Ma muistan joulun,
kun reessä liu'uin
ja jätin koulun,
kun helein tiu'uin
ma ajoin korkeaan kartanoon
kuin tarulinnaan maan mainioon.
Ja kynttilöineen
jo loisti kuusi,
maatytöt töineen
ne kyökkiin huusi,
ja neidit kaunisti kotiaan,
mut sedät maisteli totiaan.
Kun tuoksui lakkaa
ja livekalaa,
ma tutkin takkaa
ja katsoin salaa,
se seiniin satuisen loiston loi,
ja tuuli nurkassa tarinoi.
Jo vääntyi lukko
ja kömpi sisään
nyt joulu-ukko,
ma katsoin isään,
nyt tunsin silmät ja parran, suun
kun pyörin ympäri joulupuun.
Ja riemu raikui,
kun pianiinon
nyt gluntit kaikui,
näin taivaan siinnon
ja tähdet kuurassa ikkunain
mun lapsenmieltäni kirkastain.
Kuin yli pääni
ne kruunuin loisti,
soi isän ääni,
kun setä toisti,
ja sävel hiutui niin hiljakseen
kuin lumitähtöset hangelleen.
Ne piirtyi muistiin
kuin kevein siivin,
kun vanhaan kuistiin
ma salaa hiivin,
kun väentuvasta kolke soi
ja lapset pahnoilla piehtaroi.
Niin kirkastuvin
ma katsein kuljin,
kuin satukuvin
taas silmät suljin,
kun tuhat-öistänsä tarinaa
nyt kertoi taivaalle talven maa.
Niin hohti haaveet,
kuun kultaan haipui,
näin vuorten aaveet,
mi varjoon vaipui,
näin riihen rinteellä peikkoin päät,
ja jättein kulkeissa jyskyi jäät.
Ja portaat paukkui,
yökoirat kyliin
ne kuulle haukkui,
kun isän syliin
ma juoksin salihin säihkyvään
ja polviin painoin ma pienen pään.
Nään vielä puiston,
mi tuuti unta,
kuin läpi muiston
nyt sataa lunta,
sen joulun muistan, en unta saa,
kun joulukynttilät kimmaltaa.