Jos suosiollinen lukijani edellä kerrotusta on aavistanut, että
uhkaavia pilviä kokoontui porvariskuninkaan harmaan pään ympärille,
niin hän kenties ei ole arvannut aivan väärin. Mikäli Larssonin
vaikutusvalta porvarissäädyssä eneni ja uhkasi tehdä tyhjäksi
hattupuolueen, tämän säädyn puolelleen taivuttamiseksi punomat vehkeet,
sikäli viritettiin yhä ahkerammin pimeydessä niitä verkkoja, joihin
tämä vaarallinen vastustaja oli kiedottava ja joiden avulla hän oli
kukistettava. Valtiopäivämiehenä hän henkilökohtaisesti oli koskematon
niin kauan kuin valtiopäiviä kesti; mutta nyt, kun tapahtumat päivä
päivältä kehittyivät huippuansa kohti, kävi myöskin päivä päivältä yhä
välttämättömämmäksi toimittaa hänet tieltä pois, ja tämän salaliiton
kätyriksi tuli nyt vanha tuttavamme, kaikenlaisiin vehkeisiin hyvin
harjaantunut viskaali Spolin.
Nolostumatta vähääkään hukkaan menneestä yrityksestään, jonka avulla
hän oli koettanut pidättää Larssonia Vaasassa tuon valheellisen syyn
nojalla, että tämä varkain oli yrittänyt kuljettaa laivassaan vääriä
hopeatalareja, oli uuttera viskaali ystäviltään Vähäkyrön metsien
vääränrahan tekijöiltä saanut vihiä eräästä Bertelsköldin palveluksessa
olevasta Istvan-nimisestä miehestä, jonka monivaiheinen elämä ja
herkkäuskoinen luonne näyttivät tekevän hänet erittäin sopivaksi
olemaan syöttinä siinä karhunajossa, joka nyt aiottiin panna toimeen.
Ja sittenkun Spolin asianomaisista paikoista oli kerännyt kaikki asiaan
kuuluvat tiedot, lähti hän syksyllä Tukholmaan, jossa hän, saatuaan
kaikki tarpeelliset ohjeet, kohta haki käsiinsä Istvanin.
Suurta taitoa ei tarvittu tämän rehellisen miehen vakuuttamiseksi
siitä, että hän eikä kukaan muu oli niiden suurten maatilain oikea
omistaja, jotka Larsson oli ostanut veljensä tyttäriltä aivan
polkuhinnasta, kuten kerrottiin. Isonvihan jälkeisinä aikoina
kerrottiin jo ilmankin kaikenlaisia kummallisia juttuja kadonneista ja
palanneista perillisistä, niin että ne ikäänkuin kuuluivat
päiväjärjestykseen ja että niin hyvin tuomarit kuin riitapuolet ja
todistajat helposti niitä uskoivat.
Istvan, joka oli houkuteltu pitämään asiata herraltaan salassa, oli
hakenut käsiinsä Larssonin ja lyhyesti ja kursailematta esittänyt
itsensä hänen veljenpoikanaan, tarjoten hänelle sovintoa. Ken tunsi
porvariskuninkaan -- ja Spolin hänet kyllä tunsi -- tiesi myöskin
edeltäkäsin, miten semmoinen käynti hänen luonaan oli päättyvä. Larsson
ei ollut niitä miehiä, jotka lahjoittavat kokonaisen omaisuuden kenelle
tahansa, joka tarjoutuu sitä vastaan ottamaan. Päätökseksi tuli
lyhyesti se, että hän ajoi uuden sukulaisensa pellolle.
Nyt oli häntä kumminkin peloitettava oikeudenkäynnillä, joka pakottaisi
hänet palaamaan kotiseudulleen hankkiakseen itselleen laillisia
todistuksia omaisuutensa turvaamiseksi. Hänen mieleensä palautettiin
useita samanlaisia tapauksia, joissa oli riidelty kuninkaaseen asti ja
jotka olivat päättyneet vastaajan täydelliseksi häviöksi. Mutta Larsson
ei ottanut niistä huoliakseen. Hän pysyi mielipiteessään ja jatkoi
valtiopäiväasiain hoitamista niinkuin ennenkin siinä varmassa toivossa,
että hänen puolueensa voitto oli samalla oleva voitoksi niille
hankkeille, joita hän niin kauan ja innokkaasti oli ajanut, eli että
Pohjanmaan kaupungeille oli saatava tapulikaupungin oikeudet.
Spolin alkoi epäillä ovelan juonensa onnistumista. Se oli hyvä kyllä
kerran maailmassa valmistamaan hänen kostoaan; mutta mitä tämä liikutti
noita hänen selkänsä takana olevia mahtavia herroja? Pois on
porvariskuningas saatava; vasta hänen valtaistuimensa kukistuttua
voivat hatut toivoa valtaan pääsevänsä.
Mutta Spolinilla oli, niinkuin taitajalla kalastajalla ainakin, yhtä
aikaa monta verkkoa virrassa. Hän nuuski sieltä, nuuski täältä ja löysi
Tukholman ravintoloista erään nuoren narrin, nimeltä Kalle Sager, joka
eli hauskaa elämää muutamien köyhien aatelismiesten kanssa, jotka, kun
saivat viettää iloisia päiviä hänen kustannuksellaan, eivät pitäneet
niin tarkkaa lukua siitä, vaikka seuratoveri ei ollutkaan aatelismies.
Kun rehellinen, mutta kovin lyhytnäköinen äiti luuli poikansa istuvan
kamarikollegiossa valtakunnalle ylen tärkeihin toimiin syventyneenä,
katsoi Kalle Sager taiteellisiin lahjoihinsa nähden sopivammaksi
soittaa huilua ihanille ravintolaneitosille, ja näiden iloisten, noiden
ylhäisten ystäväinsä seurassa viettämänsä päivällisten jälkeen hän
kerran hairahtuikin niin, että tuli kotiin jotensakin vireissä juuri
sinä päivänä, jolloin neitsyt Loviisa, säikähtyen hänen iloisuuttaan,
pyysi muoria tulemaan alas Esterin ullakkokamarista -- mistä oli
seurauksena se, että eukko unohti menemästä takaisin.
Tämän oivallisen nuoren miehen kanssa onnistui Spolinin päästä
lähempään tuttavuuteen etupäässä sillä tavoin, että hän uskotteli
voivansa korkeiden suosijain luona puhua tuon ansiokkaan nuorukaisen
puolesta. Ja koska samat lupaukset olivat suorin tie rouva Sagerin
sydämeen, niin oli tämän viekkaan urkkijan helppo päästä siihen samaan
puotiin, jonka ovet vähäistä ennen olivat auenneet kreivilliselle
harpunsoittajallekin.
Spolin tiesi hyvin kyllä, mikä oli hänen vastustajansa heikoin ja arin
kohta. Mutta hän tiesi myöskin, että Ester oli häntä viisaampi: jo
kerran ennenkin oli tyttö tehnyt hänen hankkeensa tyhjiksi. Hän varoi
sentähden näyttäytymästä Esterille ja hänen onnistui sen sijaan saada
puolelleen neitsyt Loviisa, joka oli hyvänluontoinen, mutta
yksinkertainen ihminen. Hän puheli niin kauniisti, tämä siivo viskaali,
vanhasta ystävyydestään tuota kammioonsa suljettua lapsiraukkaa
kohtaan, kuvaili, kuinka julmasti tyttöä nyt kohdeltiin ja kuinka
ei pitäisi vastustaa hänen viattomia toivomuksiaan. Neitsyt Loviisan
hyvä sydän heltyi kokonaan, etenkin kun hän muutamista pienistä
kohteliaisuuksista oli huomaavinaan, että viskaalinrouvan arvonimen
saavuttaminen ei kenties olisi aivan mahdotonta. Ja koska tapahtui
niin, että neiti Stenbock sairastui iltaa ennen kuin hänen
oli esiinnyttävä katrillissa kreivi Tessinin luona, ja hänen
kamarineitsyensä oli neitsyt Loviisan hyvä ystävä, niin tarvittiin vain
muutamia määräyksiä ja sopiva käsiraha neiti Stenbockin palvelijoille,
ja niin valmistettiin Esterille, joka sattui olemaan vartaloltaan
samanlainen kuin neiti Stenbock, se hauskuus, että hän sai mennä
naamiaisiin tuon korkeasukuisen neidin puvussa. Kunnon viskaalin kavala
salahanke tarkoitti sitä, että tämä uhkamielinen, kokematon
porvaristyttö ennen pitkää ilmaisisi itsensä niin loistavassa seurassa,
josta tietysti olisi seurauksena ilmeinen pahennus ja julkinen
häväistys Larssonin itsensä läsnä ollessa. Mutta suurinkin viisaus
joutuu häpeään, eikä viskaali Spolin ollut osannut ottaa lukuun sitä,
että vaasalaisen tytön luontaista reippautta naamiohuveissa pidettiin
hyvin näyteltynä osana ja että hänen synnynnäinen suloutensa, jota
Tukholman kuuluisin tanssinopettaja oli kehittänyt, oli antanut hänelle
rohkeutta esiintymään edeltä käsin harjoitetussa katrillissa, ja että
hänen tuona vaarallisena hetkenä onnistui tavata suojelija, joka
pelasti hänet joutumasta ilmi. Spolinin hanke oli taas mennyt myttyyn;
hänen täytyi keksiä toinen.
Tähän uuteen neronleimaukseen oli toivehikasta nuorukaista Kalle
Sageria käytettävä välikappaleena, ja sitä varten usutettiin hänen
kimppuunsa jotenkin julkea karhu.
-- Tiedätkö mitä? -- kysyi Spolin häneltä eräänä tuttavallisena
hetkenä, kun istuttiin pullojen ääressä Espanja-nimisessä ravintolassa.
-- Kaupungilla juorutaan, ettei sinulla enää ole paljonkaan
perinnöstäsi jäljellä.
-- Joutavia! -- vastasi huilunsoittaja, joka ei ollut asiasta
milläänkään. -- Ellen tahtoisi pitää äiti-eukkoa hyvällä tuulella, niin
näyttäisin heille, mitä hänellä on arkun pohjalla.
-- Sitä et voi niin tarkoin tietää. Minä sinun sijassasi ottaisin
pyöritelläkseni tuota pohjalaista tervatynnyriä. Tyttö on painava,
vaikk'on pieni, ja se tekisi velkojat lauhkeiksi kuin lampaat.
-- Esterkö? Vai niin, sitä virttä vetää äiti joka päivä. Mutta minä en
huoli siitä penikasta, eikä hän huoli minusta. Hän on ollut vähällä
repiä silmät päästäni, kun olen sinnepäin viitannut.
-- Niinkö luulet? Vanha mies, etkä ymmärrä enempää kuin koulupoika
tyttöjen oikkuja. Se, että hän sinua kynsii, todistaa juuri, että hän
salaa rakastaa sinua.
-- Kyllä kai. Mutta minä sanon: ei, kiitoksia, tarjotkaa muille
herroille.
-- Niin, niin, kyllähän sinä sen ylpeän Larssonin mielestä taitaisit
olla liian halpa hänen tyttärelleen, vaikka oletkin Tukholman
pulskimpia nuoria miehiä! Minä sinun sijassasi näyttäisin hänelle, että
tyttö ottaa sinut avosylin, milloin vain tahdot tehdä hänelle sen
kunnian, että kosit häntä.
-- Niinkö se luulee, se siivoton jyväjuutalainen, että minä olen liian
halpa hänen tyttärelleen? No olkoon menneeksi, vaikkapa vain häntä
oikein suututtaakseni...
-- Kas, sepä olisi kostoa se! Huomenna esimerkiksi, kun tyttö lähtee
tavalliselle ratsastukselleen Hornin tulliin... Eikö teillä ole
päivälliset siellä lähiseudulla?
-- Muutamat parhaat ystäväni: Ulfvenklou ja Lejonram, ja Gyllenfelt, ja
hänen ylhäisyytensä Hårdin veljenpoika, ja muutamia muitakin
ylimyspoikia.
-- Sehän napsahtaa lukkoon kuin ranskalainen huvinäytelmä. Jos
esimerkiksi tytön hevonen pillastuisi -- noin vain vähän, tietysti,
pienestä korvaan pistetystä taulapalasesta... Sinähän olet hyvä
ratsastaja, muistelen kuulleeni?
-- Niin sanovat kaartin musikantit. Mutta tallirengit sanovat, että
olen hyvä huilunsoittaja.
-- Kateutta, pelkkää kateutta! Olenhan nähnyt sinun ratsastavan kuin
turkkilainen ojien yli Ladugårdissa? Sanalla sanoen, sinä suistat
pillastumassa olevan konin ... sinä pelastat kaunottaresi... Se on niin
kaunista, semmoista tapahtuu usein nykyajan romaaneissa...
-- Sen tiedän. En lue mitään muuta kuin romaaneja.
-- Sitten viet hänet ystäviesi luo ... vähän tainnoksissa, se
vaikuttaisi mainiosti...
-- Niin liikuttavaa...
-- Sitten seuraa hellä kohtaus...
-- Älähän hiidessä! Voisin saada korvapuustin.
-- Sen parempi, silloin on sinulla syytä kostaa.
-- Niinkö veli arvelee? -- Ja sitten julkaiset sinä kihlauksenne koko
seuran läsnä ollessa.
-- Entä jos kadun?
-- Kadu sitten niin paljon kuin mielesi tekee. Kumminkin olet saanut
kostaa tytölle, kostaa isälle, kostaa velkojillesi ... tulet
kuuluisaksi kautta koko Tukholman. Sinusta sanotaan: sillä Sager
pakanalla on hiiden hyvä onni; sieppasi kultatynnyrin joka sormen
osaksi! Ja niin sukkelasti vielä! Se tulee vaikuttamaan ylennykseesi.
Semmoista hienoa herraa kuin sinä ja vielä niin suunnattoman suuren
rikkauden omistajaa ei voida mitenkään syrjäyttää, kun tulee kysymys
uusista aatelismiehistä. Kenties vielä parooni ... parooni Sager! Se
kuuluu hyvältä, vai kuinka?
-- Miksikä ei? On niitä talonpoikaisempiakin nimiä kuultu. Kreivi
Bonde[17] esimerkiksi. Olet oikeassa, Spolin, Isä vainaja oli vapautta
maahan hankkimassa. Eihän olisi liiaksi, jos hänen pojastaan tulisi
parooni.