Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1912.
O.-Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
Matti Aikio.
Matti Aikio on lappalainen kirjailija, jonka tässä suomennettu
esikoisteos ilmestyi kuusi vuotta takaperin. Se saavutti niin suurta
suosiota, että hän jo seuraavana vuonna julkaisi toisen ruijalaisen
novellinsa, nimeltä "Ginunga-gap", ja sittemmin on hän uusilla
teoksillaan luonut itselleen jokseenkin huomattavan aseman
norjalaisessa kirjallisuudessa; hän ei nimittäin käytä tuotannossaan
äidinkieltänsä, kuten hänen ainoa toinen kirjailijaksi lyöttäytynyt
maanmiehensä naapurimaassa Ruotsissa.
Aikio on, kuten luonnollista, valinnutkin kuvattavakseen kotiseutunsa
Ruijan olot ja ihmiset. Mutta hän ei ole varsinainen kansankirjailija,
vaan herkkä taiteilija, joka sommittelee vaikuttavia kohtauksia niin
realistisesti, niin todellista näkemystä ilmaisevasti kuin olisi
taidemaalaaja siinä siveltimellään loihtinut värikkäitä kuvia lukijan
tarkasteltavaksi. Nämä kohtaukset ovat osittain hyvinkin löyhässä
yhteydessä keskenään, välikohdat jättää kirjailija lukijan
täytettäviksi. Tämä keskityksen puute saattaa tuntua hiukan
häiritsevältäkin lukijasta, joka on tottunut kaunokirjalliselta
teokselta vaatimaan yhtenäistä juonta, mutta hän huomaa piankin että
hajallisuuden syynä on tekijän tulinen luonnonlaatu, joka vaatii häntä
välittömästi kuvaamaan elettyä ihmishyörinää ristiriitaisine tunteineen
ja vaikuttimineen juuri sellaisena kirjavana sarjana kuin se ilmenee
tarkalle havaintojen tekijälle. Tällainen kuvajakso ehdottomasti
herättää lukijan mielenkiintoa; ennen Aikiota ei yksikään ole
käsitellyt lappalaisten elämää niin selkeästi ja varmasti, ja
toimintapiirin uutuus viehättää lukijaa.
Niinpä täytyy "Ruijan rannoilta"-teoksessa katsoa Aikiolle suureksi
taiteelliseksi saavutukseksi sitä, että hän teoksensa laiminlyödystä
rakenteesta huolimatta on kyennyt tutustuttamaan lukijan todellisiin
_ihmisiin_. Tarmokas poronvaras Biettar Oula ja hänen muhkea eukkonsa
Elle, paatunut äitinsä ja raukkamainen Lasse-renkinsä, vanhan akkansa
kuolemaa toivoessaan itsensä rappiolle ryypiskelevä Nikko Nille,
Helsingissä papiksi lukenut Jussa ja tämän kalseaan rakkauteen pyrkivä
sivistyneen maailman neitonen Elna eivät ole pelkkiä mielenkiintoisia
romaanisankareita, vaan todellisia lähimäisiämme, joiden seuraan lukija
lyöttäytyy peräti mielellään. Tekijässä on paljon samaa alkuperäistä
voimaa ja elämänhalua, jota hän on esittänyt rotunsa lapsille kuuluvana
-- väliin eri sukupuolten värähdyttelevänä kiihtymyksenä, väliin
sellaisina sielunjärkkymyksinä kuin Biettar Oulan öisinä harhanäkyinä
nuotion ääressä hänen houkuteltuaan renkinsä heikkoihin jäihin
hukkumaan. Aikion raju alkuperäisyys ja tulinen havaintopiirtely
ansaitsevat tulla tunnetuiksi meikäläisenkin yleisön keskuudessa, joka
tulee siten tutustuneeksi omintakeiseen taiteilijaan ja uuteen
maailmaan.