KAISA. Viel viisastelet ... vetelet vanho'llais! Sano'sit, kui täst
päässää kesä' yl?
VALLINKORVA. Ka jäähää kerran täll puolell.
KAISA. Jää jos, moine isäntämies!
HUUHKA (ottaa esille pullonsa). A miull o rommii. (Kaisalle.) Saahaks
toiset kupit? Mie paan.
KAISA (täyttäessään kuppeja). Ompas heill nyt juomii, tänäpäivänn!
IJÄS (Vallinkorvalle). Mait siull om paljo. Miten pitänet hintaa?
ÄÄNI OVENSUUSTA. Terve taloon! Saisinko teiltä venettä ja soutumiestä?
VALLINKORVA. Mihi astikka?
Toinen kohtaus.
Esiin astuu nuori herrasmies. Hänellä on lyhyt, tiuha, kihara musta
tukka, saman väriset viikset ja lyhyt leveähkö leukaparta. Kasvot
ahavoituneet. Katse kiinteä kuin lyhytnäköisillä. Jättää rahille
vesimittaukseen tarvittavia kapineita. Hän on tehtaan insinööri,
nimeltä:
VILHO PALOKAS. Tähän vaan kosken niskaan. Vesimittauksia tehtävä.
VALLINKORVA. Saap'ha vennee!
PUHOS (ottaa lakin päästään). Ka inssinyör' jo on päässt kaartist?
VILHO (tervehtää miehiä). Vanhoja tuttuja! Ja Te taidatte olla
Vallinkorvan isäntä? -- Vielä vaan Puhoskin elää ja naureskelee...
Niin, eilen tulin. Huuhkalla yhä vielä tupakkipuruksensa kesken... No,
mutta Ijäskö se noin on herrastunut?
PUHOS. Kas, ku pantii hamarin käyttäjäks' ... valssipajjaa'. Hyvät
palkat!
IJÄS. Ei kehuttavat!
HUUHKA. Eihä köyhäll oo puolta: tiijä, millo herraks' paiskataa!