Tämä ukon kosiminen oli tietysti suuri yllätys sekä morsiamelle että
kihlajaisvieraiden yhä lisääntyneelle ja lisääntyvälle joukolle. Laiska
sulhanen sen näytti kestäneen muita tyynemmin, mutta siltäkin pääsi
ääni, kun ukko edelleen ilmoitti hänestä:
"Ja tää vieras mieshän tää lupasi olla tässä minulla niinkuin ...
niinkuin nyt tänä puhemiehenä..."
"Herrasiunaa!" pääsi silloin Hildalta, ja hän tiedusti hämillään:
"Niin tääkö?... Sinäkö nyt?" käänsi hän kysymyksen suoraan
sulhasellensa.
"Ka!" vahvisti ukko sulhasen puolesta kiireesti, mutta nyt väänsi
hänelle jo sulhanen, jolle asia oli selvinnyt, väänsi että:
"Ka-a... Mutta tääpä leski kun jo eilen päätti tässä kaupat minun
kanssa niin... Tokko tää enää minusta luopunee... Sinun hyväksi
nimittäin."
Seurasi ukonkin puolesta synkeä äänettömyys. Pikku Habakuk sen lopetti.
Hän näet oli mielistynyt erään vieraan koiraan, silitteli sitä ja
hyvitteli sitä pyydellen:
"Se!... Se... Nalte se!"
Mutta siitä ukko sai aiheen purkautua. Hän viskasi vihansa poikaan:
"Paholainen!... Senkö täyttä sinä siitä vieraasta koirasta revit!"
karjaisi hän ihan hirmuisesti ja aivan polki jalkaa. Poika oli kuin
lyöty.
"Senkin Habakukki!" ynseili epäonnistumisestansa myrtynyt ukko julmana.
Säikähtynyt poika ei uskaltanut nyt suuttuakaan.
"Mokomakin elävä!"
* * * * *
Sikäli kuin tiedetään, alkoi nyt uusi, synkeä vaitiolo. Ukko tupakoi
hyvin hartaasti, ja poika muljautteli häneen epäluuloisia silmäyksiä.
Ensimäisenä alkoi selviytyä itse onnellinen morsian Hilda. Se näet nyt
jo siinä ymmällä päin taas tiedusti ukolta:
"Niin jotta mitä sinä oikeastaan meinasit?"
"Ka-a... Eipä tässä mitä!" tupakoi ukko synkkänä. Vaiettiin. Mutta
täytyihän siinä jotain keksiä, ja niinpä ilmoitti ukko:
"Ka niistähän minä vain arvelin kysyä ... niistä säyneistä... Niin
jotta paljonko sinä maksaisit kilosta?"
Se auttoikin asiaa hyvään alkuun päin. Sillä oikeastaanhan Hilda oli
hyvillään siitä, että hänellä oli kihlajaisissaan toinenkin sulhanen
tarjolla. Sillä kukapa todellinen nainen ei moisesta aivan ylpeilisi.
Säveäksi ja säyseäksi hän siis heittihekin ukolle, ensimäisenä sille
ryypyt tarjosi ja niin piti ukkoa kuin sulhastansa.
Ainoastaan ne kihlajaisvieraat yrittivät vaivata. Eräs mies jo
ilkeyksissään kysyä tokaisikin:
"Niin jotta sattuiko sinulle niin jotta... Että osuit puulaakissa
kosimaan?"
Siis yhtiössä. Mutta Hilda ei sallinut ylimääräistä sulhastaankaan
pilkata, vaan oitis rähähti miehelle äkäisen:
"No!"
Ja ynseänä hän sille ukon puolesta, muita miehiä morkkaillaksensa,
erehdyksessä oman sukupuolensa vahingoksi jatkoi:
"Ikäänkuin sitte teistä muut miehet eivät puulaakissa, sillä...
Kenenkähän luulet teistä olevan sen, jonka morsiamella ei jo olisi
muutakin kuin monta sulhasta!"
Mies moisesta äkeästä puheesta hölmistyi ja tolkutti:
"Ka... Niin jotta tietäähän sen tää... Ka tää kuka nyt on itse vaimo
Israelissa!" sotkeutui hän vahingossa omaksi edukseen. Ukko oli
kaikkein pahimmasta siis jo pelastunut, ystävystyi Hildaan,
pelastajaansa, ja nyt jo rohkeampana jatkoi, asian peitteeksi
tapaillen:
"Ka niin..."
Hän imaisi savut, selviytyi ja lisäsi jatkon:
"Niin jotta niistä kaloistahan minä arvelin, sillä... Sillä särvintähän
se sielukin vaatii..."
Ja siitä herahtikin nyt apu. Eräs vieraista näet, luullen olevan puheen
oikeasta kalakaupasta, kysäisi:
"Onkos tää toinen vieras kalakauppias?... Niin jotta tää sinä
nimittäin?" selvensi hän itselleen ukolle.
"Ka", myönteli tämä. Ja lisäsi ylimalkaisen:
"Kun sitä kuka järvenrannalla elää, niin se aina ... järvivettäkin
näkee!..."
"Ka... Niinpä sitä!"
Ja niin alkoi tukala asia helpoittua. Nyt kykeni ukko jo valehtelemaan:
"Tää poliisiherra se tää vain tahtoi niitä ... kaloja ostaa jotta..."
Sanoista oli köyhyys.
"Jotta", rikastui hän toki. "Jotta se on herrojenkin mahaan pantu sekä
sisään- että uloskäyminen... Kalallekin nimittäin", filosofeerasi hän
jo ihan ajatusrikkaana.
"Niinpä se!" mukasi äskeinen kysyjä, ja toinen lisäsi:
"Ka... Sopiihan sitä ... herrojen mahaan ... kalaa jos kuorettakin..."
Ukolle se oli hyvä sanoma. Ihan oli kuin voita vehnäselle, että pääsi
nyt pulasta pelastuakseen kiinni johonkin, vaikkapa herrojen isoon
mahaan. Halukkaana hän siis myönsikin:
"Ka... Nehän ne aina tätä alamaista kansaa... Ne herrat!"
Ja synkkänä hän tupakoi, puhui, synkistyi ikäänkuin muka herroille ja
jo niitä sadatteli, selittäen:
"Panevat raskaat maanvaivat ja verot kansalle ja..."
Se nyt oli selvä. Hän lisäsi:
"Niinkuin profeetta Hoseakin herroista sanoo jotta... Jotta kussa
herrat ovat, niin siellä ovat maanvaivat, niin jotta... Jotta siellä ei
Pasikaan iloisesti laula..."
"Ka eipä se... Pasikaan suuressa murheessa käkenä kuku!" Se
todistettiin, ja asia alkoi ukolle siten kirkastua. Toivorikkaana
sälytti hän äskeiset vastoinkäymisensä herrojen niskaan, ja niin alkoi
laueta tämä hirveä pula.
Mutta jatkamme.
* * * * *
Huone täyttyi jo tupakansavusta. Ukko oli saanut morsiameltansa
lisäryypyn ja entistä rohkeampana selvitteli hän nyt edelleen pulaansa
auki, puhellen:
"Minulla, näet, on samalla tiellä ... tällä nyt kalankauppatiellä ...
on oikeastaan morsiankin jo merrassa..."
"Ka niinpä se!" myönsi oitis eräs mies, mutta varmuuden vuoksi
kuitenkin sitte heti kysäisi:
"Niin jotta morsianko sinä sanoit?"
"Ka... Se Antti Voutilaisen leski!" vahvisti ukko ja heti alkoi
morsiantansa kehua:
"Silmälle hyvin liprakka ja ... luonnoltaan iloinen ja heilakka eukko
on", ylisti hän sen ihanuutta ja kehaisi: "Niin jotta Herra on
puhaltanut sen eukon molempiin sieramiin sen ... elävän hengen jotta...
Jotta se on silmälle liprakka ja ... liprakka ja heilakka eukko..."
Kelpasi siitä morsiamesta ylpeillä! Hän ylisti:
"Niin jotta se on niinkuin kukkanen kedolla!"
"Ka... Kukkanen!"
Se myönnettiin ja taas ryypättiin. Pulastaan pelastuneena kehaisi nyt
ukko jo itseänsäkin:
"Ja minä taas puolestani ... mitä nyt vaimoväkeen tulee niin... Niin
jotta kun kerran käteni auraan lasken niin... Taakseni en vilkaise..."
Uskollinen hän on siis Vapullensa, sitä hän selitti.
"Ka... Vai niin sinä maltat ... aina vain samalla oksalla istua!"
myönnettiin miesten puolelta ukon ilmoitus todeksi.
"Kai" vahvisti ukko ja ihan vielä lujitti, kehaisten:
"Niin että niinkuin Aatami..."
Niin uskollinen ja vakava hän on.
"Ka ... Aatami!" myönsi mies, kävi sylkäisemässä ja lisäsi:
"Niin jotta Aatamiko sinä sanoit?"
"Ka ... Aatami", myönsi taas ukko ja selitti:
"Sillä Aatamikin kun kerran Eevaan rakkaudessa ... niinkuin silmää
liplaprasi niin... Toiseen eukkoon ei enää katsahtanut eikä... Toisen
miehen vaimossa ei ... jalkaansa kiveen loukannut..."
Oli siis naisasioissa vakava mies, kuten hänkin. Hyvillään hän tupakoi
ja todisti Aatamista:
"Kuunteli vain kun oma Eeva laulaa lirkutteli paratiisin lauluja."
"Ka... Varjelihan se Herra Aatamia ... siitä synnistä niin jotta ... se
oli vakava ukko!" todistettiin yhä sakenevasta savupilvestä. Oli
syvennytty siis elämän syviin kysymyksiin ja unohdettu ukon ikävä asia.
Nyt jo eräs mies kuin Aatamin aikoja kadehtien valitteli:
"Mutta nyt kun näitä on jo ... näitä Eevoja jotta... Niin jotta harakka
hyppii ja kikattaa jo joka seipäässä ja ... sitä omenaansa tarjoaa
niin..."
Mene siinä silloin ja kestä kiusaus!
"Ka..."
Mutta silloin jo rähähti Hilda äkeästi oman sukupuolensa puolesta:
"Tokihan niiden tarvitsee teille tarjota ja kikattaa jotta... Niin
jotta tutkisitte vain miehet omaa kohtaanne, jotta tokko vaellatte
siinä asiassa yhtä vakavasti kuin Aatam vaelsi ja ... niinkuin tää
vieras isäntä sanoo vaeltavansa!"
Miehet vaikenivat. Mutta ukko Massisella, jonka vakavuudesta itse
morsian nyt näin todisti, oli aivan autuas olo.
"Ka!" kainosteli hän siinä jo tuon näin ylistetyn hyveensä puolesta.
"Niin jotta!" Ihan oli tulla sanaköyhyys kainouden vuoksi.
"Jotta", tapaili hän: "Jotta ... niinhän se Nebukatnedsarkin... Laski
allensa kaikki Israelin sukukunnat..."
"Ka... Ne..."
* * * * *
Olikin jo vierasta tuvan täydeltä. Mutta pois halasi nyt ukko, sillä ei
häntä sittekään miellyttänyt tämä toisena, ylimääräisenä sulhasena olo.
Hyvä vain että oli jaksanut näin kunnialla sotkea asian, että voi
lähteä talosta niin virheettömänä kuin se näissä oloissa oli hänelle
enää mahdollista.
Ja niinpä hän tekikin jo lähtöä. Ryyppy elelehti hiemasen päässä, niin
että antoi hitusen puhetuulta, mutta humalaa hänessä ei ollut
pisaraakaan vielä.
"No!" alkoi hän jo hyvästellä voitokasta kilpakosijaansa. Isällisesti
selitteli hän sille erojaisiksi:
"Niin jotta tuota... Tää nyt ... tää avioliitto sinulle!" tapaili hän
toimessaan. Hilda kuunteli aivan hartaana tämän vanhan miehen
viisaudensanoja.
"Avioliitto tuota!" jatkoi ukko sulhaselle: "se on... No..."
"Ka!" myönsi laiska sulhanen sen todeksi. Ja eräs miehistä vahvisti:
"Ka niinpä se on ... Tää avioliitto..."
Se oli selvä. Ukko imaisi savut.
"Se on vähä simppeli laitos ... avioliitto!" vahvisti toinen mies sillä
välin. Ukko oli jo savunsa imaissut ja sanansa koonnut ja nyt jatkoi
sulhaselle, neuvoen:
"Niin jotta se on pääasia rakkaudessa jotta eukko ei ole liian kerkeä
ja häpräkkä ja jotta..."
Vieläkin sattuvampaa sanaa hän siinä etsi, ja sillä välin mukasi
sulhanen velton:
"Ka-a..."
Hilda kuunteli ihan hurskaana. Ukko sylkäisi, sai sanat ja taas
todisti:
"Ka niin!... Jotta akka ei ole ... häpräkkä..."
"Ka-a!... Häpräkkä..."
Ja joku vieraskin todisti siihen että:
"Ka!... Niin!... Jotta akka ei saa olla ... häpräkkä!"
Se nyt oli selvä. Nyt ukko aivan vakuutti sulhaselle:
"Ja sitten se toinen pääasia on avioliitossa se jotta..."
"Ka-a... Sehän se..."
"Jotta", jatkoi ukko neuvoansa: "Jotta jos mies karsinaan kupsahtaa
niin jotta ... jotta et pökerry."
Selvittäytyy siis pulasta, jos siihen joutuu, eikä anna hädän voittaa.
"Niin jotta ei pökerry", tenäsi hän ja oli jo lähtövalmis. Hilda
kuunteli ihan kädet ristissä vatsan kohdalla.
"Ka... Niin", touhusi ukko lähtöä ja vielä avioviisautta neuvoen toisti
sulhaselle:
"Niin... Niin, jotta jos kerran akka ei ole häpräkkä niin... Niin
silloin se on sinullekin... Se on _jämpti_!... Vörklööri ja jämpti..."
Ja savut hän imaisi, kontin nyhtäisi hartioillensa ja tyhjennettyään
vielä aivan suunsakin juhlapuhtaaksi pankon edessä hyvästeli
morsiantansa siitä kalakaupasta jotenkin saadulla epämääräisellä:
"Ka niin sitten, Hilda!... Niin jotta niinkuin sanoit niin... Kuusi
kiloa kuoretta ja... Vaikka sitten seitsemän säynekalaa!"
Ja niin työntyi hän poikinensa ulos, mieli oli jo käännettynä
alkuperäiseen morsiameen, Voutilaisen Vappuun, joka asui eräässä
Sortavalan maakylässä.
Mutta ahkerasti etsiskelivät poliisitkin sitä hengenvaarallista hullua,
joka oli karannut särettyänsä säpäleiksi kopin oven.