takia; sillä vaikka hän nyt oleilikin toisella puolella maapalloa
ottain saalista mistä sai, piti hän kumminkin varansa, ettei vain
sanoma hänen tihutöistään ennättäisi kotimaahan ennen häntä.
Senvuoksi hän kerran vallattuaan oivan laivan, jonka lastin
korjasi omaan ruumaansa, piti neuvoa, että valtaus saisi tavalla
tai toisella laillisen luonteen. Laiva oli maurilainen ja sen
kapteeni hollantilainen — siis kaksikin syytä jättää se tähän
aikaan rauhaan; mutta neuvokas Kidd pakotti erään matkustajista
kirjoittamaan todistuksen siitä, että alus olikin ranskalainen. Kun
toiset matkustajat pistooli ohimolla olivat vannoneet sen todeksi ja
vahvistaneet asiakirjan allekirjoituksillaan; pisti Kidd myhäillen
paperin taskuunsa ja päästi miespahat menemään paljaiksi riisuttuina.
Jos siis nousisi kysymys hänen tointensa luvallisuudesta, voi hän
rehellisellä naamalla lyödä pöytään laillisen ja asianmukaisen
todistuksen.
Kidd raivosi sitten Itä-Intian vesillä kuin tuuliaispää, iskien
pahaa-aavistamattomain kauppahaaksien kimppuun milloin siellä
milloin täällä ja kooten hyvää ansiota. Vihdoin yhtyi hän oikeaan
herkkupalaan, Armeniasta tulevaan _Quedagh Merchantiin_, jota
myöskin kuljetti englantilainen kapteeni. Kiddin omatunto oli jo
käynyt anturanahkaiseksi eikä hän enää epäröinyt käydessään minkään
laivan kimppuun. Tuo iso kauppahaaksi kaapattiin, ja sen lasti oli
arvokkaimpia, mitä koskaan oli merirosvojen käsiin joutunut, sillä
yksistään Kiddin oma osuus saaliista vastasi enempää kuin 300,000
markkaa. Tällainen makupala oli kiireimmiten korjattava talteen, ja
rupeamatta siirtämään lastia merellä omaan alukseensa vei hän vallatun
laivan mukanaan Madagaskariin, jossa hän myöskin voi päästä sen
matkustajista eroon. Täällä tapasi Kidd ensimäisen merirosvolaivan koko
pitkällä matkallaan. Sitä komensi muuan englantilainen sissi nimeltä
Culliford. Kiddin olisi oikeastaan, poliisivaltuuksilla kun vielä oli
varustettu, pitänyt iskeä tämän niskaan; mutta rosvon luonto voitti
hänessä ahneuden ja hän päinvastoin teki aseveljeyden Cullifordin
kanssa, jotta tästedes käytäisiin yhdistetyin voimin saalista pyytämään.
Tätä toveruutta ei kuitenkaan kestänyt pitkälti, sillä kapteeni Kidd
arveli jo ajan tulleeksi, jolloin hänen oli palattava kotia tekemään
esimiehilleen tiliä toimestaan. Kun hän oli harjoittanut rosvoustaan
niin etäisellä maailmankolkalla, toivoi hän voivansa uskotella Sir
George Bellomontille ja muille isännille, että hänen kokoamansa saalis
oli peräisin ranskalaisista ja sissilaivoista ja että sitä jaettaessa
hän voi hyvällä omallatunnolla ottaa vastaan oman osuutensa. Hän ei
kumminkaan palannut takaisin _Adventurella_, koska koko saaliinsa
ei olisi siihen mahtunut, vaan keräsi sen kaiken äskenmainittuun
_Quedagh Merchantiin_, poltti vanhan laivansa ja lähti iloisin mielin
kotimatkalle.
Mutta Länsi-Intiaan tultuaan uuttera merien vartija sai suureksi
ällistyksekseen ja murheekseen todeta, että tieto hänen urhotöistään
Intian merellä olikin ennättänyt ennen häntä kotimaahan, ja että
siirtomaan-viranomaiset olivat niin sydämistyneet että olivat
lähettäneet kiertokirjeitä ympäri Englannin amerikkalaisia siirtomaita,
joissa käskettiin vangitsemaan Kidd heti kun hän ilmestyisi johonkin
Amerikan satamaan. Tämä oli hyvin masentava tieto runsasta saalista
kotiintuovalle kapteenille, mutta ei hän silti antautunut epätoivoon.
Hän tiesi, että rahat vaikuttavat usein yhtä voimakkaasti ihmisten
mieliin kuin palavinkin oikeudenharrastus. Sir George Bellomont, joka
nyt asui NewYorkissa, oli hänet matkaan lähettäneen yhtiön ensimmäisiä
miehiä, ja Kidd toivoi, että kuvernööri runsaan saaliin nähdessään
unhottaisi häntä vastaan tehdyt kurjat kantelut. Siinä tapauksessa hän
voi palata vaimonsa ja lastensa luo sievoinen omaisuus mukanaan ja
astua pelotta tutkijakunnan eteen selvittämään toimintaansa etäisillä
vesillä.
Kidd ei tietystikään ollut niin houkkamainen, että olisi kiirehtinyt
NewYorkiin _Quedagh Merchantilla_ ja siten vienyt mukanaan yhden
tärkeimmistä todistuskappaleista itseään vastaan; ei, vaan hän
osti pienen purren, johon sovitti puhtaan rahan ja kaikkein
kallisarvoisimman saaliin ja jätti ison laivansa lopputavaroineen
Länsi-Intiaan erään veijaritoverin hoteisiin, läheten pikku purrella
varovaisesti Uuden Jerseyn rantoja. Haluten hartaasti saada
etukäteen tietää, minkälainen vastaanotto häntä odotti, poikkesi hän
Delaware-lahteen tultuaan muutamaan pikku satamaan ottamaan lisää
ruokavaroja; siellä hän kuuli, että hänellä oli sangen vähän toivoa
päästä perhettään katsomaan ja saada esimiestensä taholta sellainen
vastaanotto kuin onnekkaalta matkalta kotia-palaava ansiokas merimies
voi odottaa. Pienessä kyläpahasessa tunsivat moniaat hänet, ja kohta
levisi NewYorkiin sanoma, että tuo hirtehisen merirosvo Kidd luimisteli
jossakin lähirannikolla. Tykkivene lähetettiin silloin heti häntä
ottamaan kiinni, ja huomaten mahdottomaksi enää piileksiä NewYorkin
läheisyydessä, sittenkun hänet oli keksitty, purjehti Kidd pohjoiseen
päin ja laski Long Islandin salmeen pääkaupungin edustalla.
Sinne tultuaan varoi tuo viisas veijari kumminkin käymästä loukkuun
ja rupesi näyttelemään paimenkoiran osaa, joka muka vahingossa oli
tappanut vartioimiaan lampaita. Joka tavalla hän koetti vakuuttaa
viattomuuttaan ja hämmentää kaikkia hänelle tukalia todistuksia. Hän
kirjoitti Sir George Bellomontille, että hän olisi kiiruhtanut tämän
luo tekemään tiliä toimestaan ja tuomaan tälle voitto-osuutensa,
jollei olisi kotivesille tultuaan saanut kuulla, että hänestä kierteli
kaikenlaisia ilkeämielisiä ja kunniallekäypiä huhuja.
Tällä väliajalla, jolloin odotteleva sissikapteeni ei tietänyt mitä
oikein tehdä ja mihin ryhtyä, luulevat ne, jotka uskovat Kiddin
haudattuun aarteeseen, hänen kätkeneen kalleimman saaliinsa eri
paikkoihin, jotta eivät ne ainakaan joutuisi nuuskijain käsiin, jos
hänet vangittaisiin. Muuan sen ajan hurjia juttuja on, että eräs
sotalaiva oli ajanut kapteeni Kiddin purtta edellään Hudson-virtaa
ylöspäin ja että sissit, huomatessaan etteivät vesitse pääsisi pakoon,
olivat upottaneet purtensa ja paenneet rannalle laahaten mukanaan niin
paljon kultaa, hopeaa ja kalliita kiviä kuin olivat saattaneet kantaa
sekä haudanneet ne jonnekin Dunderberghin juurelle. Hyvä osa vuoren
kalliopintaa on myöhemmin louhittu murskaksi etsittäessä kätkettyä
aarretta, mutta mitään löytämättä. Tosiasia on kumminkin, ettei
tulimmaisessa tuskassa tietoja odotteleva Kidd, hievahtanut mihinkään
Long Islandin kupeelta. Hän pelkäsi saapua New Yorkiin, vaikka olikin
ahkerassa yhteydessä kaupungin kanssa ja sai perheensäkin laivaansa.
Mutta tähän aikaan sattui todellakin tapaus, joka antoi aihetta
kaikkiin Kidd-taruihin. Pelätessään joka hetki viranomaisten iskevän
kiinni häneen ja hänen alukseensa, tuntui kapteenista arveluttavalta
pitää niin kallisarvoista lastia luonaan, jonka vuoksi hän nousi
maihin Gardinerin saarelle Long Islandin rannikolla ja hankki saaren
omistajalta luvan haudata joukon liiketavaroita talteen tämän alueelle.
Se oli vallan suoraa menettelyä. Hra Gardiner tiesi aarteesta, ja
kun Kidd myöhemmin todistettiin syypääksi merirosvouteen, kaivettiin
kaikki kätketyt tavarat maasta ja luovutettiin hallitukselle. Tämä
näyttää olevan ainoa tapaus, jolloin Kidd todella hautasi jotakin
rannikolle, ja siitä ovat kaikki nuo kolmattasataa vuotta kummitelleet
aarteenkätkemisjutut saaneet alkunsa.
Kiddin pursi viipyi moniaita viikkoja Long Islandin salmessa; sitten
hän sai rohkeutta ja lähti Bostoniin tapaamaan eräitä siellä asuvia
vaikutusvaltaisia henkilöitä. Hän sai vapaasti liikkua kaupungilla
viikon päivät, ja sitten vasta hänet vangittiin.
Kiddin loppuvaiheet on pian kerrottu. Hänet lähetettiin raudoissa
Englantiin oikeuden eteen ja siellä hänet tuomittiin kuolemaan, ei
ainoastaan merirosvouden harjoittamisesta, vaan myöskin tykkiniekka
William Mooren murhasta. Hänet teloitettiin ja hänen päätön ruumiinsa
ripustettiin kahleissa Thames-virran rantapenkereelle, jossa se heilui
vuosikausia peloitukseksi ja varoitukseksi kaikille ilkeämielisille
merenkulkijoille.
Kiddin oikeusjutun ja teloittamisen aikaan syntyi arkkiveisu, jota
laulettiin laajalti Englannissa ja Amerikassa. Se oli hyvin pitkä,
sisältäen alun kolmattakymmentä säettä. Suomennamme niistä tähän eräitä.
Robert Kidd minä olin, mun seilatessain, mun seilatessain,
Robert Kidd minä olin, mun seilatessain,
Robert Kidd minä olin,
Lain Jumalan polin
Ja hurjasti elin, mun seilatessain.
Hyvät neuvot mä sain, mun seilatessain, mun seilatessain,
Hyvät neuvot mä sain, mun seilatessain,
Hyvät neuvot mä sain,
Mun taatoltain:
Elä ihmisiks' ain, mun seilatessain.
Ne neuvot ne jäi, mun seilatessain, mun seilatessain,
Ne neuvot ne jäi, mun seilatessain
Ne neuvot ne jäi,
Ja mä kuljin vain näin
Aina hornahan päin, mun seilatessain.
Minä murhasin, löin, mun seilatessain, mun seilatessain,
Minä murhasin, löin, mun seilatessain,
Minä murhasin, löin
Ain' päivin ja öin,
Kehen säiläni sattui, mun seilatessain.
Minä ryöstin ja rosvosin, seilatessain, mun seilatessain,
Minä ryöstelin vain, mun seilatessain,
Minä ryöstelin vain.
Mitä käsiini sain
Hopeit', kultia ain', mun seilatessain.
Iso itku oli Ranskassa, seilatessain, mun seilatessain,
Iso itku oli Ranskassa, seilatessain,
Iso itku oli Ranskass',
Ja myöskin Spanjass',
Kun vein niiden aartehet, seilatessain.
Mut loppun' jo löi, minut tuomittihin, minut tuomittihin,
Mut loppun' jo löi, minut tuomittihin,
Mut loppun' jo löi,
Paha omansa vei,
Minut kauheaan kuolemaan tuomittihin.
Tulit vanhat ja nuoret katsomahan, mua katsomahan,
Tulit vanhat ja nuoret katsomahan,
Tulit katsomahan
Kuinka rangaistaan
Mua julmasti nyt, tulit katsomahan.
Ota oppia siit, sinä pieni ja suur, ota oppia siit,
Sinä pieni ja suur, ota oppia siit,
Sinä pieni ja suur,
Paina mieleesi juur,
Kuinka syntisen käy, ota oppia siit.
Kerrotaan, ettei Kidd oikeuden edessä osoittanut mitään katumusta,
vaan väitti olevansa vain valheellisten ja ilkeämielisten kadehtijain
uhri, jotka olivat tehneet väärän valan häntä vahingoittaakseen.
Myöskin syytti hän ylhäisiä työnantajiaan, jotka olivat varta vasten
lähettäneet hänet rosvoilta rosvoamaan ja jotka siis aloitteentekijöinä
olivat paljon syyllisemmät häntä, joka muka oli ollut vain verraten
viaton välikappale heidän käsissään. Mutta mitkään verukkeet eivät
häntä pelastaneet, hänen syyllisyytensä oli tuomareille päivänselvä,
ja tuo kaikissa suhteissa mitä kelvottomin mies sai ansaitun julman
rangaistuksen.
Kehnompaa veijaria lienee tuskin koskaan purjehtinut mustan lipun
turvin. Hallituksen valtuuttamana upseerina hän itse harjoitti
niitä rikoksia, joita lopettamaan hänet oli lähetetty; hän petti
omia miehiään, ryösti ja kidutti omia kansalaisiaan ja ystäviään
ja menetteli konnamaisesti yksin Länsi-Intian alkuasukkaitakin
kohtaan. Näiden oli tapana tuoda ruokavaroja sisseille, jotka hyvät
naapuruusvälit säilyttääkseen yleensä maksoivat heille runsaasti
tuomisistaan. Kidd kannatti intiaaneilla laivaansa täyden lastin
ruokavaroja, ja kun lähdön aika tuli, nostatti hän ankkurin ja purjehti
tyytyväisenä tiehensä, maksamatta vesipisarastakaan alkuasukkaille,
jotka jäivät perin noloina rannalle katselemaan kelvottoman jälkeen.
Vaikka kapteeni Kidd siis oli kaikkea muuta kuin ihailtava sankari,
on hänen maineensa kuitenkin säilynyt halki vuosisatojen suurempana
kuin monen suuripiirteisimmän sissiluonteen, ja hänen nimensä on
tavallaan edustanut koko sissitointa jälkimaailman silmissä. Ja siihen
omituiseen, nurinkuriseen seikkaan ovat epäilemättä antaneet aihetta
tarut hänen muka maahan kätkemistään aarteista, jotka ovat hyväilleet
ihmisten kurjaa kullanhimoa.