Kapteenilla oli sentään muodollisia tunnonvaivoja uransa vaihtamisen

takia; sillä vaikka hän nyt oleilikin toisella puolella maapalloa

ottain saalista mistä sai, piti hän kumminkin varansa, ettei vain

sanoma hänen tihutöistään ennättäisi kotimaahan ennen häntä.

Senvuoksi hän kerran vallattuaan oivan laivan, jonka lastin

korjasi omaan ruumaansa, piti neuvoa, että valtaus saisi tavalla

tai toisella laillisen luonteen. Laiva oli maurilainen ja sen

kapteeni hollantilainen — siis kaksikin syytä jättää se tähän

aikaan rauhaan; mutta neuvokas Kidd pakotti erään matkustajista

kirjoittamaan todistuksen siitä, että alus olikin ranskalainen. Kun

toiset matkustajat pistooli ohimolla olivat vannoneet sen todeksi ja

vahvistaneet asiakirjan allekirjoituksillaan; pisti Kidd myhäillen

paperin taskuunsa ja päästi miespahat menemään paljaiksi riisuttuina.

Jos siis nousisi kysymys hänen tointensa luvallisuudesta, voi hän

rehellisellä naamalla lyödä pöytään laillisen ja asianmukaisen

todistuksen.

Kidd raivosi sitten Itä-Intian vesillä kuin tuuliaispää, iskien

pahaa-aavistamattomain kauppahaaksien kimppuun milloin siellä

milloin täällä ja kooten hyvää ansiota. Vihdoin yhtyi hän oikeaan

herkkupalaan, Armeniasta tulevaan _Quedagh Merchantiin_, jota

myöskin kuljetti englantilainen kapteeni. Kiddin omatunto oli jo

käynyt anturanahkaiseksi eikä hän enää epäröinyt käydessään minkään

laivan kimppuun. Tuo iso kauppahaaksi kaapattiin, ja sen lasti oli

arvokkaimpia, mitä koskaan oli merirosvojen käsiin joutunut, sillä

yksistään Kiddin oma osuus saaliista vastasi enempää kuin 300,000

markkaa. Tällainen makupala oli kiireimmiten korjattava talteen, ja

rupeamatta siirtämään lastia merellä omaan alukseensa vei hän vallatun

laivan mukanaan Madagaskariin, jossa hän myöskin voi päästä sen

matkustajista eroon. Täällä tapasi Kidd ensimäisen merirosvolaivan koko

pitkällä matkallaan. Sitä komensi muuan englantilainen sissi nimeltä

Culliford. Kiddin olisi oikeastaan, poliisivaltuuksilla kun vielä oli

varustettu, pitänyt iskeä tämän niskaan; mutta rosvon luonto voitti

hänessä ahneuden ja hän päinvastoin teki aseveljeyden Cullifordin

kanssa, jotta tästedes käytäisiin yhdistetyin voimin saalista pyytämään.

Tätä toveruutta ei kuitenkaan kestänyt pitkälti, sillä kapteeni Kidd

arveli jo ajan tulleeksi, jolloin hänen oli palattava kotia tekemään

esimiehilleen tiliä toimestaan. Kun hän oli harjoittanut rosvoustaan

niin etäisellä maailmankolkalla, toivoi hän voivansa uskotella Sir

George Bellomontille ja muille isännille, että hänen kokoamansa saalis

oli peräisin ranskalaisista ja sissilaivoista ja että sitä jaettaessa

hän voi hyvällä omallatunnolla ottaa vastaan oman osuutensa. Hän ei

kumminkaan palannut takaisin _Adventurella_, koska koko saaliinsa

ei olisi siihen mahtunut, vaan keräsi sen kaiken äskenmainittuun

_Quedagh Merchantiin_, poltti vanhan laivansa ja lähti iloisin mielin

kotimatkalle.

Mutta Länsi-Intiaan tultuaan uuttera merien vartija sai suureksi

ällistyksekseen ja murheekseen todeta, että tieto hänen urhotöistään

Intian merellä olikin ennättänyt ennen häntä kotimaahan, ja että

siirtomaan-viranomaiset olivat niin sydämistyneet että olivat

lähettäneet kiertokirjeitä ympäri Englannin amerikkalaisia siirtomaita,

joissa käskettiin vangitsemaan Kidd heti kun hän ilmestyisi johonkin

Amerikan satamaan. Tämä oli hyvin masentava tieto runsasta saalista

kotiintuovalle kapteenille, mutta ei hän silti antautunut epätoivoon.

Hän tiesi, että rahat vaikuttavat usein yhtä voimakkaasti ihmisten

mieliin kuin palavinkin oikeudenharrastus. Sir George Bellomont, joka

nyt asui NewYorkissa, oli hänet matkaan lähettäneen yhtiön ensimmäisiä

miehiä, ja Kidd toivoi, että kuvernööri runsaan saaliin nähdessään

unhottaisi häntä vastaan tehdyt kurjat kantelut. Siinä tapauksessa hän

voi palata vaimonsa ja lastensa luo sievoinen omaisuus mukanaan ja

astua pelotta tutkijakunnan eteen selvittämään toimintaansa etäisillä

vesillä.

Kidd ei tietystikään ollut niin houkkamainen, että olisi kiirehtinyt

NewYorkiin _Quedagh Merchantilla_ ja siten vienyt mukanaan yhden

tärkeimmistä todistuskappaleista itseään vastaan; ei, vaan hän

osti pienen purren, johon sovitti puhtaan rahan ja kaikkein

kallisarvoisimman saaliin ja jätti ison laivansa lopputavaroineen

Länsi-Intiaan erään veijaritoverin hoteisiin, läheten pikku purrella

varovaisesti Uuden Jerseyn rantoja. Haluten hartaasti saada

etukäteen tietää, minkälainen vastaanotto häntä odotti, poikkesi hän

Delaware-lahteen tultuaan muutamaan pikku satamaan ottamaan lisää

ruokavaroja; siellä hän kuuli, että hänellä oli sangen vähän toivoa

päästä perhettään katsomaan ja saada esimiestensä taholta sellainen

vastaanotto kuin onnekkaalta matkalta kotia-palaava ansiokas merimies

voi odottaa. Pienessä kyläpahasessa tunsivat moniaat hänet, ja kohta

levisi NewYorkiin sanoma, että tuo hirtehisen merirosvo Kidd luimisteli

jossakin lähirannikolla. Tykkivene lähetettiin silloin heti häntä

ottamaan kiinni, ja huomaten mahdottomaksi enää piileksiä NewYorkin

läheisyydessä, sittenkun hänet oli keksitty, purjehti Kidd pohjoiseen

päin ja laski Long Islandin salmeen pääkaupungin edustalla.

Sinne tultuaan varoi tuo viisas veijari kumminkin käymästä loukkuun

ja rupesi näyttelemään paimenkoiran osaa, joka muka vahingossa oli

tappanut vartioimiaan lampaita. Joka tavalla hän koetti vakuuttaa

viattomuuttaan ja hämmentää kaikkia hänelle tukalia todistuksia. Hän

kirjoitti Sir George Bellomontille, että hän olisi kiiruhtanut tämän

luo tekemään tiliä toimestaan ja tuomaan tälle voitto-osuutensa,

jollei olisi kotivesille tultuaan saanut kuulla, että hänestä kierteli

kaikenlaisia ilkeämielisiä ja kunniallekäypiä huhuja.

Tällä väliajalla, jolloin odotteleva sissikapteeni ei tietänyt mitä

oikein tehdä ja mihin ryhtyä, luulevat ne, jotka uskovat Kiddin

haudattuun aarteeseen, hänen kätkeneen kalleimman saaliinsa eri

paikkoihin, jotta eivät ne ainakaan joutuisi nuuskijain käsiin, jos

hänet vangittaisiin. Muuan sen ajan hurjia juttuja on, että eräs

sotalaiva oli ajanut kapteeni Kiddin purtta edellään Hudson-virtaa

ylöspäin ja että sissit, huomatessaan etteivät vesitse pääsisi pakoon,

olivat upottaneet purtensa ja paenneet rannalle laahaten mukanaan niin

paljon kultaa, hopeaa ja kalliita kiviä kuin olivat saattaneet kantaa

sekä haudanneet ne jonnekin Dunderberghin juurelle. Hyvä osa vuoren

kalliopintaa on myöhemmin louhittu murskaksi etsittäessä kätkettyä

aarretta, mutta mitään löytämättä. Tosiasia on kumminkin, ettei

tulimmaisessa tuskassa tietoja odotteleva Kidd, hievahtanut mihinkään

Long Islandin kupeelta. Hän pelkäsi saapua New Yorkiin, vaikka olikin

ahkerassa yhteydessä kaupungin kanssa ja sai perheensäkin laivaansa.

Mutta tähän aikaan sattui todellakin tapaus, joka antoi aihetta

kaikkiin Kidd-taruihin. Pelätessään joka hetki viranomaisten iskevän

kiinni häneen ja hänen alukseensa, tuntui kapteenista arveluttavalta

pitää niin kallisarvoista lastia luonaan, jonka vuoksi hän nousi

maihin Gardinerin saarelle Long Islandin rannikolla ja hankki saaren

omistajalta luvan haudata joukon liiketavaroita talteen tämän alueelle.

Se oli vallan suoraa menettelyä. Hra Gardiner tiesi aarteesta, ja

kun Kidd myöhemmin todistettiin syypääksi merirosvouteen, kaivettiin

kaikki kätketyt tavarat maasta ja luovutettiin hallitukselle. Tämä

näyttää olevan ainoa tapaus, jolloin Kidd todella hautasi jotakin

rannikolle, ja siitä ovat kaikki nuo kolmattasataa vuotta kummitelleet

aarteenkätkemisjutut saaneet alkunsa.

Kiddin pursi viipyi moniaita viikkoja Long Islandin salmessa; sitten

hän sai rohkeutta ja lähti Bostoniin tapaamaan eräitä siellä asuvia

vaikutusvaltaisia henkilöitä. Hän sai vapaasti liikkua kaupungilla

viikon päivät, ja sitten vasta hänet vangittiin.

Kiddin loppuvaiheet on pian kerrottu. Hänet lähetettiin raudoissa

Englantiin oikeuden eteen ja siellä hänet tuomittiin kuolemaan, ei

ainoastaan merirosvouden harjoittamisesta, vaan myöskin tykkiniekka

William Mooren murhasta. Hänet teloitettiin ja hänen päätön ruumiinsa

ripustettiin kahleissa Thames-virran rantapenkereelle, jossa se heilui

vuosikausia peloitukseksi ja varoitukseksi kaikille ilkeämielisille

merenkulkijoille.

Kiddin oikeusjutun ja teloittamisen aikaan syntyi arkkiveisu, jota

laulettiin laajalti Englannissa ja Amerikassa. Se oli hyvin pitkä,

sisältäen alun kolmattakymmentä säettä. Suomennamme niistä tähän eräitä.

Robert Kidd minä olin, mun seilatessain, mun seilatessain,

Robert Kidd minä olin, mun seilatessain,

Robert Kidd minä olin,

Lain Jumalan polin

Ja hurjasti elin, mun seilatessain.

Hyvät neuvot mä sain, mun seilatessain, mun seilatessain,

Hyvät neuvot mä sain, mun seilatessain,

Hyvät neuvot mä sain,

Mun taatoltain:

Elä ihmisiks' ain, mun seilatessain.

Ne neuvot ne jäi, mun seilatessain, mun seilatessain,

Ne neuvot ne jäi, mun seilatessain

Ne neuvot ne jäi,

Ja mä kuljin vain näin

Aina hornahan päin, mun seilatessain.

Minä murhasin, löin, mun seilatessain, mun seilatessain,

Minä murhasin, löin, mun seilatessain,

Minä murhasin, löin

Ain' päivin ja öin,

Kehen säiläni sattui, mun seilatessain.

Minä ryöstin ja rosvosin, seilatessain, mun seilatessain,

Minä ryöstelin vain, mun seilatessain,

Minä ryöstelin vain.

Mitä käsiini sain

Hopeit', kultia ain', mun seilatessain.

Iso itku oli Ranskassa, seilatessain, mun seilatessain,

Iso itku oli Ranskassa, seilatessain,

Iso itku oli Ranskass',

Ja myöskin Spanjass',

Kun vein niiden aartehet, seilatessain.

Mut loppun' jo löi, minut tuomittihin, minut tuomittihin,

Mut loppun' jo löi, minut tuomittihin,

Mut loppun' jo löi,

Paha omansa vei,

Minut kauheaan kuolemaan tuomittihin.

Tulit vanhat ja nuoret katsomahan, mua katsomahan,

Tulit vanhat ja nuoret katsomahan,

Tulit katsomahan

Kuinka rangaistaan

Mua julmasti nyt, tulit katsomahan.

Ota oppia siit, sinä pieni ja suur, ota oppia siit,

Sinä pieni ja suur, ota oppia siit,

Sinä pieni ja suur,

Paina mieleesi juur,

Kuinka syntisen käy, ota oppia siit.

Kerrotaan, ettei Kidd oikeuden edessä osoittanut mitään katumusta,

vaan väitti olevansa vain valheellisten ja ilkeämielisten kadehtijain

uhri, jotka olivat tehneet väärän valan häntä vahingoittaakseen.

Myöskin syytti hän ylhäisiä työnantajiaan, jotka olivat varta vasten

lähettäneet hänet rosvoilta rosvoamaan ja jotka siis aloitteentekijöinä

olivat paljon syyllisemmät häntä, joka muka oli ollut vain verraten

viaton välikappale heidän käsissään. Mutta mitkään verukkeet eivät

häntä pelastaneet, hänen syyllisyytensä oli tuomareille päivänselvä,

ja tuo kaikissa suhteissa mitä kelvottomin mies sai ansaitun julman

rangaistuksen.

Kehnompaa veijaria lienee tuskin koskaan purjehtinut mustan lipun

turvin. Hallituksen valtuuttamana upseerina hän itse harjoitti

niitä rikoksia, joita lopettamaan hänet oli lähetetty; hän petti

omia miehiään, ryösti ja kidutti omia kansalaisiaan ja ystäviään

ja menetteli konnamaisesti yksin Länsi-Intian alkuasukkaitakin

kohtaan. Näiden oli tapana tuoda ruokavaroja sisseille, jotka hyvät

naapuruusvälit säilyttääkseen yleensä maksoivat heille runsaasti

tuomisistaan. Kidd kannatti intiaaneilla laivaansa täyden lastin

ruokavaroja, ja kun lähdön aika tuli, nostatti hän ankkurin ja purjehti

tyytyväisenä tiehensä, maksamatta vesipisarastakaan alkuasukkaille,

jotka jäivät perin noloina rannalle katselemaan kelvottoman jälkeen.

Vaikka kapteeni Kidd siis oli kaikkea muuta kuin ihailtava sankari,

on hänen maineensa kuitenkin säilynyt halki vuosisatojen suurempana

kuin monen suuripiirteisimmän sissiluonteen, ja hänen nimensä on

tavallaan edustanut koko sissitointa jälkimaailman silmissä. Ja siihen

omituiseen, nurinkuriseen seikkaan ovat epäilemättä antaneet aihetta

tarut hänen muka maahan kätkemistään aarteista, jotka ovat hyväilleet

ihmisten kurjaa kullanhimoa.

Länsi-Intian merisissejä · 第 16 / 16 段