Hylkeenrasvalampun tuli tuikki
Kautokeinon pappispuustellista,
tuvast' töytäs rippikoululapset,
Lauri Hetta, Rista, kaunis Kadja,
rikkaan Juoksa Vuollenpojan tytär.
Pihamaalla papin tytär Inka
kesytteli virmaa porovarsaa,
kaatui, nousi, nauroi lumisena,
Lauri hihnaan tarttui, ohjas poron
tasajuoksuun kirkkolahden jäälle.
Kadja notkahdellen tiellä kulki
kaikki rippipojat kintereillä,
veikeili ja velmui; koko liuta
piehtaroi ja paini kinoksissa
kilpaa juosten joikuen ja naurain.
Mutta tiellä astui Hvoslev pappi,
äsken nimitetty kirkkoherra
jyhkeen Klement Gundersenin kanssa
kirkolle, min telineitä juuri
kirveskalskein maahan purettihin.
Kauppi Ruthin talost' ilon remu
kuului pihaan oven auvetessa,
siellä Vasse, Ruthin puotirenki
kauppas värjättyä tulivettä,
piiput, pullot kiersi suusta suuhun.
Buchti nimismies, mi ullakolla
asui Ruthin, nuoruusveikon luona,
juomasankari ja pamppuniekka
hoippui pönäkkänä pöhönaamoin
viinatupaan katse kiiluvana.
Siellä istui Aslak sekä Mauna,
Aslak kuvas korpinäkyjänsä,
joulukirkkoa ja lakisaarnaa,
tunnontuskaansa ja kilvoitustaan,
rauhaa, epäilyksen ristiriitaa.
Matte Jouna yksin syrjäss' seisoi,
laski riksejään ja taljain hintaa,
kuulostellen miesten pakinoita,
kuiskas Buchtin korvaan, pihaan hiipi,
Buchti astui Aslak Hetan eteen:
-- "Mistä matka? Kaaresuvannosta?
Tuotko tänne hullun papin uskon?
Nään sun nöyrän uhkas, vihas arvaan.
Varo, ettes joudu kruunun kouriin,
kyllä pampuin kiskon kiihkon päästä!"
-- "Kuule Buhtta, nyt oot kiihdyksissä
Ruutan viinasta, min salaa tuotte,
kuningas sen kielsi kuulutuksin!
Nyt sen kuulit vaikka hengen veisit,
toiste tavataan, nyt papin luokse!"
-- "Minä täällä olen kuninkaana!
Ulos täältä, ulos joka sorkka!
En ma pelkää noitain pahaa silmää",
sanoi Bucht ja vaipui hoiperoiden
porontaljalle ja vaati viinaa.
Mutta kirkkoon astui Aslak Hetta,
katsoi ällistyen seiniin, kattoon
kuin ne painaneet ois hartioita,
näki Hvoslev papin kookkaan varren
ristikäytävällä, kulki kohti.
Mittailivat miehet toisiansa
kiirehestä hamaan kantapäähän.
-- "Mitä etsit?" "Olen Aslak Hetta!"
-- "Kirkonkirjoista sun hyvin tunnen,
et käy ripillä, et usko Luojaan."
-- "Sinun uskosi on kirkon usko,
minun uskoni on itsessäni,
matala on sun kuin tämä kirkko,
korkea on mun kuin tunturini,
min loi Luoja meille alku-aikaan!"
-- "Röyhkeä ja korska on sun henkes,
napiset ja pilkkaat Jumalaasi,
lienet vanhain noitain perijuurta,
itsekkyyden templin harjaan nouset,
Gehennaan sun pakanuutes syöksee!"
-- "Itse itses nostat Luojan sijaan,
mustatakki, kitsas pamppupappi!"
Hvoslev pahkasauvan ilmaan nosti:
-- "Niin siis kuritan sua vihassani,
niinkuin Herra korvess' Israilia!"
-- "Mikset lyö! Mun luulet voivas ajaa
sauvallasi taivaan valtakuntaan!"
-- "Nyt en lyö, nään sielus surkeuden,
mene korpeen, mieti elämääsi,
nöyrry, tule sitten kansliaani!"
-- "Näin ma tulin, turhin töin ma menen,
en ma saanut sulta, mitä etsin,
etsin ihmistä, näin kylmän kuoren,
mutta toiste tulen tavoin toisin,
kun on Herran suuri päivä tullut!"
Aslak meni. Hvoslev puisti päätään:
-- "Katsos, Klement, näin Laestadius niittää
uhalla, min kylvi karuun maahan.
Harha-oppi riivaa ristikansan,
sitä aatellessa sydän itkee."
Klement koulumestar virkkoi silloin:
-- "viel' et tunne tämän heimon mieltä,
hyvä, nöyrä on se sielultansa.
Katko rautakourin kiihkon taimet,
luota minuun, Ruthiin sekä Buchtiin!"
Pihaan tultuansa Aslak Hetta
pyyhki otsaltaan kuin painajaisen.
Kuin ois kangastuksen, unen nähnyt,
nähnyt kiusauksen kauniin näyn
seisahtui hän rinnoin huohottavin.
Kadja upeana pulkassansa
ajoi kirkkokunnaalt' alas jäälle,
eellä Juoksa Vuollenpoika Panne
kääri hihnan käden ympärille,
pulkat kiikkui, hämyyn heilahtivat.
Aslak muisti Biggan hellät neuvot:
"ota onni, vaimo nuorna ollen,
etsi rakkautta!" -- Aslak mietti
yksinäistä yötään talven tullen,
huokasi ja nousi suksillensa.
Kadjan sarvitiuvun ääntä kuullen
kauan katsoi Alattion jäälle,
Kadjan kuvan eteen papin hahmo
nousi. -- Yhteen puristi hän huulet,
käänsi sukset kohti kotiansa.