Ikuinen henki korkeudessa, kuule heikko ääneni! Sinä yksin näet
minun ankaran avuttomuuteni. Kokoa minua, kohota minua kohti sinun
korkeita tähtiäsi! Sinun korkeat tähtesi ovat autuaita aavistuksia
sinusta. Sinun väräjävien, välkkyvien tähtiesi tarhassa asuu rauha,
sen syvyydessä asuu voima ja viisaus. Anna minun sairaalle sydämelleni
rauha, hengelleni voima ja sielulleni viileä viisaus! Sinä pyhä,
puhdas, jalo, järkkymätön, suuri tuntematon, anna minulle tahto, anna
minulle tahto itseni yli. Iäti ikuinen! Minun suuressa yössäni minä
kohotan käteni, kohotan käteni ja lyön ne kasvojani vastaan. Istun
ja vapisen vuoteellani, käyn sielussani läpi elämän erämaan ja sen
erehdykset, käyn itseni kanssa julmat jumalienkäräjäni. Minä tuomitsen
itseni ja tekoni, sillä ihmiset eivät voi minua tuomita sinun tahtosi
jälkeen. Ihmiset ovat käyneet minulle vieraiksi, minä itse olen kuin
vieras omassa talossani, jolla ei ole vartijata ja jota salakavalat
kiertävät. En löydä ihmistä, joka minulle ihminen olisi. Kukaan ei
kolkuta ovelleni, enkä minä kolkuta kenenkään ovelle. Minun sieluni on
autio talo, jonka Herran tuli on tuhonnut. —
Katselen, tähtien luoja, sun tähtiäsi, jotka minulle kirkkauden
korkeudesta arvoituksina taivaan kiireellä kimmeltävät. Ne loistavat
kylmään kammiooni, jonka kynnyksellä kurjuus seisoo odottaen onneni
katoamista. Minun sydämeni on surusta raskas ja tuskasta täysi. Mutta
sinä sidot näkymättömät langat sinun sisimmästäsi minun sisimpään
sydämeeni, taivaan tarhasta avaruuden siintäviä siltoja pitkin
harmaaseen maahan, jossa huolissa harhailen. Ja minun sieluni kirkastuu
ja kohoo, minun sydämeni sulaa kuin sävel sinun suureen sävelluomaasi,
jota näkymättömät kädet soittavat. Ikuiset sävelet kiertävät sinua
niinkuin auringot suurta näkymätöntä auringonlämmön lähdettä, joka
kumpuaa ikuisuuden peripohjasta. Minun sieluni särkynyt sävel kohoaa,
kohoaa, ja minä kohoan sen ihanien sointujen suunnattomassa sulossa.
Minä kohotan, yössä minä kohotan vapisevat käsivarteni kohti
alkamatonta avaruutta, loppumatonta laajuutta, alituista arvoitusta.
Korkea olet, ihmeellinen olet, Ikuinen. Korkean, ihmeellisen ilon ja
raukeuden rauhan annat sinä minulle tällä häipyvällä, heleällä hetkellä
tuhansien tähtien tuikkiessa sinua ylistävään yksinäisyyteeni. Kohotan
korkealle käteni, korkealle kohotan käteni, Ikuinen, Ikuinen...!
3.