Wenäjän Keisari
Suomen Suuri Ruhtinas
Maalisk. 28 p. v. 1856 Krist. syntymästä
Tästä kalliosta katsoen
kuohuvien lainetten voimaa,
ihmisten ankaraa työntekoa,
siunatun setänsä
ja isä-vainajansa
jälkiä noudattain,
tämän maakunnan keinollisuutta
uusilla armoilla suosiollisesti
kaunisti.
Sitte kun ylempänä mainitut etuisuudet Tampereen kaupungille
myönnytettiin, ja jotka varmaankin sen menestystä paljon ovat
kartuttaneet, ovat uudemmat vapaamieliset aatteet valtiotaloudessa
päässeet valtaan ja tuottaneet sääntöjä, jotka, jos eivät ole
kumoonneetkaan Tampereen etuoikeuksia, kuitenkin niiden tärkeyttä
ja alkuperäistä tarkoitusta tehneet mitättömiksi. Sentähden
vapaan-kaupungin etuisuudet tätä nykyä ja vastedes eivät ole muuna
pidettävinä kun entisen ajan sulo-muistona. Helmikuun 24 p. 1868 hävisi
ammattilaisuus ja samassa suuri osa niistä etuoikeuksista jotka Keis.
julistuksen kautta elokuun 1 p. 1821 kaupungin käsityöläisille suotiin.
Kun uusi Keinolaki tämän vuoden päätettyä ennättää voimaansa päästä,
etuoikeudet lakkaavat. Mitä tehtaiden työväen verottomuuteen tulee,
niin sekin etuoikeus on kumottu asetuksen kautta helmikuun 2 p. 1865,
joka laskee verolliseksi jokaista katsomatta säätyhyn taikka asuntoon.
Tulli-vapaus saatti kaikki muut kaupungit kateuteen; se etuoikeus
supistettiin asetuksen kautta elokuun 15 p. 1856, joka määräsi Senatin
tutkittavaksi, kutka ulkomaan tuonnit olivat raaka-aineita, joita
myöden siis suuri osa tuontitavaroista joutui tullittavaksi, ja
päälliseksi pumpuli, tuo pumpulitehtaalle nimeenomaan tärkeä
raaka-aine, on nyt jo tullittomasti jokaisen tuotava ulkomailta toisen
yhtä hyvin kun toisen.
* * * * *
_Kyttälän osto_.
Likeisessä yhteydessä Tampereen kanssa on Hatanpään kartano, jonka
maata kaupungiksi kahdesti on otettu. Sen vanhin nimi vanhoilta
pitäjäläisiltä sanotaan olleen Tausko. Presidentti paroni Boijen
kuoltua ruununvouti assessori Ahlman avisionissa hänen konkursipesän
hyväksi kartanon osti, ja sääsi testamentin kautta annettuna v. 1798
heinäkuun 2 p. että sekä koko Hatanpään kartano että kaikki muu hänen
omaisuutensa oli lankeava Suomen Talousseuralle Turussa, ja myöskin
että siitä, rahaksi muutettuna, asetettaisi rahasto, josta, pait muuta,
kansakouluja laitettaisi pitäjihin Tampereen ympärillä. Kiitostansa
osoittaaksensa tästä suuresta lahjastansa panetti Talousseura hänen
hautansa päälle Kivikirkon vanhalla kirkkomaalla kuvanveistäjän Nils
Stenstam'in tekemän hautapatsaan, jossa on luettavana pöyhkiä
kirjoitus, jonka vertaista tuskin liene, ja joka sanotaan lähteneen
Turun kaunopuheen Professorin I. Fr. Wallenius'en kynästä: "Uppå den
AIlsmägtiges vink öpnades Evighetens port och _Gabriel Ahlman_
inträdde oförgängligheten den 5 October 1799, sedan han i 62 år
uppfyllt sin bestämmelse". Suomeksi: Kaikkivaltiaan viittauksesta
avettiin Ijankaikkisuuden portti ja Gabriel Ahlman astui
katoomattomuuteen Lokakuun 5 päivänä, täytettyänsä 62 vuodessa
tarkoituksensa. Talousseuralta eversti Leijonankar osti Hatanpään
kartanon, häneltä Lars Gustaf Lefrén, Tampereen paperiruukin
perustaja, ja Lefrén'in leski v. 1833 sen möi julkisessa avisionissa.
jonka kautta laamanni Nils Johan Idman joutui sen suuren maatilan
omistajaksi. Idman'in yhteisiltä perillisiltä kaupunki lunasti
Kyttälän esikaupungin Tampereen kaupungin alle.
Suuresti entiset erhettyivät, kun kaupunkia perustaissa sen sioittivat
ainoastaan yhdelle puolelle koskea, jonkatähden ei ainoastaan
menetettiin toisen puolen vesivoimaa, vaan myöskin, kun tulevaan aikaan
toinen kaupunki, esikaupunki, nousi, joka ei kuulunut kaupungin piiriin
ja hallintoon, kaikellaisia sekaannuksia ja epäjärjestyksiä syntyi.
Molempain rantain tarvihtaissa kaupungille, otettiin jo 1830-luvulla
puheiksi, laamanni Idman'ilta, joka vasta oli Hatanpään isännäksi
tullut, lunastaa koko Hatanpään kartano, taikka kumminkin sen kosken
takuista likempää osaa. Useat kaupunkilaisista siihen kyllä suostuivat,
mutta sopu ei syntynyt, kun yritys näytti vaikialle, liikoja
maksavaksi. Taas ruvettiin 1850-luvulla sitä asiaa puuhamaan, ja
oikein toden perästä. Hallitus asiaa puolusti, varsinkin silloinen
kenraal-kuvernöri kreivi Berg koetti sitä perille saattaa ja
Hämeenlinnan kuvernöri paroni Rehbinder parhaasta päästä asiaa ajoi
Hatanpään isännän tykönä. Lunastettavasta maasta, joka oli paljo
vähempi kun mikä sitten ostettiin, pyydettiin 120,000 ruplaa hopeassa,
jota paitsi kaupungin pitäisi sitoutumaan isännälle vuosittain
maksamaan 420 tynnyriä rukiita korvaukseksi mylly-oikeudesta koskessa,
joka yksinomaisesti Hatanpäähän kuului. Se hinta nähtiin kaupungille
liika kalliiksi, vaikka valtiokin mahdollisesti vähä auttaisi, ja
siihen asia sillä kertaa jäi, kunnes kauppamies L. J. Hammarén
kaupungin vanhinten kokouksessa 1871 uudestaan otti sen puheiksi. Wähä
oli vieläkin toivoa tyydyttävällä tavalla paremmin perille päästä kun
ennemminkään. Hatanpään maaosasta Näsijärvestä Wiinikkaan asti ja
koskesta Takahuhdin rajalle pyydettiin 750,000 Suomen markkaa pait
kaupungin velvoittamista maksamaan Talousseuran Hatanpään kartanoon
kiinnitetty velka.
Asia ajaksi seisahtui, enimmästi sen vuoksi että kaksi asian parasta
harrastajaa kaupungin valtiomiehinä olivat poissa 1872-vuoden
valtiopäivillä, mutta asia otettiin taas puheiksi, ja kaupunkilaiset
valitsivat toimikunnan edelläkättä kauppaa valmistelemaan. Sitä varten
lunastettava maa-ala annettiin mitattavaksi, ja kartattavaksi insenööri
Isak Inberg'ille ja hyöty-arvio tehtiin Hatanpään omistamista Kyttälän
ja muista tiloista sekä Juha Eklundin omistamasta Ala-Erkkilän talosta
Hatanpään piirin sisällä, joka oli tarpeena saada lunastetuksi.
Kun näiden pitkällisten alkutöiden lopetettua asia jälleen esiin
tuotiin maistratin kokoukseen helmikuun 25 p. 1874 kutsutuille
kaupunkilaisille, päättivät ne yksimielisesti suostua Hatanpään
omistajain mainittuun hintaan 750,000 markkaan ja velkaan
Talousseuralle, sekä Eklundille, joka Erkkilästä vaati 150,000 markkaa,
tarita 100,000 markkaa, vaan ellei hän siihen tyytyisi, pyytää Erkkilän
lunastamista pakolla ja panna hallitukselle hakemus yhden miljonan
lainasta eli mainittuin tilusten lunastamiseksi riittävä summa.
Tarpeellisten rahain hankkimiseen, kaupan päättämiseen ja muun
tarpeellisen ajoon valittiin ja valtuutettiin pormestari Procopé,
kaupungin-lääkäri tohtori Blåfield ja kauppias Hammarén.
Kaupungin valtuusmiehet panivat Suomen Senaattiin alamaisen anomuksen
näyttävän miten kaupunki oli avaramman tilan tarpeessa, Kyttälän
esikaupungin läheisyys kaupungille vaikutti kaikenlaista poistettavaa
sekasotkua, sekä että kaupunki jo oli Hatanpään perillisten kanssa
tehnyt kauppaa eräästen sen alle kuuluvain tilusten ostosta ja myös oli
aikonut pakkokaupan kautta saada kaupungin alle seppä Eklundin
maatilan Erkkilän Alaista, jota varten pyydettiin yhden miljonan
markan suuruinen laina valtiovaroista, sekä Hatanpää-Otavallan
säterien velvollinen ratsuvelvollisuus siirrettäisi muutamihin
vielä veroittamattomiin uudistaloihin Hämeenlinnan läänissä,
ja että Tampereen kaupunki pidettäisi siinä yksinomaisessa
tullimylly-oikeudessa Tampereen koskessa ja koko sillä alalla, joka
Hatanpään isännälle kaupanteossa Ruotsin ruunun kanssa oli vakuutettu.
Siihen keis. Senaatti kirjeen kautta Hämeenlinnan kuvernörille
maaliskuun 4 p. 1875 antoi päätöksen, että jos asian muista suhteista
Senaattia tyydyttävällä tavalla sovittanee, Senaatti Hänen
Majesteetille on esittelevä 850,000 markan lainaa kuoletusrahastosta
kunnan velvoitusta vastaan vuosittain koko rahasta suorittaa 4 1/2
prosenttia eli 38,250 markkaa, neljä prosenttia koroksi, puoli
kuoletukseksi, jota myöden laina 56 vuodessa tulisi maksetuksi, sillä
ehdolla että kaupunki kirjallisesti sitouu velan maksuun sekä että
kaupunki Hatanpään omistajain kanssa tekee semmoisen sopimuksen, ettei
kiusaksi kaupungille vastaiseksi ketään muuta kun maaviljeliöitä
asutettako siihen Hatanpään kartanon alusmaahan, joka on kaupungin ja
kartanon aseman välillä. K. Senaatti ei katsonut soveliaaksi myöntää
Hatanpää-Otavallan ratsuvelvollisuuden siirtoon muihin taloihin, jota
vastoin K. Senaatti, jos kaupunkikunta ottaa ratsuvelvollisuuden
kantaaksensa, on tahtonut vakuuttaa Tampereen kaupungille oikeuden
yksinomaisesti Tampereen koskessa asettaa ja käyttää veromyllyä,
kuitenkin ainoastaan siksi ajaksi, joka aivotun lainan maksamiseksi on
määrättävänä, ja vielä sillä ehdolla että etuoikeus hävitettäisi, ellei
laina määrätyssä järjestyksessä maksettaisi.
Kaupasta ensin keskusteltaessa laskettiin Talousseuran Hatanpäähän
kiinnitetty saatava, oleva velkakirjan mukaan joulukuun 17:sta p:stä
vuonna 1807 25,700 Riksdaler Specie Banko, joka raha siihen asti oli
arvattu yhtä merkitsevän kun Riksdaler Banko ja vastaavan 53 à 54,000
Suomen markkaa, jonka arviosta myös korko tähän asti oli maksettu;
mutta nyt Talousseura, selittäen että Riksdaler Specie Banko oli sama
kun Specie eli Hopea Riksdaler, vaati saatavansa maksettavaksi
tällaisessa rahassa ja velan sitä myöden nousevan noin 145.000 markkaan
Suomen rahassa [asia päätettiin sitten Talousseuran selitysten mukaan],
jonka ohessa maisteri Karl Gustaf Idman Hatanpään haltiain asiamiehenä
sitoutui 40.000 markalla ottaa osaa maksuhun, jos se viimeksi mainittua
laskua myöden suoritettavaksi tuomitettaisi.
Kaupungin valtuusmiesten kokouksessa huhtikuun 14 p. 1875 päätettiin
Kyttälä lunastettavaksi K. Senaatilta nyt määrätyillä ehdoilla,
nimittäin että kaupunki sitoutuu ratsuvelvollisuuteen ynnä maisteri
Idman'ilta myönnyttämällä helpoituksella Talousseuran saatavaan
maksoon, kuitenkin sillä ehdolla että lunastettava maaosa hallinnon-,
lainkäynnin ja kirkollisuuden suhteen kuuluisi kaupunkiin, ja samassa
päätettiin tarjota Eklundille 100.000 markkaa Erkkilästä, mutta, ellei
hän tähän tarjoomukseen tyytyisi, hakea tilan pakko-lunastamista.
Päätöksessänsä toukokuun 19 p. 1875 ilmoitti K. Senaatti ei taitavansa
vahvistaa Hatanpään haltiain kanssa ehdollisesti tehtyä kauppaa, kun
valtuusmiehet eivät ole selvittäneet, josko ja kuinka puheen-alainen
maa-osa, sisältävä 1804 tynnyrinalaa, josta kauppa on tehty,
Tampereen kehittämiseen ja vaurastumiseen sekä järjestyksen pitämistä
varten sille välttämättömästi tarpeellinen olisi, tullen valtuusmiesten
sekä ilmoittaa kuinka avaraksi mainittuun suhteen kaupungin
piiri olisi laajennettava, että kaupunkia velvoittaa maksamaan
pakkolunastus-arviolla maaosasta määrättävää hintaa, jos edelleen
tahtovat saada Senatilta jo luvattua lainaa. Kaupungin valtuusmiesten
kokouksessa elokuun 20 p. 1875 nähtiin koko maa-ala kosken ja
Eklundin Erkkilä-Alasen metsän-jakauksen välillä tarkoituksehen
välttämättömäksi, ja päätettiin samassa panna anomus siihen suuntaan,
että, jos puheena oleva maa-ala pakko-lunastamalla kaupungin alle
tulisi, myös osa Wiinikan ja Hatanpään kartanon aseman välistä maata
(975 kyynärän pituiselta Pinnin sillasta etelään päin Lempälän maantien
varrella) saataisi lunastetuksi kaupungin piiriin, kiusan välttämiseksi
siellä ehkä nousevasta uudesta esikaupungista; että mylly, ehk'ei
kaupungille välttämättömästi tarpeellinen, kuitenkin oli lunastettava,
sekä että kaupunki sitoutui maksamaan pakkolunastus-hinnan mainitusta
alasta. Pakkolunastuksen tähden antoi Senaatti, saadaksensa
selville kuinka avaralta kaupunki välttämättömästi tarvitsisi
piirinsä laajentamista, käskyn katselemukseen läänin kuvernörin ja
maamittaus-tilitirehtörin läsnä ollessa, josta seurasi kaupungin
valtuusmiesten yhtäpitävä lausunto, jonka johdosta Senaatti vaati
kaupungin valtuusmiesten lausuntoa, ottaisivatko kaupunkilaiset
maksaaksensa pakkolunastusrahan koko mainitusta alasta, vai erittäin
sopia Hatanpään haltiain kanssa. Kaikki asian haarat saivat lopullisen
päätöksensä sillä, että Idman luopui kaupungin velvoittamisesta
Talousseuran maksusta, ja kauppasummaksi määrättiin 800,000 markkaa.
Idman'in kanssa lopullisesti näin kauppaehdoista sovittua ja kaupungin
valtuusmiesten ne huhtikuun 15 p. 1876 hyväksyttyä, tekivät
allekirjoittaneet kontrahdin, joka, saatua K. Senaatin vahvistuksen,
vielä sitte kauppakirjana allekirjoitettiin marraskuun 4 p. 1876, ja
sisältää seuraavata:
_Kauppakirja_.
Kun minä omasta puolestani sekä valtuutettuna asianajajana muitten
laamanni Nils Johan Idman vainajan perintöosallisten puolesta:
leskirouva Kamarineuvosleski Adelaide Holmberg lapsinensa, lääketieteen
tohtori Axel Holmberg, leskirouva Aina Tammelander ja valtaneuvosrouva
Hilma Moerder ja myös viimeksi mainitun mies todellinen valtaneuvos
Jean Moerder, Tampereen kaupungin valtiomiesten kanssa toukokuun 5 p.
tänä vuonna olen tehnyt kauppakontrahdin näin kuuluvan:
_Kauppakontrahti_.
Myytävistä Tampereen kaupungille allakirjoittaneitten laamanni Nils
Johan Idman vainajan perillisten omistamasta entiseen Tammerkosken
kahdenkertaisesti ratsuvelvolliseen säteriin lisätalon verosta
annetusta, mutta Tampereen perustettavan kaupungin suhteen joulukuun 16
p. 1777 tehdyn vaihtokirjeen kautta meidän omistamien Hatanpään ja
Otavallan Spinnin neljäkertaisesti ratsuvelvollisten säterien alle
Messukylän pitäjässä annetusta myllystä Tammerkoskessa ynnä sen
maan-osan kanssa Otavallan Spinnin rysthollin alasta, joka on
pohjoispuolella Wiinikan jokea ja Iiresjärveä, joka mylly ja maanosa on
laskettu vastaavan kolmeneljättäosaa Hatanpään ja Otavallan Spinnin
sätereistä, sekä meidän mainituille sätereille lisätaloiksi annetuista
rysthollin alla viljellyistä taloista liki kaupunkia, nimittäin
Siukolan kylän Ylinen ja Alanen, Kyttälän Ylinen ja Alanen sekä
Erkkilän Ylinen ja puoli Alasesta mainitussa pitäjässä, ja jälellä
olevasta mainitun myllyn osasta ynnä sen veroitettuin kiviparien kanssa
ovat allakirjoitetut perilliset ja Tampereen kaupungin valitsemat
miehet seuraavailla ehdoilla sopineet:
1:ksi. Luonnollisia ja viljelykselle sopivia rajoja varten kaupungille
myytävän maa-alan rajaksi tämän kautta määrätään: pohjoispuolella
Näsijärvi, lännen puolella sama järvi, Tammerkoski ja Pyhäjärvi, etelän
puolella viimemainittu järvi, Wiinikanjoki ja Iiresjärvi sekä
Järvensivun rysthollin raja Wuohensiltaan päin, itäispuolella
mainitusta rajakulmasta Tammerkosken lohkokunnan ja Messukylän
Takahuhdin väliraja, kuitenkin niin että se raja tehdään suoraksi
niillä paikoilla, kussa Tammerkosken lohkokunta ja Takahuhdin kylänmaa
ovat rajoittain. Tämän kaupan teossa on lukuun ottamatta se maa-ala ja
vesi, joka Tampere-Hämeenlinnan rautatietä varten on pakkolunastettu.
2:ksi. Wastaan-ottaissaan myllyn, tilat ja vastamainitsemat
arentikontrahdit, joka on tapahtuva tammik. 5 p. 1877, Tampereen
kaupunki meille myyjille on maksava kauppahinnan kahdeksansataatuhatta
(800,000) markkaa Suomen rahassa.
3:ksi. Tampereen kaupunki ottaa vastataksensa kolme neljättäosaa
kaikista Hatanpään ja Otavalta Spinnin neljä-kertaisesti
ratsuvelvollisten säterien veroista ja ulosteoista minkä nimellisiä ja
minkälaisia hyvänsä, vuotisia taikka satunnaisia, siksi kun Hatanpään
ja Otavalta Spinnin säterit laillisesti pääsevät kolmesta
neljänneksestä vielä nyt velvollista ratsumiehen-varustusta sekä
maksettavia veroja ja ulostekoja.
4:ksi. Tampereen kaupungin näin puolestansa ratsuvelvollisen myllyn
haltiaksi päästyä, joka tähän asti on ollut osa Hatanpään ja Otavallan
Spinnin säteri-rysthollia, sekä myös viimeksi mainittuun rystholliin
kuuluvan maan omistajaksi, ja me myyjät pitäissämme ikuisesti
hallussamme ei ainoastaan mainittujen talojen vähäpätöisempiä tiluksia,
jotka yllämainitun sovitun rajamääräyksen kautta voivat Hatanpään
kartanoon kuulua, vaan myös mainittuin talojen tiluksia ja maasarkoja,
jotka ovat tämän kauppakirjan 1:n pykälän myytyin maiden ulkopuolella,
luovutamme, Hatanpään ja Otavalta Spinnin haltioina, kaikeksi
vastaiseksi Tampereen kaupungin omaksi itseltämme aputaloveron
mainitusta Siukolan ja Kyttälän Ylisen ja Alasen aputaloista sekä
Erkkilän kylän Ylisen ja puolen Alasen aputalosta ja valtuutamme
Tampereen kaupunkia kaikeksi vastaiseksi kantamaan toisen puolen
meille myyjille ei kuuluvaa mainitun Erkkilän kylän Alasen aputalon
apuveron, ollen luovutetut aputaloverot olevia ei ainoastaan sen
ratsuvelvolliselle myllylle ja mainitulle maalle tulevana osuutena
Hatanpään-Otavallan säterien alle pannuista aputalon-veroista, vaan
myöskin vuotisena arentikorvauksena meidän, paitsi 1:ssä pykälässä
rastittuja rajoja, viljelevistä ja ikuisesti pidettävistä niitten
talojen tiluksista. Sitä vastoin vaadimme itsellemme ja vastaisille
näitten säterien haltioille vastaiseksi ja edelleen kantaa
lisätaloverot kaikista muista Hatanpään ja Otavalta-Spinnin säterien
aputaloista.
5:ksi. Tampereen kaupungille lankee meidän mainittuin tilusten oikeus
kalaveteen, yllämainittuin myytyin tiluspiirien alla Näsijärvessä ja
Tampereen koskessa ja Pyhäjärvestä vesi pohjoispuolella vedettävää
viivaa kaupungin alustan Nalkalanniemestä Wiinikanjoensuun
pohjoispuoliseen rantaan asti.
6:ksi. Annetaan Tampereen kaupungille oikeus, vasta tarvittaissa,
kuudensadan (600) Suomen markan vuotuista veroa vastaan vuorota
Pyhäjärven Wiinikanlahtea kahdeksansataa kyynärää sen suusta suoraan
n.k. Wiksholmaa kohti.
7:ksi. Waadimme me Hatanpään kartanon omistajat kaikeksi vastaiseksi
hiedansaantia meille sopivista, kaupungin ja maistraatin määräämistä,
paikoista.
8:ksi. Maksamme myyjät kaikki tilusten verot ja ulosteot, kunnallis- ja
ruununverot vuodelta 1876, mutta sen peräiset verot sekä kaikki
kaupanteon maksut karttapaperista, ratsuvelvollisuuden vaihdosta ovat
kaupungin suoritettavat.
9:ksi. Me myyjät sitoumme vastata mainittuihin tiluksihin kiinitetty
velka Suomen Talousseuralle, sekä pääoma että korko ja sitä myöden
niitä siitä kiinityksestä vapauttaa.
10:ksi. Me kannamme kaikki tammikuun 2:ksi p. 1877 asti maksettavat
verot ja arennit j.m. kaupan alle kuuluvista tiluksista, asemista ja
laitoksista, mutta kaikki samana päivänä taikka sen perästä maksettavat
arennit ja muut ovat Tampereen kaupungin kannettavat.
11:ksi. Sitoumme itse sekä jälkeläisemme Hatanpää-Otavallan säterissä
ettemme, Tampereen kaupungin vastaiseksi kiusaksi, salli ketään muita
kuin maanviljelijöitä asumaan sillä Hatanpään alalla, joka on kaupungin
ja kartanon aseman välillä.
12:ksi. Jos myllynrakennus sattuisi palamaan ennen vastaanottopäivää,
sitoumme me myyjät, ellei se ennen vastaanottoa meiltä olisi uudestaan
rakennettu, kaupungille jättää palovakuutuspalkkiosta sen verta kun
myllyn korjaukseen ei ole käytetty.
13:ksi. Tähän kauppakirjaan on suljettu kaikki meidän myyjäin huoneet
ja rakennukset mitä lajia ikänänsä, jotka ovat sekä ensimäisessä
pykälässä kirjoitetulla alalla että Tampereen koskessa; jonka ohessa
niistä luopuen siirrämme kaupungille kaikki arentikontrahdit, jotka
koskevat mainittua maan-alaa ja sinne rakennettuja laitoksia.
14:ksi. Emme myyjät sitou mihinkään kaupanvastaukseen.
15:ksi. Jos Tampereen kaupungille suodaan oikeus ottaa laina tätä
kaupantekoa varten, pitää kauppakirja sen suuntaiseksi kirjoitettaman.
Tampereen kaupunki taas sitouu siihen että jos vasta maksamattoman,
ikuisen nautinto-oikeuden laillistamiseksi 1:ssä pykälässä rajoitettuin
Hatanpää-Otavallan Pinnin tiluksia, arentikontrahtia eli muuta
asiakirjaa tarvittaisiin, sen tehdä. Hatanpää toukokuun 5 päivänä 1876.
_Carl Gustaf Idman_.
Omansa ja muitten Hatanpään haltiain puolesta
valtuuskirjeen mukaan.
Yllämainittuun kontrahtiin lausuvat allekirjoitetut, Tampereen
valtuusmiesten lisälukuisessa kokouksessa huhtikuun 15 p. sitä varten
valitsemat asiamiehet, Tampereen kaupungin tyytyvän. Paikka ja aika
yllä.
Fredrik Procopé. Otto Blåfield. L. J. Hammarén.
Todistajina:
O. Helenius. Elesier Johansson.
v.t. Asemanpäällikkö. Maatalon haltia.
Siis ja kun Hänen Keisarillinen Majesteetinsä jo Armosta on myöntänyt
Tampereen kaupungille lainan tähän kaupantekoon, minä tämän
kauppakirjeen viidentoista pykälän johdosta tämän julkisen
kauppakirjeen kautta oman ja mainittuin muitten perintöosallisten
puolesta Tampereen kaupungille siirrän ja myyn tässä kauppakontrahdissa
viime 5:ltä päivältä nimitetyn maa-alan niinkuin siinä kirjoitettu on,
kauppakontrahdissa mainituilla ehdoilla, sekä ilmoitan viime toukokuun
5:ltä päivältä tehdyn kauppakontrahdin vahvaksi ja pysyväksi. Hantanpää
marraskuun 4 p. 1876.
_Carl Gustaf Idman_.
Yllämainittuun kauppakirjeesen julistamme me Tampereen kaupungin
tyytyvän ja sidomme kaupungin kaikin puolin täyttämään ja vastaamaan
tässä kauppakirjeessä ja siihen liitetyssä kauppakontrahdissa mainitut
velvollisuudet. Aika ja paikka niinkuin yllä.
Fredrik Procopé. Otto Blåfield. L. J. Hammarén.
Todistajina:
O. Helenius. Elieser Johansson.
v.t. Asemanpäällikkö. Maatalon omistaja.
Tätä kauppakirjaa on kaksi kappaletta tehty, toinen myyjille, toinen
Tampereen kaupungille, joka tunnustetaan. Hatanpää niinkuin yllä.
Carl Gustaf Idman. Fredrik Procopé.
Otto Blåfield. L. J. Hammarén.
Yllämainitut kahdeksansataa tuhatta markkaa kuitataan. Hatanpää
tammikuun 5 p. 1877.
_Carl Gustaf Idman_.
Adelaide Holmberg.
Jean ja Hilma Moerder. Aina Tammelander.
Adolf Törngren'in kauta, valtuutettuna:
Axel Holmberg.
Todistajina:
O. Helenius. Axel Hårdh.
Yhdessä tämän kauppakirjan vahvistamisen kanssa antoi K. Senaatti
kaupungille ennemmin luvattua lainaa 850,000 markkaa ja määräsi
samassa, että Eklundin Erkkilän Alanen-talo tulee kaupungin eduksi
pakkolunastettavaksi. Pakkolunastushinta siitä tilasta, joka ei monta
vuotta sitten tarjottiin 16.000 markan hinnasta, ei noussut täyteen
siihen summaan, 100.000 markkaa, joka kaupungilta Eklundille oli
tarjona. Eklund ei siihen tytynyt, vaan veti asian oikeuteen, eikä se
vielä ole ylimmässä oikeudessa päätetty. Pakkolunastuksen maksamiseksi
Eklundin talosta sai kaupunki 50,000 markan lainan, viidessätoista
vuodessa takaisin maksettavaksi.
Tammikuun 5 p. 1877 siirtyi Hatanpäältä ostettu ala kaupunkiin ja
maisteri Idman Tamperelaisia suurilla juhlapidoilla kunnioittain
vahvisti kaupanteon, joka koko ajan kaupungin puolesta erinomattain
ajettiin maistratin kokouksessa v. 1874 valituilta asiamiehiltä, jotka
monta kertaa kävivät pääkaupungissa neuvottelemassa hallituksen
jäsenten kanssa, jotka kohdastansa suosiollisesti asiata puolustivat ja
jouduttivat ynnä saattivat sitä toivottuun hyvään päätökseen.
Armollisten asetusten kautta syyskuun 26 p. 1876 ja maaliskuun 26 p.
1877 säädettiin, että kaikki kaupunkihin nyt siirretyt tilat toukokuun
1:stä päivästä 1877 kirkollisesti, ja heinäkuun 1:stä päivästä samana
vuonna lainkäynnissä sekä hallitusasioissa kaupungin alle kuuluivat.
Uuden kaupungin-puoliset, jotka ennen kaupan päättämistä yleisesti
ilmoittivat tytyvänsä joutumaan kaupunkiin siirrettäväksi, ovat
sitten mielensä muuttaneet. Ehkei se paikka, johonka talonsa ovat
rakentaneet, heidän oma ollut, olivat he kuitenkin tottuneet sen
omanansa pitämään, sentähden useat heistä eivät ymmärrä, että heidän,
paitsi maa-arentia, on myös kaupungin veroja maksaminen muihin
kaupunkilaisiin yhdenvertaisesti. Ensimäisenä toimena oli uuden
kaupungin järjestäminen, ja koskentakuisia tappiosta säästämiseksi
suotiin heidän asuntonsa pysyä entisellensä viisitoista vuotta,
toukokuun 1:stä p:stä 1877 luettuna, ellei talonpaikkaa yhteiseen
tarpeesen sitä ennemmin olisi, ja siinä kohden talollinen oli
saava korvausta jälellä olevan ajan suhteen. Uusi koskentaustan
järjestämis-ehdotus on toimikunnalta tehty, mutt'ei vielä kaupungin
valtuusmiesten keskusteltavana ollut. Suurin ansio siitä suunnituksesta
on kaupungin arkkitehti Calonius'en, jonka tekemä myös tähän vihkoon
liitetty vähämittanen koskentaustan kartta on. Rautatien takana on
karttaan piirustettu vastasyntyvän kaupunginosan maa-ala, likeisen
töllin nimellä kutsuttu Tammelan kaupunginosa. Se osa arvattavasti
hyvän asemansa tähden tulee piakkoin rakettavaksi, erittäin kuin
Kyttälän järjestettäissä avarampaa tilaa tarvitaan. Kartan selitykseksi
mainittakoon vielä, että viivoitut linjat osoittavat nykyistä uutta ja
vanhaa maantietä, Leveetä katua ja Siukolan katua.
Kaupungin asento.
Tampere kuului ennen Turun ja Porin lääniin. Sen ja Hämeenlinnan läänin
vaakunat seisoivat Tampereen sillan keskellä. Lääninrajain puuhissa v.
1830 oli sanoma levinnyt, että Tampere oli eri läänin pääkaupungiksi
katsottu, ja se luultiin jo niin tiettynä asiana, että varatuomari
Berndt Schrey Kauppakadun varrella rakensi hänen mielestänsä tänne
tulevalle maaherran virastolle pian tarvittavan talon. Tuomari G.A.
Blåfield sen sitten osti ja häneltä kaupunki sen sai 6000 ruplalla
pankossa. Talo monta vuotta käytettiin kouluna siksi kun Karl Lindberg
sen v. 1875 osti 67,000 markalla.
Kun Turkuun oli kolmatta vertaa pitempi matka kun Hämeenlinnaan,
Waasan, Turun ja Hämeenlinnan kuvernörit, senatori paroni von Born
puheenjohtajana, rajain jäjestämisestä Turun, Hämeenlinnan ja Waasan
läänien välillä pitivät helmikuun 15 päivänä v. 1866 Tampereella
kokousta, johon myös oli neuvottelemaan kutsuttu asiamiehiä Tampereen
kaupungista ja sen ympäristöltä. Siitä seurasi Arm. Julistuksen kautta
marraskuun 2 p. 1868 Tampereen siirto Turun läänistä Hämeenlinnan
lääniin tammikuun ensimmäisestä päivästä v. 1870.
Satakunnan maakunnan taikka Kokemäenkartanon, sitten Porin läänin
vaakuna on Dahlbergin mukaan [Svecia Antiqua & Hodierna], tämän
vihkosen nimilehteen kuvattu ja sen rinnalle Tampereen kaupungin
keisari Nikolain maaliskuun 8 p. v. 1839 vahvistama vaakuna. Se on
vaakunan-kilpi ilman kruunutta, viistoen siniseltä koskelta jaettu; sen
ylipuolella on punainen T kultasen pohjan päällä, alipuolella kultanen
Merkurian-sauva pantu kultasen vasaran poikki.
W. 1800-luvulla postimestari, luutnantti E.F. Tihlman oli
kaupungin järjestysmies. Hänen perästä Fredrik Adam Sacklén tuli
järjestysmieheksi v. 1827 ja v. 1830 pormestariksi kun huhtik. 26 p.
1830 annetun armoll. päätöksen johdosta kaupunginoikeudelle annettiin
nimi Raastuvanoikeus ja Maistraati sekä kaupungin järjestysmiehelle
pormestarin nimi. Sacklén sai virkavapauden helmikuun 19 p. 1861, josta
ajasta asti Fredrik Wilhelm Procopé teki virkaa. Sacklénin kuoltua v.
1866 Procopé nimitettiin v. 1867 varsinaiseksi pormestariksi.
Kaupungin viskaalia on olleet:
Edvard Brander.
Karl Fredrik Renfors 1866, k. 1867.
Ernst Alexander Wigren 1868.
Tampereen vanhimman kartan vahvisti Kuningas Gustaf III Gripsholman
linnassa 1 p. Lokakuuta 1779. Tämä kartta, jonka mukaan kaupungimme
läntinen raja ulottui nykyiseen läntiseen pitkäkatuun saakka, sisältää
kahdeksan pienempää ja neljätoista suurempaa kortteria. Torin varrella
on raatihuone saanut omaksensa saman paikan, jolle se tulevaisuudessa
on rakennettava. Torin ympärillä löytyy neljä tonttipaikkaa, aiotut,
kuten kartasta luemme, asemapaikoiksi neljälle kirkolle eri uskontoa
tunnustavia varten. Nämät paikat ovat tämän vihkoon liitetyllä kartalla
jätetyt värittä. Muuten ovat kaikki tällä vanhalla kartalla löytyvät
asemapaikat hienoilla viivoilla osoitetut vihkon kartassa. Wielä on
tallella toinen vanha kartta, jonka on piirtänyt Johan Limon vuonna
1780 ja J.O. Bergman v. 1851 kopioinnut. Tämä kartta on muuten saman
pitävä edellisen kanssa paitsi että tontit ovat numeroilla merkityt ja
lisäksi ovat siinä istutusmaat, jotka arvan heiton kautta lankesivat
talonomistajille, mitatut ja merkityt. Nämät istutusmaat olivat silloin
luvultaan 95. Tonttien luku oli 92 paitsi kaksi Pyynikin rannalla,
merkityt numeroilla 93 ja 94. Kun kaupungin väestö lisääntyi, entisten
taloin asemat eivät enää riittäneet, vaan jo 1800-luvulla valitettiin
asemain puutetta, jonka tähden kaupunkilaiset 1824 pyysivät asemain
lisäämistä ja uusi kaupungin asemakartta vahvistettiin v. 1830. Tämä
laajentaa kaupungin talonrivit puiston (Esplanadin) toiselle puolelle
niin kutsuttuun uuteen kaupunkiin. Wuoden 1805 tulipalon perästä
tehtiin uusi järjestys, jonka H. Majesteetti Zarskoje Selossa helmikuun
10 p. 1868 vahvisti. Päämuutokset siinä oli Hämeenkadun muutos 50
kyynärän leviäksi, Uudenkadun ja Rantakadun laajentaminen, jonka
vanhalla varrella ainoastaan kivihuoneita saa rakentaa; sitten vielä
annettin puistolle sadan kyynärän leveys, kun oli ennen 60 kyyn. leviä
ollut, ja kaupunki laajennettiin länteenpäin niin paljo että
asemapaikkain luku kasvoi 261:een asti, pait 80 vähempää tonttia
työväestöä varten aiottuja. Isompi osa uusista talonasemista ovat jo
rakennetut, ja pienempäin luku nähtiin pian niin riittämättömäksi että
lisäksi 24 vielä vähäisempää asemaa varsinaisen kaupungin ulkopuolella
jaettiin, ja myös nekin ovat rakennetut.
_Uusi raastupa_, määrätty rakennettavaksi vanhan raastuvan asemalle
kauppatorin varrella yhteydessä vankihuoneen kanssa Hämeenkadun
varrella, on vuodesta 1870 saakka ollut aivottu, nyt on siihen
yli-arkitehdin L. Lindqvist'in tekemä piirustus valmis. Se rakennus,
kulunkiarvioa myöden 380,000 markkaa maksava, on oleva kaksikertainen
matalammalla keskikerralla, jonka asuinhuoneet kukin erikseen ovat
yhteydessä alisen kerran kahdeksan kauppapuodin kanssa. Ylisessä
kerrassa on isompi kaupunginvaltuusmiesten kokoushuone ja tarpeellisia
huoneita raastuvanoikeudelle, maistratille ja rahatoimikamarille
(drätsellkammare). Piirustus, joka oli näytteellä viimeisessä Parisin
näyttelössä, maksoi 4,375 markkaa.
Kaupungin rakennussääntö on annettu elok. 12 p. 1823 ja uudistettu
toukok. 8 p. 1869.
Palosääntö annettu jouluk. 12 p. 1826 uudistettiin jouluk. 9 p. 1865.
Tulipaloja on usein ollut Tampereella ja tänäkin vuonna 1879 ainakin
kuusi, joista viimeinen syysk. 26 p. Joka kerta on suurempia taloja
joutunut liekkien uhriksi, mutta valkeaa on aina voitu rajoittaa
pienempään alaan. Ainoa tulipalo, jolla oli suurempi laveus, raivoi 19
p. elokuuta 1865, jolloin yli 30 taloa, joista useammat olivat
Kauppakadun varrella ja siitä alaspäin Rantakatuun, kokonaan paloi; 32
talosta sai kaupunkien yleinen palovakuutus-yhtiö silloin maksaa
palkintoa 309,458 markkaa.
Suomen kaupunkien yhteisessä Palovakuutusyhtiössä on Tampereella ollut
vakuutettuna.