LEENA (sill'aikaa Lyylille). Siu äitiis o vissii' männt jo?
LYYLI. Jo hän läksi.
LEENA. Kipa silläki. Mie kanss aattelin, oisiks sinn männä vai pysy'skö
kotonaa, ikä-ihmine. Mut kerra männt Eeroki. Mikä mie oon Tuhkimus
kotonn istumaa'? (Rientää vasemmalta.)
VILHO (Lyylille). Isäsi on kait sisällä?
LYYLI. Niin.
VILHO (aikoo mennä tupaan, mutta jää kuuntelemaan).
ELSA (Lyylille). Siis huomen-aamuna?
LYYLI. Eihän siitä vaan ole minulle mitään vaaraa, edesvastausta?
Elsa (hämmästyy). Kylläpä ovat syvällä teissä epäluulon juuret.
VILHO. Enemmän avomielisyyttä, lähestymistä molemmin puolin, niin moni
solmu aukeneisi.
LYYLI (pahoillaan). Suokaa anteeksi, rouva hyvä! Tulen ilomielin.
ELSA. Hyvästi Lyyli! Luota minuun: kasvattaessa lastasi käytän
uudenaikaisimmat kasvatusopilliset --