-- Nyt alkaa sataa lunta, tytöt, sanoi Phil tullessaan kotiin
iltapuolella eräänä marraskuun pakkaspäivänä, -- ja koko
hiekkakäytävä on täynnä mitä sievimpiä pikku tähtösiä ja ristejä. En
ole koskaan ennen huomannut, miten hienonhieno lumihiutale on. Nyt
kun elämä on näin järjestetty, on aikaa kiinnittää huomiota moneen
uuteen seikkaan ja tehdä kaikenlaisia havaintoja, joita emme ole
lainkaan ennen tehneet. Niin, kiitos tyttökullat, kun otitte minut
joukkoonne. Tuntuu oikein hyvältä saada tuskitella sitä, että voi
taaskin on kallistunut viisi senttiä.
-- Älä nyt, kuule, onko se? kysyi Stella, joka hoiti pienen talouden
tilit.
-- Onpas vaan, ja tässä on sinun kilosi. Minä alan jo olla taitava
ostoksien tekijä. Se on vielä hauskempaa kuin hakkaileminen, sanoi
Phil vakavasti.
-- Voi sentään, miten kaikki kallistuu kauheasti! On suorastaan
halpamaista, että ruoka tulee niin kalliiksi, huokasi Stella.
-- Niin, Jumalan kiitos, että vielä saa raitista ilmaa ilmaiseksi,
virkkoi Jamesina-täti.
-- Hyvä naurukaan ei vielä maksa mitään, sanoi Anna. -- Siitä
ei kanneta vielä veroa, ja hyvä onkin, sillä nyt saatte nauraa
makeasti kaikki tyynni. Minä luen teille ääneen Davyn kirjeen. Hän
on huomattavasti edistynyt oikeinkirjoituksessa viime vuonna ja
käyttelee välimerkkejäkin kuin poika. Hän on pudotellut kynästään
oikein sisältörikkaan kirjeen. Istukaa nyt, niin saatte kuulla,
ennenkuin taas jokailtainen lukuaherrus alkaa.
"Rakas Anna", aloitti Davy kirjeensä, "minä tartun kynään, jotta
saisit tietää, että me kaikki voimme hyvin, ja me toivomme, ettei
sinuakaan mikään vaivaa. Tänään sataa vähän lunta, ja Marilla sanoo
että pilvien akka pudistelee höyhenpatjojaan. Jos hän asuu pilvissä,
niin hän varmaankin on Jumalan sukulainen? Kuinkahan läheistä sukua
hän on? Täti Lynde on ollut kauhean sairas, mutta hän on nyt parempi.
Hän romahti maahan kellarin rappusissa viime viikolla. Kun hän
romahti, niin hän koppasi kiinni hyllystä, missä kaikki maitoastiat
ovat, ja se jyrähti maahan samalla ja aika ryminä kuului. Marilla
luuli ensin, että oli maanjäristys. Maitoastiat meni säpäleiksi ja
täti Lyndeltä meni pari kylkiluuta poikki. Tohtori tuli ja antoi
hänelle lääkkeitä, joilla hänen piti voidella kylkiluita, mutta
sitä hän ei ymmärtänyt, vaan ottikin ne lusikalla suuhunsa. Tohtori
sanoi että oli Herran ihme ettei hän paikalla kuolla kupsahtanut,
mutta eipäs niin käynyt, ja hänen kylkiluunsa on taas hyvät, ja
Marilla sanoo, että kyllä voi tulla hyvin hyvästi toimeen ilman
lääkäreitä. Mutta maitoastioita ei voitu laittaa, ne sai Marilla
heittää rikkaläjään. Oli yleinen kiitospäivä viime viikolla. Meillä
oli lupaa koulusta ja hirveän hyvää ruokaa päivälliseksi. Meillä
oli lihamureketta ja paistettu kalkkuna ja omenakakkua kermavaahdon
kera ja rinkeleitä ja ässiä kahvin kanssa. Marilla sanoi että minä
varmaan olin syönyt liikaa ja että yöllä sattuisi onnettomuus,
mutta ei sattunutkaan. Minä heräsin itsestäni ja nousin. Dora sai
sitten korvasäryn, mutta se tuntui aivan vatsanväänteiltä. Minulla
ei ollut missään korvasärkyä. Meidän koulussamme opettaa nyt herra.
Hän on hurjan kiva. Viime viikolla hän antoi meidän kaikkien poikien
kolmannella luokalla kirjoittaa, millaisen rouvan me tahtoisimme,
ja tyttöjen, millaisen miehen he tahtoisivat. Hän nauroi niin
tavattomasti kun hän luki aineet. Näin minä kirjoitin. Sinusta on
ehkä hauska lukea.
"Minkälaisen rouvan minä mieluimmin tahtoisin.
"Hänen pitää käyttäytyä hyvin hyvästi ja saada ruoka valmiiksi
minuutilleen, ja tehdä mitä minä sanon hänelle ja aina olla hyvin
kohtelias minulle. Hänen pitää olla viidentoista vuoden vanha. Hänen
pitää olla kiltti köyhille ja pitää siistinä ja järjestyksessä ja
mennä kirkkoon joka sunnuntai. Hänen pitää olla hyvin kaunis ja
hänellä täytyy olla kihara tukka. Jos minä saan ihan sellaisen
rouvan kuin minä tahdon, niin minä olen hirveän kiltti mies hänelle.
Minun mielestäni rouvan aina pitäisi olla hurjan kiltti miehelleen.
Muutamilla naisparoilla ei ole mitään miehiä.