Kuulaassa syysilmassa loistelivat avarat salot värikylläisinä ja
hiljalleen liipottelivat kuihtuneet lehdet alas polulle, jota pitkin
saarnaajamunkki Pietari Kaukovalta vaelsi kohti synnyinseutuaan
eteläisessä Hämeessä. Kuta kauemmaksi hän ehti Aurajoen suulta,
sitä koskemattomampina laajenivat erämaat hänen ympärillään ja
sitä useammin kohtasi hän tiellään hirviä ja peuroja. Eilen oli
hän jättänyt viimeisen ristityn kylän suomalaisheimon alueella ja
nyt vaelsi hän Salpausselän saloilla, toivoen viimeistään huomenna
ehtivänsä ensimäisiin hämäläiskyliin.
Kuta lähemmäs päämaaliaan hän ehti, sitä elävämpinä kohosivat hänen
mieleensä lapsuusajan muistot. Hän oli syntynyt alisen Linnajoen
varrella, jossa hänen isänsä Jurva, liialta nimeltä Kaikkivalta,
oli ollut rikas ja mahtava mies sekä eteläisten hämäläisten
heimopäällikkö. Mutta kaksikymmentä vuotta sitten olivat ristisoturit
hyökänneet Etelä-Hämeeseen, hänen isänsä oli joutunut taistelussa
tappiolle ja hänet, joka silloin oli vasta kymmenvuotias poikanen,
olivat he muiden vankien mukana vieneet pois. Hänet oli kuletettu
Ruotsin maalle Lundin kaupunkiin saakka, missä munkit olivat sitten
kasvattaneet häntä ja opettaneet ristinoppia, saadakseen hänestä
lähetyssaarnaajan omien heimolaistensa pariin.
Niin oli häneen vuosien kuluessa vähitellen juurtunut uusi usko
uusine tapoineen ja hänestä oli kasvanut hurskas saarnaajamunkki,
samalla kuin lapsuusaikaiset mielikuvat olivat häipyneet jonnekin
kauas. Hän oli täydentänyt opinnoitaan Riian kaupungissa sekä
saarnannut sen jälkeen kymmenen vuoden aikana ristinuskoa virolaisten
maassa. Kotiaan ja omaisiaan ei hän kuitenkaan ollut unhottanut,
vaan hänen palavana halunaan oli ollut päästä levittämään valkeutta
omille, pimeydessä vaeltaville heimolaisilleen.
Kuluneena kesänä, kun käännytystyön Virossa oli vihdoinkin katsottu
päättyneen, oli hän saanut tilaisuuden palata synnyinmaahansa.
Turkuun tultuaan oli hän saanut kuulla, että hämäläiset olivat
joukottain luopuneet ristinuskosta, johon heidät väkipakolla oli
käännytetty, karkottaneet tai surmanneet papit ja palanneet entiseen
pakanuuteensa. Isänsä oli hän saanut kuulla olevan vielä elossa sekä
pakanain päällikkönä.
Piispa Tuomas oli ottanut hänen käännytystarjouksensa mielihyvin
vastaan, huomaten hänet syntyperänsä perusteella mitä soveliaimmaksi
mieheksi suostuttelemaan uppiniskaisia hämäläisiä kirkon
kuuliaisuuteen. Niin oli saarnaajaveli Pietari, joka oli alkanut
käyttää vertauskuvallista nimeä Kaukovalta, koska hän nöyryydessään
oli pitänyt ihmiselle sopimattomana käyttää isänsä nimeä Kaikkivalta,
lähtenyt yksinään vaeltamaan syntymätienoitaan kohti, hyljäten
piispan tarjouksen aseellisesta saattueesta ja jättäen itsensä
herransa Vapahtajan turviin.