VALLINKORVA. _Pyysit sie_?
KAISA. Enkä! Ei se _siu_ sottaas' tule.
VALLINKORVA. A siunkos? Oispa _miu_ näkyvissäin tarjonnt! Ei! (Ottaa
rahat taskuistaan kouraansa.) _Sinn_ astikka ei männä! _Vuota ruukki:
viel ei olla mieron varass!_ Vaikk isse käisin linnaa', jos nää ei
riitä!
(Menee kiivaasti. Alpo pujahtaa hänen jälestään.
Kaisa riisuu päällysvaatteensa. Lyyli raottaa akkunaa,
josta katsoo mietiskellen.)
Toinen kuvaelma.
Sali tehtaan konttorikartanossa. Perällä kaksoisovi ja kaksi akkunaa
verannalle, jolla on reheviä huonekasveja. Oikealla ovi salin ja
tehtaan konttorin välillä olevaan konttoriin. Vasemmalla ovi naisten
huoneihin. Sisustus komeaa. -- Lasien edessä uutimet. Seinillä
maalauksia kullatuissa puitteissa. Sohva, jonka edessä on soikea pöytä
ja tuoliryhmä, etualalla oikealla.
Ensimmäinen kohtaus.
Vasemmalta tulee keski-ikäinen rouva, kävelee edestakaisin, selaillen
käsinkirjoitettua vihkoa: patruunan rouva Elsa.
Samassa astuu pitkin verantaa vasemmalta jonkun verran häntä vanhempi
vaimoihminen, kantaen kahviastioita tarjottimella. Elsa avaa hänelle
ovet, jotka silloin jäävät auki. Vaimo asettaa kahvivehkeet pöydälle:
patruunan emännöitsijä Martta Sikiö.
Vähä jälemmä näkyy verannalla nuori nainen polkupyöräilijän puvussa,
jättää polkupyöränsä ulkopuolelle ovenpieleen. Salissa hän ei ollenkaan
pysähdy, vaan heti tultuaan menee vasemmalta. Hän on Elsan sisar Aino.
ELSA (kuin itsekseen). Kansatieteellinen osa melkein valmis,
samoin sivistyshistoriallinen. Mutta nämä toiset vielä heikot:
"yhteiskunnallinen asema" ja "siveyskanta", arin kaikista. Jos siinä ei
onnistu! (Ääneen.) Kuulkaapas Martta, ettekö Tekin tahtoisi auttaa
Ainoa hänen tutkimuksessaan kansan naisesta? Antaa aineksia? Olettehan
itse --
MARTTA. Ka oom mie pyykiss ollt, mieki. Määtiiä syntys' minkälaine
kirja, jos kaikk' kirjutta'sin.
ELSA. Sen voin uskoa. Meille se sittenkin on vieras ala, vaikka sen
luulisi olevan niin lähellä.
MARTTA. A mitä hää niist tutkii, prostoi naisist?
ELSA. Naisyhdistyksen julkaisuihin ... tai jos pääsee ylioppilaaksi,
niin vaikka väitöskirjaa varten.
MARTTA. Väittämää' viel käisiit täss, nuoret ihmiset! Mittää tiijä
mailmast!
(Menee perältä. Hetken kuluttua palaa verannalle pesemään
kasveja. Usein pysähtyy kuuntelemaan keskustelua.)
(Antero ja Vilho tulevat perältä, innokkaasti puhuen,
sitte istuvat kahvia juomaan.)
ANTERO. Niin uhkaavaksi minä sitä en usko.
VILHO. Uskokaa pois, eno! Niillä on totta tekeillä. Laivojakin vielä
kesken!
ANTERO. Hm -- sakkoa tuhat markkaa kappaleelta joka päivä, minkä
viipyvät yli määrästä.
VILHO. Siis ei muuta kuin taipua, jos ottaa kovalle?
ANTERO. Ei ikinä! Niin kovalle ei ota.
VILHO. Mutta jos ottaa?
ANTERO. Ei, sanon minä! _Tällä työlakolla ei ole tarpeeksi pohjaa_.
VILHO. Kuinka niin?
ANTERO. Palkat ovat kohtuulliset, työväki ei kärsi mitään kurjuutta.
Kiihotus silloin on keinotekoista, lakko yllyttäjäin varassa.
VILHO. Tällä kertaa yllyttäjät ovat vaaralliset.
ANTERO (miettii). En sittenkään tehnyt viisaasti, että otin sen
Vallinkorvan pajaan. Onko hän nyt sen paremmin vallassani?
VILHO. Päinvastoin voitte itse joutua hänen käsiinsä.
ANTERO. Hm -- _jos_ hän onnistuu. Siinä on näet "jos" välillä. Kaikissa
tapauksissa on hänestä päästävä ensi tilassa. Mutta mitään
työväenkysymystä meillä itse asiassa vielä ei ole.
VILHO. Vasta aika sitte, kun se oikein tulee! -- Meillä on jo nyt eräs
toinen kysymys. Anteeksi, että sanon suoraan mielipiteeni: tällä
tehtaalla on heikkous perusmuurissa.
ANTERO. Mikä heikkous?
VILHO. Saanko ensin kysyä, mistä syystä Vallinkorva kantaa vihaa
enolle?
ANTERO. Hm -- vanhaa, vanhaa.
VILHO. Mutta sen sitkeämpää.
ANTERO. Suittaa olla, vaikka -- (Elsalle.) Tahtoisitko tehdä hyvin ja
jättää meidät hetkeksi kahden!
ELSA (laskee vihkon sohvalle, nousee). Mistä te puhuitte?