Olkoon sieluni kuin vilvas virta,
joka tunturien turvass' uinuu
korkeen kotkavuoren lähteen luona,
liejunkeltaisena kiehuu, laaksoon lähtee,
jyrkännettä hyrskyin hypähdellen
niinkuin laitumellaan valkokaritsa
heleänä keväthelluntaina.
Puhtaaks puroks pulputen se paisukoon,
joki-uomain uhmaan joutukoon,
koskena se laulakoon ja kuvastakoon
kaikki elon taivaan kirjokaaret,
huutakoon se voimassansa kerran,
vuoret veljinänsä käyköön maailmaan,
vastuksensa voittain kamppailkoon!
Vihreenä kuin smaragdi se saareilkoon
läpi laajain laihoin, suurten tasankojen,
puhkoen padot, ali suurten siltain,
miss' suvikisat, huimat kiihkot kiihtyy,
ohitse koivukunnaan, lemmenlehtojen
ja ihmismajain, missä asuu rauha,
ohitse kirkkojen, min kirkonkellot
virittää väreilyhyn kirkkaan kalvon,
lastuja lennättäen uutistöistä,
kuvastellen myrskyn kaatopuut
taikka syksyn synkät verikuut
sekä suurten murhelintuin varjot.
Polveilkoon se omaa tietään vaikka väärään,
kunhan pyrkii suureen loppumäärään,
hopeana hohtaen ja leventyen
heijastaen lempeen, tyynen iltataivaan,
jolla kylmät tähdet tuikkii arvoituksin,
niin se suvantoihin syventyköön,
vihdoin hiljaa sulaen se soilukoon
Ikuisuuden, mittaamattomuuden mereen. —
22.
Käyn sielussani kovan kurin,
en haastaa tahdo, mitä surin,
en tahdo lymyillä,
vaan avokasvoin käydä kulkuain
elämä eessä, taakka takanain,
ma tahdon huolissakin hymyillä.
Hymyilen elon seikkailuille:
itselle kova, hyvä muille
eloni tarkoitus,
päämäärään taikka kuoloon pystypäin
edestä elämän vaikk' yksinäin,
kuumille kiihkoilleni karkoitus!
Kuin syksypäivä yli puiston
ja rikkaan suuren suvimuiston
luon viime säteeni,
kun kullankirjavana taittuu tie,
mua, Runotar, sun valtakuntaas vie,
hymyillen laske kannel käteeni.
23.
Tule, laulu, minun lohdukseni,
olit aina paras ystäväni,
takanain on elon ehjin ilo,
tuntematon tuska edessäni.
Jos et tulisikaan mairemielin,
joudu jälkeen unettomain öiden
ihanilla surun sävelillä
hellin unin pääni ympäröiden.
Lauhduta ja loihdi lepoon, laulu,
ihaniksi surun illat soita,
että nähdä voisin suurta unta,
joka kirkastaisi kohtaloita!
24.