ELSA. Meilläkö?
ANTERO. Niin.
ELSA. Sepä hauskaa! Naisetkin mukana?
VILHO. Etukynnessä tietysti. Aina valmiit kuin lukkari sotaan.
ELSA. Uusi piirre työväen naisessa! -- Kyllä minä kohta taas tulen. Se
aine huvittaa minua nykyjään erityisesti.
(Menee vasemmalta.)
ANTERO. Niin, olin aikoinaan Vallinkorvan kilpakosijana.
VILHO. Eikö muuta?
ANTERO. Muuta, muutakin vielä. Menin liijan pitkälle ...
tarpeettomasti. En kumminkaan sitä tilaa saanut irti. Jatkui sivu
häitten ja --
VILHO. Sukuvika meissä.
ANTERO. Sanoppa muuta! Miten mulla on ollut vastuksellista suojella
veli-vainaankin muistoa.
VILHO. Oletteko varma, että Daniel-eno --?
ANTERO. Täytyy olla, vaikka niin vaatimaton, ahkera kirjatoukka kuin
hän oli --
VILHO. Ja nyt olette pääsemättömissä?
ANTERO. Tervassa, Herra nähköön. En kärsisi silmäini eteen enemmän
äitiä kuin poikaa, vaan -- (Pysähtyy) ... kun --
ALPO (tulee oikealta ja antaa hänelle kaksi kirjettä tarkastettavaksi).
ANTERO (silmää kirjeitä). "Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta!" Onko
tämä täysjärkisen ihmisen tekoa? Bochumiin, Vinternhuriin! Kiusallasiko
sinä semmoista teet?
ALPO (hymyillen). Koetteeksi, ei muuta varden. Näkevät vakavan
kantamme. Luottamuksemme Jumalaan tulee palkituksi sillä, että itse
saavutamme ihmisiltä luottoa.
(Menee juomaan kahvia).
VILHO. Taivaallisen isän luottoa on jo liijan moni käyttänyt.
(Miettii.) Kuinkas se olikaan --?
(Naurahtaa.)
ANTERO (sill'aikaa Alpolle, antaen kirjeet). Ei muuta kuin tilaus:
kolme terässorvia ja kymmenen veturin akselia! Käännä saksaksi, jos
osaat. (Vilholle.) Mitä?
VILHO. Johtui mieleeni soma juttu, jota kertoivat talvella Helsingissä.
Hyvin kuvaava. Jumaluusopillisen tiedekunnan kassan oli kassanhoitaja
hävittänyt --
ANTERO. Pistänyt poskeensa ... juonut?
VILHO. Niin kait. Oli sitte lohduttanut tiedekuntaa sillä että Jumala
kyllä palkitsee vahingon.
ANTERO. Ja sillä päästivät?
VILHO. Oli sitoutunut vähitellen täyttämään vajauksen, ja kun hankki
takuut, ei häntä annettu lain kouriin. Ero kumminkin oli tullut
yliopistosta.
ANTERO. _Milloin_ se on tapahtunut?
VILHO. Arvatenkin viime talvena.
ALPO. Ei, siitä on jo vuosia. Olen minäkin kuullut sen asian.
VILHO. En minä varmaan tiedä, enkä muista tuon perineron nimeä, jos
lienen kuullutkaan.
ANTERO. Alpo kait sen tietää. Etkös sinäkin ollut teoloogien kasöörinä?
ALPO. Olin kyllä, mutta vaan menneen vuoten. Ja tuo oli tapahdunut
useita vuosia sitten. Oli ollut joku Hyydiäinen tai Hyypeläinen... Joel
Hyyteläinen muistaakseni.
VILHO (nauraen). Eikö "Hyytelö" vihdoin viimmein?
ALPO. Ei tule ivata uutenaikaisia suomalaisia sukunimiä. Kansallinen
harrastus. "Sikiö" minusta tuntui loukkaavalta, jonka tähten muutin.
Eihän _sielunpaimenena_, niinkuin aijoin, vaikka mielipideitteni
vuoksi --
(Menee oikealta, mutta hiipii takaisin kuuntelemaan.)
ANTERO. Taittiinpa sieltä löytää muuan _salaoja_!
VILHO. Tuskin se on niin tyhmä kuin tekeytyy.
ANTERO. Ei. Koettaa eksyttää. Hm -- on mulla nyt aavistus ... langan
pää.