. Käipä miten tahtojaa'! Miust ei vällii, senku saan
kostaneeks'.
IIKKA. Saap' kerran uija _koko kosken_.
VALLINKORVA. Puhas siint tulloo, likapesäst.
LYYLI. Mutta onhan se hirveä rikos. Voiko rikoksella pestä rikosten
jäljet?
VALLINKORVA. A milläs?
LYYLI. Sisästäpäin puhdistus: ensin hillittävä omat himot, lakaistava
oma sielu, sitte esimerkillä, hyvyydellä --!
IIKKA. Kelpaat sie viel esimerkiks'?
LYYLI. Peloittakoon minun onnettomuuteni muita.
VALLINKORVA. O siullki sissuu.
HUUTO KAUKAA. Eläköön!
LYYLI (alkaa koota pyykkivaatteita). En näitä kumminkaan ehtinyt,
yksinäni.
VALLINKORVA (katsoo saaviin, jossa pesemättömät vaatteet ovat). A näi
paljo viel likasii? Lyyli, kuulet sie: Jos muite tuletki äitiis', mut
oo sie, kuule, ainn reheline, niiku tähän ast'! Et kavu: muista issäis
sanonee'!
HUUTO KAUKAA. Eläköön!
VALLINKORVA. Tahottaks työ nähhä, kui _mie pesen pyykkii_? (Heittää
saavin täysineen koskeen.) Tullooks puhas vai--?
(Ottaa Lyylin hatun ja päivänvarjon.)
Sorjii ne o siitt olevinnaa kaikk' herrasriehkineet, mut piru niiss o
sisäss. (Heittää nekin koskeen.) Variksii' pelätit! -- Tuoll viisii mie
viel laitan ruukit ja patruunat ja kaikk'.
HUUTO KAUKAA. Eläköön! Eläköön!
VALLINKORVA ja IIKKA, sitte LYYLI. Eläköön! Eläköön! Eläköön!
Kuudes kuvaelma.
Tehtaan konttorikartanon pihamaa. Oikealla konttorihuoneen iso akkuna
sekä ovi konttoriin ja peremmällä ovi saliin y.m. asuinhuoneihin.
Vasemmalla ulkohuonerakennus, jonka yhteydessä on palvelusväen huoneet.
Ulkohuonerakennuksesta pistää esiin kellarin suu. Perällä kosken ranta,
joka kasvaa tiheää vesakkoa.
Ensimmäinen kohtaus.
Kesäyön hämärä. Asuinhuoneista hiipii Lyyli kosken rannalle. Tuskissaan
huokailee itsekseen.
LYYLI. Kaikki ovat unen helmoissa, aavistamatta uhkaavata vaaraa.
Jokohan isä on liikkeellä? -- Vielä voisi pelastus olla mahdollinen.
Mutta kohta ei ole Vallinkosken tehdasta enää.
Mikä vangitsi kieleni eilen, että varoituksen sana jäi sanomatta?
Puhdistuuko minun häpeäni sillä, että vielä tulen osalliseksi tähän
rikokseen? Voi kostonhimoa, kuinka viekas se on anastamaan vallan
ihmisessä! Vaikka ensi hetkestä olen ymmärtänyt, että tämä koston
yritys vie väärään... Alpo yksin on syyllinen. Nyt tulevat kärsimään
työmiehet ja patruunan perhe. Niin hyviä kuin he ovat minulle. Ja
Vilho! Siinäkö mun kiitollisuuteni? Tiedän että yön pimeydessä vihamies
väijyy, mielessä hirveät aikeet, mutta en ilmoita, en saa suutani auki.
Se ei ole rehellistä.
Vilholle voisin puhua, jos hänet löytäisin. Nyt vasta kun vaara on niin
lähellä, voisin. Mutta uskaltaisinko herättää patruunan, uskoa
salaisuuteni hänelle --? (Kiireesti vetäytyy syrjään, kun Vilho ja Ijäs
tulevat, kalastusneuvot käsissä, keskustellen, oikealta).
IJÄS. Voin mie viel koettaa. Täst aamust yl' ku sais' lykkäytymmää',
kyll se siitt lauhtu's koko lakkohomma, mie luulen.
VILHO. Ehkä olisi parasta patruunankin saapua kokoukseen, vaikka
myöhemmällä? Herättäisimmekö hänet? (Aikoo sisälle.)
IJÄS. Em mie neuvo sitä. Eppäilööt jo minnuuki ja inssinyörii.
VILHO. Mennään sitte me ja tehdään parastamme!
IJÄS. Ratkiaaha ehkes assii, män'pä syttee taikk savvee'. (Menee
vasemmalta. Vilho aikoo seurata, mutta)
LYYLI (kuiskaa). VILHO!
VILHO (pyörähtää takaisin). Mitä? (Ijäksen jälkeen.) Odottele siellä
hiukan, Ijäs, heti tulen. (Lyylille.) Valveilla sinäkin ja jalkeilla?
LYYLI. En voi saada unta. On niin vaikea.
VILHO. Mikä sinulla on, Lyyli?
LYYLI. Älkää menkö minnekään tänä yönä, te miehet!
VILHO. Mitä ihmeitä?
LYYLI. On tekeillä kauhea työ: aijotaan _murtaa sulku_ koskesta.
VILHO (hämmästyneenä). Kuka ... ketkä?
LYYLI. Lupaatkos antaa rikoksentekijöille anteeksi?
VILHO. Kuinka sinä pahantekijäin puolesta --? Ei, niitä ei käy
silitellä.